NUIJAMIES

Vanhuspalvelujen rakennemuutos on asia, josta on revitty paljon mehevää retoriikkaa. Kaupunkihan myy nyt vanhuksiansa kansainvälisille pääomasijoittajille ja pörssiyrityksille. Kaupunki on siis tyhmä, ilkeä ja samaan aikaan täydellisen tunteeton. Taas.

En valitettavasti päässyt keskiviikkona kohtuullisen ärhäkän noroviruksen takia Idänpään Torpalle demarien aiheesta järjestämään keskustelutilaisuuteen, mutta yritetään maksimoida yleinen suosion menetys puolustelemalla tässä muutamalla pointilla kaupungin, Jukka ”Dynamiitti” Lindbergin ja ikäihmisten lautakunnan tekemiä ratkaisuja.

Ensinnä tekee mieli painottaa - silläkin uhalla, että kuulostaa selittelyltä - ilmiön valtakunnallisuutta. Muutkin kunnat kuin Hämeenlinna vähentävät perinteisiä vanhainkotipaikkoja eli raskaan laitoshoidon paikkoja. Miksi näin, vaikka ikääntyneiden määrä lisääntyy huimaa vauhtia koko ajan?

Koska minua viisaammat vanhustenhoidon asiantuntijat erilaisissa tutkimuslaitoksissa ja ministeriössä ovat havainneet, ettei ole tarkoituksenmukaista laittaa vanhusta laitokseen ennen kuin se on ehdottoman välttämätöntä. Toinen syy piilee siinä, että johtuen kansamme ikärakenteesta, se ei ole taloudellisestikaan mahdollista enää kovin kauan. Kolmas vähintään yhtä väkevä argumentti on, että aniharva vanhus haluaa laitokseen, vaikka monet omaiset sinne heitä tuppaavat kovin innokkaasti patistelemaan pois jaloistaan häiritsemästä.

Kaikki edellämainitut syyt tuntuvat minusta oikein mainioilta perusteilta noudattaa nykyistä vanhustenhoidon laatusuositusta, joka edellyttää palvelurakenteen painottamista kotihoitoon ja kodinomaisiin asumispalveluihin, olivat ne sitten tehostettuja tai eivät.

Miksi tämä linjaus ei sitten käy useille vankoille ja kiihkomielisille vanhustenhuollon puolestapuhujille, jotka viljelevät nyt keskustelupalstoilla tunteisiin vetoavia fraaseja? Tosin muilta osin samaiset laatusuositukset kelpaavat hyvin perusteeksi, kun puhutaan esimerkiksi hoitajien suhdeluvuista hoidettavin potilaisiin jne. Go figure.

Miksi siis vastustaa vanhusten hoitoa nykyaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa tai dementiakodissa, jos vaihtoehtona on lääketokkurainen vuoteeseen sitominen terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhentuneessa hoitoympäristössä 1950-luvulla rakennetussa vanhainkodissa? En tiedä, enkä ymmärrä, mutta yritetään veikata.

Ehkä vanhasta systeemistä ei vain osata luopua. Saavutetuista eduista? Ei kai sentään niihin seiniin ole kiinnytty? Kelpaisiko se, että tulisi paljon lisää dementiahoivaa yms., kunhan vanhat vanhainkodit pysyisivät toiminnassa? Valitettavasti vain ajat ovat sellaiset, että aivan kaikkeen ei ole varaa. Eikä ihan kaikki olisi kyllä kovin järkevääkään.

Melkoista puppua kuitenkin, että nyt oltaisiin kilvan myymässä vanhuksia sijoittajille. Eikö siinä tapauksessa pitäisi saada voittoa, että olisi jokin motiivi myydä? Paljonko kaupunki siis tienaa mummojen ja pappojen myynnillä?

Todellisuudessa ei tietenkään mitään, vaan me maksamme siitä, että saamme ihmisille nykyaikaisia palveluja. Kaupunki säästää kuluissa siinä tapauksessa, että vanhuksen katsotaan SAS-arvioinnin ja lääketieteellisen diagnoosin perusteella sopivan paremmin vaikkapa dementiakotiin kuin perinteiseen laitoshoitoon. Niiden painoarvo on kuitenkin edelleen ”hieman” suurempi kuin kaupunginhallituksen tai valtuuston säästötavoitteilla.

On väitetty, ettei hintaeroja eri hoivamuotojen ja palveluntarjoajien välillä edes tiedetä. Tähän kuoroon yhtyi myös eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (sd.). Vaikka kaikkia kaupungin palveluja ei ole vielä tuotteistettu, nämä hinnat ovat olleet ikäihmisten lautakunnan tiedossa. Ja ne ovat olleet myös valtuutettujen, myös Koskisen saatavissa, kun asioista on valtuustotasolla päätetty. Muistaakseni asiaa myös kysyttiin erikseen valtuuston infossa. Hoitopäivä laitoshoidossa maksaa keskimäärin 112 euroa. Tehostetun palveluasumisen hinta on 90 per vuorokausi. Eroa siis 22 euroa.

Jos ja kun toivottavasti säästöä tulee, se ei kuitenkaan ole vanhuksilta pois. Ikäihmisten lautakunnan toimintamenot kasvavat ensi vuonna n. 1,2 miljoonaa euroa, 51,4 miljoonaan, kun monella muulla momentilla mennään miinuksen puolelle. Mahdolliset ”laitossäästöt” käytetään kotihoidon vahvistamiseen. Maksutuottojakin joudutaan kasvattamaan, mutta vähävaraisia sekään ei sinänsä koske, sillä tavalla tai toisella yhteiskunta takaa aina tietyn hoito- ja tulotason. Totta on, ettei asiakkaan maksukattoja ole toistaiseksi palveluasumisessa määritelty lailla kuten laitoshoidossa, mutta käytännössä kaupunki tulee vastaan samalla periaatteella, jos vanhuksen tulot eivät riitä. Niin on tehty tähänkin asti. Kaupungin puolesta ei siis ole köyhien ja rikkaiden hoivakoteja, oli paikat hankittu ostopalveluna tai tuotettu itse.

Summa summarum, aivan kuten vihattu Lindberg Hämeen Sanomissa sanoi, vanhuksen kannalta on sama, tarjoaako palvelun kaupunki suoraan vai kaupunki yksityisen kautta. Monelta on ehkä unohtunut, että kaupunki on ostanut jo pitkään asumispalveluja lukuisilta yksityisiltä hoivakodeilta, kuten Nuutintuvalta, Ilonpisaralta, Päivärinteeltä jne. Ja nämä yksityiset saavat lääninhallituksen arvioissa säännöllisesti parempia tuloksia kuin kuntien palvelutarjonta. Tuossa taannoin tuli alueuutisissa pätkä, jossa kerrottiin omaisten kapinasta Imatralla, kun kaupunki oli siirtämässä vanhuksia yksityisestä palvelutalosta kunnan omaan vanhanaikaiseen laitokseen, kun siellä oli tilaa. Ongelmansa kullakin.

