Kesäteatterikin voi olla hieno kokemus

En tiedä tuleeko kenellekään yllätyksenä, mutta en ole liiemmin suomalaisen teatterin ystävä. Enkä varsinkaan kesäteatterin, vaikka joka vuosi yksi tai kaksi kappaletta tuleekin kuikuiltua. Kesäteatterin suurin vika on siinä, että se on niin kivaa ja harmitonta. Ja riskitöntä ja yllätyksetöntä. Ja vähä-älyistä.

Mutta pääasiakaskuntaa, mummobussilastillisia pitää kai miellyttää aina täsmälleen samaan kaavaan sopivilla esityksillä. Niinpä esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginpuistossa nähdään joka vuosi taidokasta musisointia ja laulantaa, jota silmän lumeeksi sitoo jonkinlainen välttävä juonikyhäelmä.

Tämän kesän Albatrossi ja Heiskanen on tyyppiesimerkki tästä. (Tosin pisteet Martti Töttölälle, että yritti täksi kesäksi saada Gogol Bordellon musiikkiin perustuvan näytelmän pystyyn, mutta homma tyssäsi tekijänoikeuksiin ja rahaoitukseen).  Mutta kyllä Albatrossinkin nyt suuremmitta tuskitta kitui läpi, näki tuttuja ja ihan kliffaa oli.

Eilen sunnuntaina tuli kuitenkin kesäteatterikokemus toisesta maailmasta, Pirttikoskelta.

Tottahan olin kuullut ja lukenut ilmiöstä aikaisemminkin, mutta tämän vuoden kappale ”Sankareita ja sponsoreita” iski Nuijamiehen nauruhermoon kuin miljoona volttia - eikä kyse ollut mistään puskafarssista ja pieruhuumorista. Pirttikosken monilahjakkuus, maanviljelijä Seppo Holttinen on kirjoittanut, ajankohtaisen ja myös paikallisesti kantaa ottavan tekstin suvaitsevaisuudesta, joka ei taatusti ollut hienosteleva, sievistelevä tai vaikeatajuinen, mutta silti herkkä ja paikoin jopa syvällinen, rujo ja rohkea. Mutta ennenkaikkea hauska. Niinhän se on, kuten Holttinen alkuspiikissään totesi, kaikki me olemme loppujen perin aika naurettavia.

Pirttikoskesta ei tee hyvää yksin Holttisen taituruus, vaan koko yhteisön paneutuminen asiaansa. Kaikki järjestelyt parkkeerauksesta väliajan tarpeeksi pitkään myyntiaikaan on hoidettu loistavasti. Ja miljöö on totta kai upea ja sitä rataa. Kovin juttu on kuitenkin harrastajanäyttelijöiden osaaminen. Lypsykoneasentaja Ismo Jokinen hakkaa manne Valtteri Mandelinina aika monta ammattinäyttelijää laudalta. Rahaa lavasteisiin ynnä muuhun ei varmasti ole käytetty tolkuttomasti, mutta kaikki on mietitty ja tehty huolella. Ja onhan sen oltavakin, muuten ei täytettäisi tuhatpaikkaista amfiteatteria, joka sijaitsee loputtoman kärrypolun päässä täysin hevon helvetin näreikössä. Näin positiivisesti ilmaistuna ;)

Pakko on myöntää, että tuskin olisi tullut lähdettyä tänäkään vuonna köröttelemään, ellei pääroolihahmona olisi ollut ”Eenokki Suopunki, kovassa nosteessa oleva poninhäntäinen kuntapäättäjä, joka on tunnettu räväköistä kannanotoistaan”. Ei Eenokin hahmossa loppujen lopuksi paljon muita yhtymäkohtia elävään elämään ollut, mutta Holttisen kritiikki kuntaliitosta ja muita paikallisesti polttavia aiheita kohtaan oli tarkkanäköistä. Kuulemma mies on istunut yhden kauden itsekin kepun valtuutettuna Kalvolassa, mutta ei viihtynyt valtuustopenkissä. Se on voitto ainakin teatterille ja paikalliselle kulttuurielämälle.

Eenokki Suopunki on varmaan historiaa huomisen viimeisen näytöksen jälkeen, mutta Pirttikosken reissusta tuli meikäläiselle takuuvarma kesätraditio.