Uudet yksityiset palveluntarjoajat Esperi Care, Medone ja Invalidisäätiö ovat tervetulleita Hämeenlinnaan useammastakin syystä. Ensinnäkin siksi, että taloustilanteesta johtuen kaupungilla ei ole irrottaa investointivaroja suositusten mukaisten uusien palvelutalojen rakentamiseen. Toiseksi myös henkilöstön rekrytointi voisi olla kova pala purtavaksi. Trendi kun näyttää kaikesta huolimatta olevan se, että yksityinen työnantaja kiinnostaa jostain syystä hoitohenkilöstöäkin enemmän kuin kuntatyönantaja - vaikka esimerkiksi lääkärit ovatkin liikkuneet laman myötä taas julkiselle puolelle. Kolmanneksi sen takia, että jatkossa meillä on ehkä ensimmäistä kertaa toimivat markkinat vanhuspalveluissa. Toimivat markkinat eivät millään muotoa ole negatiivinen, vaan tavoiteltava asia - etenkin kun harjoitellaan tilaamista ja tuottamista.

Ja meille jää edelleen erittäin vahva selkäranka omista palveluista, mutta on pieniä yrityksiä, on vähän isompia yrityksiä, on säätiötä, on pörssiyritystä. Nyt on mahdollista aidosti vertailla, kilpailuttaa ja valita parhaat tavat ja paikat. Emme ole yhdestäkään toimijasta riippuvaisia, vaan on joustavuutta.

Minua ovat eräätkin anonyymit nettikeskustelijat pilkanneet, kun kuvailin paisuntasäiliöksi yksityisen reservin tuomaa joustoa sairaan kotiutusjonojen purkamiseen tai omaishoitajien intervallipaikkoihin. Saa pilkata jatkossakin, sillä en vain ole keksinyt näitä jeesustelijoita enemmän miellyttävää termiä tälle joustolle. Silloin kun yksityinen toimii tällä tavalla paisuntasäiliönä, tukee ja täydentää julkista palveluntuotantoa, niin ei se nähdäkseni kenenkään hoidokin ihmisarvosta ole pois. Päinvastoin, lienee aika paljon parempi, että on laadukas hoivapaikka kuin tarkoitukseen sopimaton vuodeosasto sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Eikä vain ole mitään järkeä kunnan rakentaa niin paljon omaa kapasiteettia, että kausivaihteluiden takia osa siitä olisi vajaakäytöllä. Toivoisin, että pinttyneinkin demari (tai persu, kepu tai mikä hyvänsä - ei tämä näytä olevan niin puoluekysymys tämäkään) asian ymmärtäisi. Uskoisin, että monet jo ovatkin. Onneksi.

Asioita pitäisikin ajatella enemmän käytännön ja järjen kautta enemmän kuin puhdasoppisten ideologioiden ja menneisyyden.

… ja se en muuten ole minä, vaan suomalaisen viihteen uranuurtaja, musiikkineuvos Ilkka Lipsanen.

Tällaista, kenties aavistuksen jopa kyseenalaista, D-kunniaa kuitenkin haluttiin harteilleni asetella lauantaina raatihuoneella ensimmäistä kertaa järjestetyillä Kyläkäräjillä. Sunnuntain Hämeen Sanomien lehtiartikkelistä saattoi kuitenkin saada ehkä hieman yksipuolisen kuvan esitetyistä demokratiaa koskevista näkökulmista, joten ajattelin hieman vielä avata ja selventää omaani.

Kommentoin Kyläkäräjillä tutkija Ritva Pihlajan esittämää demokratianäkemystä, jonka mukaan syrjäkylät ovat kunnallisdemokratiassa ”Pikku D:eitä”, kun taas keskuskaupunki ja -hallinto on ”Iso D”, jolla on kaikki valta. Pihlajan näkemyksen mukaan Ison D:n pitäisi sitten kohtuullisuuden nimissä luovuttaa ylimääräistä valtaa - ja tietysti rahaa - Pikku D:eille. Kuulostaa kivalle. Yleisö - joka siis koostui kyläaktiiveista - oli luonnollisesti haltioissaan.

Ajatusrakennelmassa on vain yksi ongelma. Sillä on kovin vähän tekemistä demokratian kanssa.

(Tulipas markkupeltosmainen olo nuo lauseet kirjoitettuani ) 

Ja demokratiaan kaiketi noilla D-kirjaimilla kuitenkin viitattiin. Oman käsitykseni, ja ymmärtääkseni myös yleisen länsimaisen demokratiakäsityksen, mukaan ei ole olemassa mitään pieniä tai isoja D:eitä. Vaan kaikkien kansalaisten D tässä maassa on tismalleen saman kokoinen, täysin riippumatta asuinpaikasta.

Demokratian kannalta keskeinen on enemmistösääntö. Kysäisin Kyläkäräjien kahvitauolla vielä tarkemmin tutkijan perusteita demokratianäkemykselleen. Han vastasi, että ei oikeasti tarkoittanutkaan sitä, että kylien asukkailla pitäisi olla suhteellisesti enemmän valtaa ja verovaroja käytössään kuin keskusten asukkailla. Hän kuulemma halusi vain kärjistää. Vai olisiko niin, että hän kenties halusi miellyttää yleisöään?

Tai sitten Pihlaja saattoi viitata yllä olevassa linkissäkin mainittuun niin sanottuun enemmistön tyrannian teoriaan. Minä myös olen sitä mieltä, että tiettyjen, puolustuskyvyttömien vähemmistöjen oikeudet tulee turvata. Näitä vähemmistöjä ovat esimerkiksi lapset, vammaiset, uskonnolliset tai jopa kielivähemmistöt. Huomattava kuitenkin on, että nämäkin tiettyyn tasoon määritellyt oikeudet turvaava lainsäädäntö syntyy enemmistösäännön mukaan toimivan demokraattisen päätöksenteon kautta.

Ja sitäkin on painotettava, että minun mielestäni se ei todellakaan tee ketään vajaavaltaiseksi tai puolustuskyvyttömäksi, vaikka asuisi kuinka syrjäisellä kylällä.

Itse asiassa asia on usein päinvastoin. Kylillä asuvat ihmiset ovat usein varsin toimeliasta ja aktiivista väkeä, joiden äänestysprosentti kohoaa järjestään jopa kymmeniä prosentteja korkeammaksi kuin useiden kaupunkilähiöiden. Maaseudun ihmiset osaavat vaatia oikeuksiaan ja pitää puoliaan, mikä on tietysti vain kunniaksi heille. Erityissuojelulle ei siis sinänsä luulisi olevan kummempaa tarvetta tässäkään suhteessa.

Tämän vaatimisen ja aktiivisen vaikuttamisen johdosta Hämeenlinnassakin on päädytty järjestelyihin, jotka olisivat demokratian kannalta kyseenalaisia, ellei niistä olisi demokraattisesti sovittu ja päätetty. Eli ensinnäkin kiintiöihin.

Jokaisessa kaupungin kunnallisessa luotamuselimessä valtuustoa lukuun ottamatta on määritelty kiintiöt, jotka takaavat liitoskunnille kattavan edustuksen. Valtuustossa taas on parhaalla mahdollisella tavalla - eli äänestämällä - aikaan saatu suhteellinen yliedustus liitoskunnista. Äänestäminen kun lienee kuitenkin lähempänä ”aitoa” demokratiaa kuin kiintiöt.

Äänestäminen takasi senkin, että lautakuntiin tuli huomattavasti enemmän edustusta liitoskunnista kuin kiintiöpaikat. Jotka näin siis menettivät merkityksensä. Ja sitten on vielä liitoskuntien alueelle kohdennettua budjettivaltaa käyttävät aluetoimikunnat, joiden rooliin otin myös kantaa. Tosin en puhunut vain omasta näkemyksestäni, vaan siitä, miten toimikunnat on laajemminkin otettu vastaan.

Aluelautakunnat myöntävät itsekin suoraan, että ensimmäinen vuosi on ollut vielä roolin hakemista. Lienee siis oikeutettua sanoa, ettei sitä ole vielä löytynyt. Aluetoimikuntien piti suunnitelmissa toimia alueiden äänitorvena ja linkkinä kaupungin päätöksentekoon. Käytännössä viesti on kuitenkin kulkenut kaikille tasoille lukuisten lautakuntien ja hallituksen jäsenten sekä valtuutettujen kautta - ja toki myös medialle kuuluu ansiota nopeasta tiedottamisesta.

En keksi yhtään asiaa, mikä tähän mennessä olisi noussut päätöksentekojärjestelmän tietoisuuteen aluetoimikuntien kautta. Jos niistä on jotain kuulunut, niin asia on tullut viikkoja tai kuukausia sen jälkeen, kun se on ollut jo muiden tahojen toimesta esillä tai pahimmassa tapauksessa jopa päätetty ennen kuin aluetoimikunta on kokoontunut. Hyöty on siis jäänyt toistaiseksi kovin ohueksi.

Ei aluetoimikuntia kuitenkaan turhiksi vielä näin nopeasti auta tuomita. Mutta oikeanlainen rooli lienee järkevää löytää, niin ”normaalien” päätöksentekoelinten kuin aluetoimikuntien jäsentenkin kannalta.

Alueellisen demokratian kannalta en olekaan huolissani. Kylien kehittämisen suhteen tilanne on toinen, se on näillä realiteeteilla hyvin pitkälle kyläläisten oman aktiivisuuden, EU:n kehittämisohjelmien ja virkamiesten työpanoksen ja aineettoman tuen varassa. Vaikka tämä ei Kyläkäräjien yleisöä luonnollisestikaan miellyttänyt, oli pakko todeta, että kaupungilla ei ole tulevina vuosina todennäköisesti hirveästi ylimääräisiä paukkuja jakaa aineellista hyvää ko. tarkoitukseen.

Kaupungin strategia lähtee siitä, että palvelut keskitetään kuntakeskuksiin. Eli pitäjiin tai kirkonkylille, miten niitä halutaankaan nimittää. Ja niistä palveluista ja infrasta sitten on tarkoitus pitää hyvää huolta ja käyttöasteet mahdollisimman korkeina. Palveluita tuetaan kaavoittamalla asumista niiden yhteyteen. Kaupunki ei kaavoita siis enempää haja-asutusalueita sinne tänne, eikä kaupunki myöskään kaavoita yksityisten maita kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa.

Palveluiden ja yhdyskuntarakenteen hajauttaminen entisestään on yksinkertaisesti vain taloudellisesti ja ekologisesti kestämätöntä pidemmällä tähtäyksellä.

Mutta edellä mainittukaan ei tarkoita, etteikö syrjäkylillä saisi tulevaisuudessakaan asua tai ettei niihin voisi poikkeamisluvalla rakentaa. Silloin pitää vain hyväksyä, että kunnalliset palvelut, kuten esimerkiksi vesi ja julkiset tiet eivät välttämättä tule kotiovelle. Siinäkin on kuitenkin paljon, että esimerkiksi koulukuljetukset, kotipalvelu yms. on joka tapauksessa pakko hoitaa varsin kalliilla hinnalla.

Taloja ei kannata hetkessä jättää tyhjilleen, mutta fakta vain on se, että kiihtyvä virta on jo pidempään vienyt ihmisiä parempien palvelujen ääreen keskuksiin. Se on realiteetti, joka ei ole minusta tai kenestäkään muusta yksittäisestä poliitikosta tai puolueesta kiinni. Jopa keskustapuolueen johto ymmärtääkseni on jo sisäistänyt sen, että ihan koko Suomea ei ole enää tulevaisuudessa mahdollista tai järkevää pitää väkisin asuttuna. Olemassaolevat väylät ja yhteydet ovat ratkaisevia.

Ymmärrän kyllä, ettei kaikkien kyläläisten pirtaan tämä käy. En kuitenkaan viitsinyt puhua paskaa ja hurskastella pelkästään sillä motiivilla, että yleisö olisi ratkennut haltioituneisiin aplodeihin ja rytmikkäisiin hurraa-huutoihin. Eiköhän siihen touhuun poliitikkoja riitä muutenkin.

Olin eilen Jyväskylässä kuulemassa paikallisilta kunnallispampuilta sikäläiseen kuntaliitokseen ja kuntaliitossopimuksiin liittyvistä ongelmakohdista - ja samalla tietysti katsottiin JypHT:n ja HPK:n välinen konttaus. Jyppikään ei siis häikäissyt, mutta Kerhon peli oli ihan uskomatonta kuraa… Ei tarvitse olla johtava kiekkoanalyytikko arvioidakseen, ettei kumpikaan näistä ”pikkuseuroista” todennäköisesti taistele tällä kaudella mestaruudesta.

Kyselin kaupunginjohtaja Markku Anderssonilta, minkälainen kiekko-oppositio Jyväskylässä on. Rempattiinhan sielläkin viime vuonna jäähalli moderniin kuntoon kaupungin rahoilla ja kunnallispolitiikassa vaikuttaa kiekkoihmisiä veskari Sinuhe Wallinheimosta lähtien. Andersson, joka aikaisemmin johti SaiPan kotikaupunkia Lappeenrantaa, kuvasi asetelman tismalleen samanlaiseksi kuin se on Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa ja kaikissa muissakin Suomen SM-liigapaikkakunnilla kenties Helsinkiä lukuun ottamatta (siellä jääkiekko hukkuu ilmeisesti kaiken muun sirkushuvin sekaan).

Oppositio on siis vahva tai ainakin erittäin kovaääninen, ja argumentoinnille on tyypillistä viittaukset muiden lajien sorsimiseen, syytökset hyvä-veli-politiikasta sekä erilaisista epärehellisistä rahoituksen muodoista, ”piilotuesta”. Meillä Hämeenlinnassa olen kuullut kymmenittäin erilaisia, varsin mielikuvituksekkaitakin teorioita, kuinka kaupungin rahaa valuu HPK:lle. Esimerkiksi kuulemma omaishoidontuestakin lohkaistaan kymmenykset Kerholle. Miten temppu sitten tehdään kaikkien jääkiekkovastaisten luottamushenkilöiden, tilinpidon ja tilintarkastajien ohitse, sitä ei vielä kukaan ole osannut minulle selittää, enkä ole mitään todisteita löytänyt aktiivisesta etsinnästä huolimatta.

Alituiseen törmää myös syytöksiin, että eri tukimuotojen summia pimitetään talousarviossa valtuutetuilta ja kaupunkilaisilta. Tosiasiassa kaikki luvut löytyvät kaupungin budjetista, tosin eri momenttien alle jakautuen. Näitä lukuja on pyritty avaamaan valtuutetuille syksyn mittaan infotilaisuudessa ja kyselytunnilla, sillä säästöjä haettaessa elämänlaatupalvelut ovat luonnollisesti erityisen huomion kohteena.