Vielä kerran moottoriradasta

Moottoriradasta inttäminen alkaa kyllästyttää ihan tosissaan, ainakin minua. Tuntuu siltä, että Ahveniston ystäviltä on lähtenyt mopo (tai fillari varmaan ennemmin) ihan totaalisesti käsistä. Laadin vielä viimeisen kerran vastineen Sinikka Patanalle, joka tivasi vastauksia kysymyksiinsä viime perjantain Viikkouutisissa. Ilmeisesti hän on tivannut niitä jossain aiemminkin, mutta on mennyt ohi. Noita kirjoituksia on ollut niin penteleesti. Viime Viikkouutisissakaan ei muita aiheita juurikaan enää edes ollut :)

Plänttään nyt tähän sen vastineen, jos vaikka joku haluaisi aiheesta keskustella. En tosin taida enää vastata kommentteihinkaan…

 

Vastaan uudestaan Ahvenistosta (ties monennenko kerran)

Ahveniston ystävä Sinikka Patana pyysi (VU 6.3.) jälleen vastauksia kysymyksiinsä, jotka ovat suurelta osin jo julkisuudessa ja eri yhteyksissä käsitelty lähes puhki. Vastauksia haluttiin ainakin rataoperaattorilta, kaupungilta ja matkailuyrittäjiltä. Vähän luulen, että muut osapuolet eivät enää jaksa Patanan ja muiden Ahveniston Ystävien kanssa julkista kirjeenvaihtoa asiasta käydä, mutta vastaan nyt kysymyspatteriin omalta ja kaupungin osalta – koska muutenhan olemme salailevia epädemokraattisia olmeja, jotka ovat avoimuuden suhteen kivikaudella…

Veronmaksajat eivät kustanna moottoriradan yritystoimintaa euron pyörylääkään, vaan päinvastoin yrittäjä maksaa radan käytöstä vuokraa 30 000 euroa kesästä ja kaikki siihen liittyvät käyttökustannukset. Rataoperaattori on myös sitoutunut parantamaan olosuhteita omalla kustannuksellaan noin 10 000 eurolla vuodessa.

Kaupungilla ei ole mitään suunnitelmia tai aikomuksia osallistua uusiin ratainvestointeihin tässä taloustilanteessa, vaan mahdolliset katsomorakennelmat tulee lähtökohtaisesti rahoittaa yksityisin varoin. Esitteetkin on rataoperaattori painattanut täysin omalla kustannuksellaan.

Radan ympäristöluvan hakeminen maksaa kaupungille 2000 euroa ja melumittausten kustannukset ovat noin 10 000 euroa. Luvan tarkistamista haetaan 10 vuodeksi. Nähdäkseni parhaat mahdolliset melumittaukset on kuitenkin teetetty juuri radan melusta kärsivien etua silmällä pitäen.

Hämeen matkailu on arvioinut pari vuotta sitten radan tuovan Hämeenlinnaan noin 5 miljoonaa euroa ulkopuolista rahaa. Kyse ei siis ole missään vaiheessa ollut minun omasta arviostani. Allekirjoittaneella kun ei ole ammatillista pätevyyttä antaa moisia.

Selvitysten mukaan matkailupotti kertyy nimenomaan pelkistä radan käyttäjistä ja kävijöistä. Moottoriradalla vierailevat ovat erittäin leimallisesti väkeä, jotka tulevat Hämeenlinnaan ainoastaan moottoriradan vuoksi. He eivät tulisi tänne muuten ympäri Pohjois-Euroopan vieraillakseen kaupungin museoissa ja ulkoilureiteillä. Lisää tietoa laskentaperusteista kannattaa tiedustella Hämeen matkailusta tai alan ammattilaisilta.

Kaikkiin näihin kysymyksiin Sinikka Patana olisi saanut helposti vastaukset kysymällä asioista virkamiehiltä esimerkiksi Raatihuoneella järjestetyssä yleisötilaisuudessa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Itse olen käynyt useaan otteeseen sähköpostikirjeenvaihtoa yhdistysten jäsenten kanssa, kirjoittanut lukuisia kertoja aiheesta yleisönosastoon ja antanut vähintään toistakymmentä haastattelua eri medioihin. Silti kuulen eri yhteyksissä syytöksiä salailusta, vaikenemisesta, kähminnästä ja epädemokraattisesta toiminnasta. Mediakin on puolueellinen, vaikka radan vastustajien kirjoituksia julkaistaan lähes jokaisen lehden jokaisen numeron yleisönosastossa, ja toimituksien jutuissa on käytetty palstametreittäin tilaa yksityiskohtaiseen raportointiin aina radan viitasammakoiden elinolosuhteita myöden.

Eikö Ahveniston ystäville riitä mikään?

Minä en ainakaan halua käyttää aikaani tällä erää enää enempää tähän aiheeseen ja hedelmättömään inttämiseen, kun muutakin mietittävää on. Osa radan vastustajista ei näytä pystyvän sulattamaan erilaisia mielipiteitä ja täysin normaalia demokraattista prosessia, mikä on tietysti sääli. En tosin tiedä, kykenevätkö siihen jotkut radan puolustajatkaan.
Asiaan palaan sitten, kun se normaalin valmistelun ja kuulemisten jälkeen etenee päätettäväksi luottamuselimiin.

Jos se ei tyydytä, niin ottakaa yhteyttä vaikka YK:n yleiskokoukseen.

Iisakki Kiemunki
valtuuston pj. (sd.)
Hämeenlinna