Yritän nyt tähän alle koota eri tukimuotoja ja lukuja sekä jääkiekon että vertailun vuoksi jalkapallon osalta, ovathan ne kaksi suurinta lajiamme, ainakin toistaiseksi. Jutusta voi tulla vähän pitkä, koittakaa jaksaa.

Ensinnäkin tukea tulee vuotuisiin harrastuspaikkojen ylläpitokustannuksiin. Tässä laskelmassa on käytetty parin vuoden takaisia käyttökuluja, jotka ovat kasvaneet vain palkkakulujen yms. indeksitarkastuksen verran, suhteet ovat edelleen samat. Ja mukana on vain ainoastaan nykyisin Liikuntahallit Oy:n hallinnoimien paikkojen kulut, ei puisto- ja pienkenttiä tai ulkojäitä ollenkaan. Kaurialan kentän osalta on laskettu 50 prosenttia jalkapallon osuudeksi ja toinen puoli lasketaan yleisurheilulle.

Jäähallituki on yhteensä 425 000 €, josta lasketaan -15 prosenttia taitoluistelun osuudeksi. Yhteensä 361 250 €.

Jalkapallon tuki jakautuu Pullerihallin tukeen 160 000 €, Pullerin kenttiin kesäisin 98 000 € ja Kaurialaan (198 000 € : 2 =) 99 000 €, yhteensä 357 000 €.

Vuotuisten käyttökulujen suhteen lajit menevät siis lähes yksi yhteen. Tämä selittyy lähinnä sillä, että jääkiekon harrastajat maksavat harrastuspaikkojensa oikeista kuluista n. 50 prosenttia. Jalkapallon osalta käyttäjien kattama osa Kaurialan ja Pullerin ulkokenttien osalta jää marginaaliseksi, hallissa n 30 prosenttiin. Eli jääkiekkoilijat maksavat harrastuksestaan, futaajille paikat tarjotaan huomattavasti huokeammin.

Sitten on vuokratuet seuroille. HPK maksaa toimistotiloistaan vuokraa 1136 € kuukaudessa, joka on lähellä markkinahintaa. Kuntosalista 500 € kuukaudessa. Junnukiekko maksaa varustepörssistään 210 €/kuukausi, joka on erittäin huokea hinta. HPK:n Kerhoravintolan vuokra on 3200 € kuukaudessa, mikä on markkinahinta.

Jalkapallossa HJS maksaa Pullerihallin toimistostaan 150 €, FC Hämeenlinna maksaa koko Matinsaunasta 672 € kuukaudessa, mikä on luokiteltavissa lähes ilmaiseksi sen kokoisesta talosta. Samoin huokea on stadionin vuokra (muutamia satoja euroja) ottelutapahtumiin, kun taas Patria-areenan käyttö maksaa HPK:lle parhaimmillaan playoffseissa 7000 euroa per peli.

Vuokratuen osalta jalkapallo voittaa siis selvästi, jos verrataan vuokran osuutta tilojen markkinahinnasta.

Sitten tulevat seuratoiminnan tuet, jotka jaetaan liikuntatoimen laatiman pisteytysjärjestelmän mukaan. Pisteitä tulee harrastajamäärästä, tapahtumista, koulutuksesta, valmentajamäärästä yms. attribuuteista. Yleisesti kriteerejä on käsittääkseni pidetty seuroissa tasapuolisina. Muistaakseni viime vuonna HPK junnujääkiekko sai seuratukea n. 21 000 euroa, HJS reilun 10 000 euroa. Aikuisten toimintaan seuratukea ei makseta.

Lisäksi kaupunki harrastaa markkinointiyhteistyötä SM-tason seurojen kanssa eli jalkapallo ei ole saanut yhteistyösopimusta liigasta tippumisen jälkeen. Tätä on kompensoitu tänä vuonna esim. otteluisännyyden ostamisella. HPK:n sopimuksen arvo on n. 45 000 €, naisten lentopallon n. 20 000 euroa, salibandyn hieman vähemmän ja uppopallon jne. luokkaa maapähkinöitä. Sopimusten suuruutta tarkastellaan mittareina menestys, lajin merkittävyys ja kansallinen näkyvyys.

Sitten viimeisenä tulevat pääomakustannukset eli lainanlyhennykset. Jääkiekon osalta remonttivelkaa lyhennetään 400 000 (plus korot, määrä ei vielä selvillä) euroa vuodessa. Pullerihallin lyhennys on 120 000 euroa (plus korot, vaihtelee niin ikään). Lyhennykset eivät kuitenkaan kerro sijoitetun pääoman arvoa.

Rakennusten arvoa on aika vaikea lähteä laskemaan vuosia niiden rakentamisen jälkeen. Karkeasti voisi arvioida, että jäähallien yhteisarvo on n. 20 milj., Pullerihalli 3-4 milj. ja Kaurialan stadionista tai Pullerin kentistä en uskalla sanoa mitään.

Pääomia on joka tapauksessa kiinni jääkiekossa ehkä puolet enemmän kuin jalkapallossa.

Summa summarum, näkisin että jalkapallo on vastoin ”yleisönosastokäsitystä” Hämeenlinnassa erittäin hyvin resursoitu tasoonsa nähden. Toki on jääkiekkollakin upeat harrastuspaikat. Lajien välillä on kuitenkin kärjistettynä se ero, että HPK on lajissaan Euroopan 40 parhaan seuran joukossa ja peleissä käy säännöllisesti vajaat 4000 ihmistä, FC Hämeenlinna saattaa yltää jalkapallossa Euroopan 4000 parhaan joukkoon, ja peleissä käy reilut 400 ihmistä. Juniorityön osalta jalkapallolla on nykyään jo hieman enemmän harrastajia, mutta toiminnan laadussa ja tasossa jääkiekko pesee jalkapallon vielä selvästi.

Itse pidän jalkapallosta lajina enemmän kuin jääkiekosta, mutta em. seikat on rehellisyyden nimissä otettava huomioon arvioitaessa näiden kahden lajin välisiä suhteita. Samantyyppistä arviointia olisi hyvä suorittaa myös muiden lajien osalta ja erityisesti akselilla kulttuuri versus urheilu. Katsotaan, jos olisi energiaa palata näihin aiheisiin myöhemmin… Yllä olevia lukuja saa mielellään kommentoida ja arvioida, jos näkee niissä jotain epäselvää. Tarkistetaan ja korjataan sitten vielä tarpeen mukaan.

Lammin, Hauhon ja Tuuloksen paikallislehdestä Keski-Hämeestä on tullut kuntaliitoksen jälkeen Hämeen Sanomien toimituksessakin kuumaa kamaa. Ennen sitä selaili jaksaessaan vain Pirkko-Liisa Kastari, mutta nykyään torstaisin ei kilpailla enää siitä, kuka kaappaa ensimmäisenä Seiskan, vaan Keski-Hämeen.

Ansio kuuluu tietysti päätoimittaja Juha Reinikaisen jokseenkin värikkäälle toimituspolitiikalle ja lehden valitsemalle linjalle, jota miedosti ilmaistuna voisi kuvailla yksiulotteiseksi nurkkapatriotismiksi. Sinänsä linja on johdonmukainen, että lehti ilmoitti jokseenkin suorasukaisesti jo ennen vuodenvaihdetta, että se tulee tekemään suurin piirtein kaikkensa keinuttaakseen uutta kuntapaattia.

Ja mikäs siinä, jokainen taaplaa tyylillään. Strategia on varmasti tehokas, kun maakuntalehti tyytyy perinteitään kunnioittaenkin enemmän kuivan objektiiviseen uutisointiin ilman räväköitä kommentteja. Itsekin joskus kärkeviä lehtijuttuja tehtailleena kuitenkin tiedän, että välillä voi vähän läikähtää yli, jos kokee asiat liian henkilökohtaisesti.

Eilisessä lehdessä Reinikainen niittasi lasten ja nuorten tilaajajohtajan Markku Rimpelän puhtaasti valehtelijaksi, kun näki Rimpelän perustelut kouluverkon rakenteellisista uudistuksesta epäkuranteiksi. Reinikaista ei häiritse, ettei hän ilmeisesti ollut perehtynyt yhdistymissopimusta täsmentävään liiteasiakirjaan ”Suunnitelma kuntien palvelurakenteiden yhdistämisestä”, jossa mm. Lammin osalta todetaan. seuraavaa: ”Kaksiopettajaisten koulujen asemaa tarkastellaan tulevaisuudessa tavoitteena, että koko uuden kaupungin kouluverkko perustuu vähintään kolmeopettajaisiin kouluihin.” Lukioverkosta todetaan, että se säilyy nykyisellään 3-vuotisen sopimuskauden ajan, mutta sitä tarkastellaan erillisen selvityksen perusteella - joka on juuri tekeillä.

En tiedä, kuinka tarkasti Reinikainen on sisäistänyt maanantain valtuuston esityslistatekstit, mutta sielläkään ei lopullisia ratkaisuja rakenneuudistuksiin tehdä, vaan käydään ikään kuin valtuutettujen lähetekeskustelu. Itse nimenomaan halusin, että hallitus tuo asiat valtuustokeskusteluun jo nyt, vaikka valmistelu on vielä erittäin alustavaa ja keskeneräistä. Virheitä siis saattaa olla laskelmissa ja luvuissa, mutta mahdolliset virheetkään eivät tee vielä kenestäkään varsinaisesti valehtelijaa. 

Saas nähdä, jättääkö Rimpelä asian tuohon? Poliittisessa keskustelussa esimerkiksi eduskunnassa on ollut sellainen tapakoodi, ettei ketään nimitetä valehtelijaksi, vaikka eri mieltä asioista olisikin tai näkisi asioiden perusteet erilailla.

Yhdistymissopimuskin on kuitenkin varsin tulkinnanvarainen paperi. Jyväskylä aikoo siellä juuri loppuneiden Kuntapäivien huhujen mukaan kuulemma riitauttaa Paras-hankkeen puitelain sitovuuksia esimerkiksi henkilöstön osalta. Kanssabloggari Seppo Rehunenkin kirjoitti asiasta jo päivän Viikkouutisissakin. Lama aiheuttaa kovia paineita etenkin kuntaliitoskunnissa, joiden kädet ovat tiukasti sidotut puitelailla ja yhdistymissopimuksin.

Lammilla keskustelu on kai perinteisestikin ollut aika räväkkää, ja kunnallispolitiikka läpeensä riitaista. Tosin Reinikaisen linjaa ihmettelevät jo paikalliset poliitikotkin - jutuista uupuu periaatteessa kokonaan tarkastelu toisesta näkökulmasta ja realiteettien huomioon ottaminen. Missä tilanteessa Lammi olisi nyt itsenäisenä? Olisiko lama väistänyt kokonaan jo ennestään kriisikunnan kriteereitä hiponeen Lammin? Eikö mitään olisi tarvinnut tehdä kouluille, vaikka käytännössä kaikki muut liitoskunnat ovat jo itsenäisinä kouluverkkoaan pohtineet ja järkevöittäneet? Miksi Hämeenkosken kanssa on solmittu kunnalle niin epäedullinen sopimus oppilaaksiotosta? Omien koulujen pönkittämiseksi? Mitä Hämeenkosken oppilaille joka tapauksessa kävisi, jos Lahden seudun kuntaliitos etenee?

En kyllä ihan hirveästi odota lukevani ko. aiheista Keski-Hämeestä. Sen sijaan valtuutetuille tuli kyllä/ei-kysely sillä hengellä, että oletko meitä vastaan vai meidän puolellamme. Cowboy-henkeä Lammilla tuntuu riittävän muutenkin - pari viikkoa sitten joku paikallinen The Äijä ilmoitti, että ”Lammilla syödään kiemunkeja aamupalaksi”.

Pari vuotta sitten olisin varmaan mennyt perjantaiaamuna katsomaan, kuinka nälkä ukolla on… Mutta sen tässä on jo oppinut, että pitää valita matsinsa ja voittaa ne oikeat niistä. Keski-Hämekin syö helposti itseltään nykyisellä menolla uskottavuutensa ja pysynee kuriositeettina.

Mutta onhan niitä juttuja kutkuttavaa lukea, tulisi jo torstai taas!

Ps. Kävin muuten eilen illalla sähköpostikirjeenvaihdon toisen tuoreen provokaattorin, Paul Betcken kanssa. Betcke esitti filosofisen kysymyksen: ”Mistä johtuu, että yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta aina rikolliset ovat vallassa?”

Vastasin, että se johtuu ihmisistä.

Olen huomannut itsekin, että sitä on herännyt aamulla vielä Hyvänä Ihmisenä, mutta kun herää seuraavana aamuna, onkin muuttunut rikolliseksi, valehtelijaksi tai moraalittomaksi tappolistojen tehtailijaksi. Eikä välissä tapahtunut mitään muuta kuin vaalit.

Tänään sitten julkaistiin Hämeenlinnan ja siihen liittyneiden kuntien tilinpäätökset. Kaupunginhallituksen pöydän ääressä istuvat ovat saaneet jo ennakkotietoja, ja eilen luettavakseen myös kaikki pumaskat. Tylyä shittiä, jos sallitaan ilmaisu.

Vuonna 2008 talouskuri hukkui liitoshuumassa oikeastaan kaikilta muilta kunnilta paitsi Tuulokselta. Elvistelemistä ei ole kanta-Hämeenlinnallakaan, mutta toivottavasti näiden tietojen pohjalta selviää myös liitoskuntien asukkaille, miksi liitokset olivat välttämättömiä. Luvut eivät nimittäin peilaa pelkästään viime vuotta. Etenkin Lammin tilanne oli lähes katastrofaalinen. Kulurakenteella ja tehdyillä huonoilla päätöksillä kunnan taloutta ei olisi pystytty järjellisillä keinoilla tasapainottamaan tulevina vuosina. Kunnan taloussuunnitelman tasapainottaminen pohjautui sekä epärealistisiin odotuksiin että veronkorotuksiin entisestään 19,5:stä.

Nyt sitten kun kaikkien kuntien tulot veropohjan muodossa romahtavat kuluvana ja varsinkin ensi vuonna, Lammi olisi ollut käytännössä selvitystilassa. Lammilaiset ovat ymmärrettävästikin katkeria siitä, että kokevat palvelutasonsa joiltain osin heikentyvän kuntaliitoksen myötä. Jokainen tilinpäätökseen tutustuva kuitenkin ymmärtänee, että palvelutaso olisi romahtanut täysin ilman liitosta.

Kysymyksiä tulee myös muilta kaupunkilaisilta, niin uusilta kuin vanhoilta, miksi palvelutason harmonisoinnit täytyy tehdä heikoimpaan tasoon, tai ainakin lähelle. Siihen on varsin yksinkertainen syy. Me olemme eläneet holtittomasti yli varojemme. Me olemme pahassa kusessa. Sen takia.

On realiteetti, että menot täytyy jollain tavalla sopeuttaa tuloihin. Pellossa eläminen olisi voinut kenties jatkua, jos talouskehitys olisi jatkunut samanlaisena kuin viime vuosina, mutta tuskin sittenkään. Onneksi nyt on resursseja sentään korottaa veroja, ottaa lainaa ja harteita sopeutua ilman äkkinäisiä paniikkiratkaisuja.

Ja kyllä, kuulen korvissani, kuinka tämäntyyppiseen puheenvuoroon ”kansa” suhtautuu. Kaikki rahat on hassattu HPK:lle, rantapaviljonkeihin, tosi-tv:seen ja herrojen huveihin. Mutta kun ei ole. Alijäämät tulevat puoleksi (asukaslukuihin nähden ylivoimaisessa suhteessa) liittyvistä kunnista, joissa ei ole tehty perinteisesti kuin niitä ”hyviä asioita”, ja kantakaupunginkin osalta ylivoimaisesti suurimmalta osalta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuoltoon tehtyjen hervottomien 7 miljoonan budjettilisäysten osalta. Jäähalli-investoinnit yms. eivät näy näissä luvuissa vielä sentilläkään.

Myös valtuuston vaikutusmahdollisuuksia on tivattu. Valtuusto pääsee priorisoimaan ja linjaamaan ihan pikapuoliin. Itse olen aistinut jo käytetyistä puheenvuoroista ja keskusteluista sellaista, että kulujen karsimisen ja toliminnan tehostamisen tarve on ymmärretty. Kuitenkin halutaan pitää painopistealueita, eikä käyttää puhdasta juustohöylää.

Tuo painopistealue olisi lapset ja nuoret, koulut ja päiväkodit.

On varmasti monia syitä, miksi demokratia voisi olla jälleen kerran kriisissä. Yksi silmiinpistävä syy on on kuitenkin se, että ihmiset eivät kestä enää demokratiaa omalla kohdallaan. Jos enemmistö päättää jotain, mikä ei miellytä itseä, niin kyseessä täytyy olla kähmintä, salaliitto, korruptio tai niin edelleen.

Törmään tähän joka ikinen päivä, ja niin törmäätte tekin, jos luette vaikkapa lehtemme keskustelupalstaa. Tosin tuo esimerkki on positiivinen siinä mielessä, että keskustelun avaaja näyttää hyväksyvän päätökset, jos ne tehdään ”avoimesti”. Avoimuusteemaa tuli käsiteltyä jo edellisessä blogikirjoituksessa, mutta kerrataanpa näin täysin hypoteettisesti (en ole kuullut ko. esimerkin mukaisista suunnitelmista yhtään mitään, eikä varmaan ole kukaan muukaan, kyse lienee puhtaasta huhusta), miten esimerkiksi Hauhon vanhainkodin ja Alvettulan koulun tapauksessa edettäisiin.

Ensin valtuusto on vaikkapa käynyt strategiakeskustelun, jossa määritellään, että meidän tulee tehdä rakenteellisia muutoksia palveluverkkoon. Sitten joku virkamies alkaa pohtimaan, kuinka saisimme palveluverkkoa järkevämmäksi. Tarkastelun alle joutuisi varmasti ensimmäisenä sellaiset kiinteistöt, jotka ovat elinkaarensa päässä ja joiden sijainti ja asutuksen tiheys eivät enää kohtaa toisiaan tarkoituksenmukaisesti.

Tässä vaiheessa lähtee varmasti sitten agentit ja huhut liikkeelle. Kukaan päättäjä ei välttämättä tiedä yhtään mitään, mutta lehti saattaa tehdä jutun keskustelupalstalta bongaamastaan ”uutisesta”. Tai ainakin soittaa virkamiehelle ja tarkistaa asian.

Tai sitten valtuutettu tuo asian julkisuuteen vaikkapa kyselytunnilla tai yleisönosastokirjoituksessa. Jos mitään näistä ei tapahdu (harvinaista), ja asia pääsee valmistelussa eteenpäin, niin siitä tulee julkinen viimeistään lautakuntakäsittelyä ennen, kun esityslista valmistuu. Silloin viimeistään asiasta on lehdessä uutinen ja kansalaiskeskustelu alkaa. Ja saattaa parhaassa tapauksessa kestää vuosia (kuten esim. Kankaantaan koulu, Hykin lukio jne., jne…

Joka tapauksessa, harvoin mikään merkittävä tai merkityksetönkään asia jää vaille keskustelua tai julkisuutta ennen päätöksentekoa. Edes huhut, jos ne eivät ole täysin älyvapaita? Minä en ainakaan keksi nyt yhtään sellaista asiaa. Kertokaa te, jos tulee mieleen. (No, heti tuli mieleen kaupunginjohtajien johtajasopimusten tarkistus, joka otettiin ylimääräisenä asiana käsittelyyn. Se oli tyhmää, mutta eipä jäänyt sekään ilman julkisuutta ja silloiset kaupunginhallituksen jäsenet saivat varmaan kantaa siitä poliittista vastuuta äänestäjilleen )

Mutta salailu- ja kähmintäsyytöksiltä ei ole vältytty kyllä montaa kertaa. Moottoritien kate on salailtu, Verkatehdas on salailtu, moottorirata on salailtu… Ja sitten jos laskee ne kilometrit sanomalehtipalstaa ja esityslistaa, joilla noita on käsitelty vuosien kuluessa niin voi ruveta hieman hymyilyttämään.

Mutta noilla väitteillä tehdään kaiketi pääasiassa politiikkaa. Hauskinpana yksityiskohtana tulee mieleen Verkatehtaan ohjausryhmä, jonka toiminnan olemattomuutta vihreiden edustaja, ohjausryhmän jäsen kritisoi äänekkäästi julkisuudessa. Ei ole käsitelty, ei ole kokoonnuttu, on salailtu… Sitten kaivettiin esiin pöytäkirjat ja kokoukset, joissa Verkatehdasta oli käsitelty. Kokouksia oli jotain 70 ja sivuja yli 300. Siinä on saanut räpytellä kommunikaattoria aika lahjakkaasti, että kaikki nuo ovat menneet ohi huomaamatta, vaikka on itse ollut paikalla.

Summa summarum, jos kaupunki päättää alkaa pohtia Hauhon vanhainkodin tai Alvettulan koulun lopettamista, niin lupaan ja vannon, että asiasta käydään erittäin näyttävät keskustelut julkisuudessa - ihan poliitikoista riippumatta.

Mutta jos sitten päätökset ovat mielestäsi ikäviä tai jopa yksimielisiä, niin älkää tulko syyttämään kähminnästä ja salailusta. Politiikassa (ainakin Hämeenlinnassa) pyritään hakemaan mahdollisimman suurta yksimielisyyttä päätöksissä, ja se tapahtuu neuvottelemalla ja valmistelemalla asioita huolellisesti.

Edustuksellisessa demokratiassa kuntalaisia kuunnellaan aivan varmasti, mutta pääasiallinen vaikuttaminen päättäjiin ja kokoonpanoihin tapahtuu lopulta aina vaaleissa. Sen ovat monet unohtaneet aivan täysin, kuten ovat koko äänestämisenkin.

Ja kenties siksi, että ei tunneta juuri millään lailla yhteiskunnallisen vaikuttamisen pelisääntöjä tai ne on ainakin unohdettu huolellisesti, ei kestetä sitä, että poliitikot saattavat olla eri mieltä kanssasi jostain asiasta. Se koetaan vääryydeksi, ja suurimpia syyllisiä ovat ne poliitikot, jotka uskaltavat mielipiteensä myös ääneen sanoa.

Senpä takia ehkä monet poliitikot ovatkin valinneet mahdollisimman hiljaa olemisen tai ainakin välttelevät viimeiseen asti ottamasta kantaa mielipiteitä jakaviin asioihin.

Ja se on persiistä se. Semmonen salailu. Vaatikaa poliitikoiltanne suoria ja selviä vastauksia, mutta ymmärtäkää myös se, että ihan kaikkiin asioihin ei voi vielä olla vastauksia - kuten Hauhon ja Alvettulan lopettamisasioihin, joita ei ainakaan vielä ole edes olemassa.

Politiikassa törmää joka päivä vaatimuksiin suuremmasta avoimuudesta. Kansalaisten mukaan sitä ei voi olla koskaan tarpeeksi - mikä tarkoittaa tietenkin myös sitä, ettei se osoittamisesta voi koskaan oikein saada kiitostakaan. Niin kuin ei kai mistään muustakaan politiikassa

Olen tässä viime päivinä miettinyt aika paljon avoimuutta. Vai onko se avoimmuutta? Sama se. Omasta mielestäni olen aika avoin tyyppi ja poliitikko. Ei minua omasta puolestani pelota keskustella julkisesti juuri mistään asiasta. Mutta häiritsee, että vaikka olisit kuinka avoin, se ei vain joillekin riitä, jos satut olemaan eri mieltä asioista. Viittaan tässä tietenkin Ahveniston ystäviin ja moottoriradan vastustukseen. Heidän mielestään kaupungin poliittinen kulttuuri on salaileva ja epädemokraattinen, vaikka tehtäisiin mitä. Kaikkeen muuhun tässä on kuitenkin oltu valmiita, paitsi ehkä kansanäänestykseen. Koska se maksaa niin penteleesti, ja valtuutetut on valittu juuri tällaisten ratkaisujen tekemistä varten.

No joo, eiköhän moottorirata ja Ystävät ole jo käsitelty… Toinen ajankohtainen keissi on tietenkin Lammin vastaanottokeskus. Vastustajien mielestä käsittely oli epädemokraattinen, koska lausunnon ministeriölle antoi kaupungin hallintosäännön mukaisesti hallitus, eikä valtuusto. Valtuustolle asia tuli vain tiedoksi. Olisikohan se sitten helpottanut vastustajien tuskaa, jos päätöksen lausunnosta olisi tehnyt valtuusto? Tuskinpa.

Oman arvioni mukaan myös valtuusto antoi keskustelussaan poikkeuksellisen vahvan tuen keskuksen perustamiselle. Äänestys olisi päättynyt todennäköisesti lukemiin 57-2 tai 56-3. Eli yhtä epädemokraattista kuin Apparan radan suhteen lehtikyselyn perusteella…

Monilla on valitettavasti edelleen sellainen kuva poliittisesta päätöksenteosta, että asioista keskustellaan ja päätetään ainoastaan niissä huoneissa, joissa viralliset kokoukset pidetään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Esimerkiksi Lammin vastaanottokeskuksesta informoitiin valtuutettuja hyvissä ajoin ja valtuutetuilta tuli mielestäni ohjeita ja tukea hallituksen jäsenille.

Kaikista asioista ei tietenkään ehditä keskustella isolla porukalla. Jos asia kuitenkin koetaan periaatteellisesti tärkeäksi, otetaan usein aikalisä ja haetaan tuki päätöksille. Eilen kaupunginhallitus päätti tehdä näin kahdessa eri asiassa. Tontin varaamisesta yksityiselle päiväkodille haluttiin kokonaisselvitys, jossa uuden palveluntarjoajan vaikutus kaupungin omiin palveluihin tarkastellaan. Lisäksi tv-dokkari Ysiluokan kuvaamisesta hämeenlinnalaisessa koulussa halutaan lasten ja nuorten lautakunnan mielipide, koska heidän toimialaansahan asia koskee ja asiaan suhtautuminen on erittäin kriittistä monella taholla, myös kh:n pöydän ympärillä.

Mutta. Jo tuon edellisenkin sanominen rikkoo ehkä osaltaan kaupunginhallituksen pelisääntöjä. Käydyt keskustelut kun ovat salaisia. Otan kuitenkin avoimuuden nimissä pienen riskin, että yleisellä tasolla voi luonnehtia päätöksenteon vaiheita ja henkeä, kunhan ei yksilöi.

Sitten on asioita, joista ei oikein voi sanoa yhtään mitään, tai löytää itsensä kovin helposti rosiksesta. Tällainen asia on tietenkin vaikka ex-ympäristötoimen johtajan Sara Syyrakin irtisanominen. Itse en tosin tästä asiasta ole ollut päättämässä missään vaiheessa ja olen hyvin pitkälle toisen käden tietojen varassa.

Mutta on siinä politiikan avoimuus ja muut arvot melkoisessa ristipaineessa, kun asianosaiset päättäjät eivät voi tai saa käytännössä perustella tekemiään ratkaisuja juuri millään tavalla julkisuudessa. Politiikaksihan jotkut kaupunkilaiset tällaiset työnantajaroolin ratkaisut tottahan toki aina lukevat…

Se hallinto-oikeuden käsittelyssä oli kuitenkin varsin kummallista, että oikeus ei sallinut suullista käsittelyä kaupungin pyynnöstä huolimatta. Niinkin arkaluontoista ja subjektiivistakin asiaa kuin työpaikkakiusaamista on mielestäni aika vaikeaa käsitellä tuomareidenkaan pelkästään papereiden perustella.

Meinasin kakoa aamukahvit rinnuksille, kun lueskelin aamun lehden pääuutista sairaalanmäen kulukehityksestä. Sellainen, joka ei näihin numeroihin ei ole hirveästi perehtynyt, saattoi tietenkin ajatella, että ”Hmm, kulut ovat nousseet neljänneksen, onpas paljon..”, mutta meikäläinen meinasi tukehtua siihen, että onpas vähän helevetin vähän!

Omissa käppyröissäni kun sama kulukehitys samalla aikavälillä on merkitty 60 prosentiksi. Mysteeri alkoi selvitä, kun soitin shp:n talousjohtajalle Seppo Karhulle. Sairaala käyttää deflatoituja lukuja. Se on sikäli hämäävää, että kun näistä asioista yleensä puhutaan, KUKAAN MUU EI KÄYTÄ DEFLATOITUJA LUKUJA.

Eli kun puhutaan kaupungin menokasvusta, lasketaan suoraan, että viime vuonna käytettiin 100 miljoonaa, tänä vuonna käytetään 120 miljoonaa = kasvu 20 prosenttia. Tämä ei tietenkään ole lainkaan verrannollista sairaalan lukuihin, joissa on rahan arvon muutos laskettu pois.

Rupesin miettimään, että näin helppoa on loppujen lopuksi toimittajia uunottaa… No, tuskin Seppo Karhu sitä tahallaan teki. On tämä kuitenkin taas osoitus siitä, että shp ja muu yhteiskunta puhuvat täysin eri kieltä - ja jopa lukuja.

Avauduin tästä myös tuonne keskustelupalstan puolelle, jossa intouduin miettimään myös talouskurimuksen ja lääketieteellisen kehityksen vääjäämätöntä törmäystä, kas näin:

”Eli sairaalan toimintakulut olivat vuonna 2002 n. 100 miljoonaa euroa ja viime vuonna n. 160 miljoonaa. Lisäksi Hämeenlinnan osalta voi sanoa, että samalla aikavälillä kaupungin maksuosuus sairaanhoitopiirille on kasvanut reaalisestikin (siis deflatoituna) 36,7 prosenttia, ei 27 prosenttia, jonka talousjohtaja ilmoitti koko shp:n luvuksi…Numeroilla pystyy kikkailemaan vaikka miten, mutta kääntelee niitä miten päin tahansa, erikoissairaanhoidossa menokasvu on mielettömän paljon kovempaa kuin millään muulla julkisen palvelun sektorilla (esim. koulut, vanhustenhuolto, ennaltaehkäisy). Se johtuu tietenkin monista asioista, joista ei vähäisimpänä talousjohtajankin mainitsema lääketieteen huima kehitys ja ns. medikalisaatio.

Sairaanhoitopiirin toimintaan ja kulttuuriin perehtyminen etenee muuten ihan hyvin, kiitos kysymästä. Ekat palaverit on pidetty, ja torstaina on tapaaminen shp:n johtajan kanssa. Tänään myös eräs varsin huumorintajuinen ja mukava lääkäri soitteli ja juttelimme pitkään. Hän muun muassa kertoi, että arameankielellä Iisakki tarkoittaa ”Hän nauraa”. Sitä ei kuulemma lehtijuttujen perusteella aina usko, kun ne ovat niin vakavia

Uskon, että tulen ihan hyvin toimeen lääkärienkin kanssa, kunhan päästään nokikkain. Tietty näkemysero yhteiskunnan tilasta jä lääkärien roolista siinä meillä kuitenkin saattaa olla, heh.

Moottoriradasta inttäminen alkaa kyllästyttää ihan tosissaan, ainakin minua. Tuntuu siltä, että Ahveniston ystäviltä on lähtenyt mopo (tai fillari varmaan ennemmin) ihan totaalisesti käsistä. Laadin vielä viimeisen kerran vastineen Sinikka Patanalle, joka tivasi vastauksia kysymyksiinsä viime perjantain Viikkouutisissa. Ilmeisesti hän on tivannut niitä jossain aiemminkin, mutta on mennyt ohi. Noita kirjoituksia on ollut niin penteleesti. Viime Viikkouutisissakaan ei muita aiheita juurikaan enää edes ollut

Plänttään nyt tähän sen vastineen, jos vaikka joku haluaisi aiheesta keskustella. En tosin taida enää vastata kommentteihinkaan…

Vastaan uudestaan Ahvenistosta (ties monennenko kerran)

Ahveniston ystävä Sinikka Patana pyysi (VU 6.3.) jälleen vastauksia kysymyksiinsä, jotka ovat suurelta osin jo julkisuudessa ja eri yhteyksissä käsitelty lähes puhki. Vastauksia haluttiin ainakin rataoperaattorilta, kaupungilta ja matkailuyrittäjiltä. Vähän luulen, että muut osapuolet eivät enää jaksa Patanan ja muiden Ahveniston Ystävien kanssa julkista kirjeenvaihtoa asiasta käydä, mutta vastaan nyt kysymyspatteriin omalta ja kaupungin osalta – koska muutenhan olemme salailevia epädemokraattisia olmeja, jotka ovat avoimuuden suhteen kivikaudella…

Veronmaksajat eivät kustanna moottoriradan yritystoimintaa euron pyörylääkään, vaan päinvastoin yrittäjä maksaa radan käytöstä vuokraa 30 000 euroa kesästä ja kaikki siihen liittyvät käyttökustannukset. Rataoperaattori on myös sitoutunut parantamaan olosuhteita omalla kustannuksellaan noin 10 000 eurolla vuodessa.

Kaupungilla ei ole mitään suunnitelmia tai aikomuksia osallistua uusiin ratainvestointeihin tässä taloustilanteessa, vaan mahdolliset katsomorakennelmat tulee lähtökohtaisesti rahoittaa yksityisin varoin. Esitteetkin on rataoperaattori painattanut täysin omalla kustannuksellaan.

Radan ympäristöluvan hakeminen maksaa kaupungille 2000 euroa ja melumittausten kustannukset ovat noin 10 000 euroa. Luvan tarkistamista haetaan 10 vuodeksi. Nähdäkseni parhaat mahdolliset melumittaukset on kuitenkin teetetty juuri radan melusta kärsivien etua silmällä pitäen.

Hämeen matkailu on arvioinut pari vuotta sitten radan tuovan Hämeenlinnaan noin 5 miljoonaa euroa ulkopuolista rahaa. Kyse ei siis ole missään vaiheessa ollut minun omasta arviostani. Allekirjoittaneella kun ei ole ammatillista pätevyyttä antaa moisia.

Selvitysten mukaan matkailupotti kertyy nimenomaan pelkistä radan käyttäjistä ja kävijöistä. Moottoriradalla vierailevat ovat erittäin leimallisesti väkeä, jotka tulevat Hämeenlinnaan ainoastaan moottoriradan vuoksi. He eivät tulisi tänne muuten ympäri Pohjois-Euroopan vieraillakseen kaupungin museoissa ja ulkoilureiteillä. Lisää tietoa laskentaperusteista kannattaa tiedustella Hämeen matkailusta tai alan ammattilaisilta.

Kaikkiin näihin kysymyksiin Sinikka Patana olisi saanut helposti vastaukset kysymällä asioista virkamiehiltä esimerkiksi Raatihuoneella järjestetyssä yleisötilaisuudessa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Itse olen käynyt useaan otteeseen sähköpostikirjeenvaihtoa yhdistysten jäsenten kanssa, kirjoittanut lukuisia kertoja aiheesta yleisönosastoon ja antanut vähintään toistakymmentä haastattelua eri medioihin. Silti kuulen eri yhteyksissä syytöksiä salailusta, vaikenemisesta, kähminnästä ja epädemokraattisesta toiminnasta. Mediakin on puolueellinen, vaikka radan vastustajien kirjoituksia julkaistaan lähes jokaisen lehden jokaisen numeron yleisönosastossa, ja toimituksien jutuissa on käytetty palstametreittäin tilaa yksityiskohtaiseen raportointiin aina radan viitasammakoiden elinolosuhteita myöden.

Eikö Ahveniston ystäville riitä mikään?

Minä en ainakaan halua käyttää aikaani tällä erää enää enempää tähän aiheeseen ja hedelmättömään inttämiseen, kun muutakin mietittävää on. Osa radan vastustajista ei näytä pystyvän sulattamaan erilaisia mielipiteitä ja täysin normaalia demokraattista prosessia, mikä on tietysti sääli. En tosin tiedä, kykenevätkö siihen jotkut radan puolustajatkaan.
Asiaan palaan sitten, kun se normaalin valmistelun ja kuulemisten jälkeen etenee päätettäväksi luottamuselimiin.

Jos se ei tyydytä, niin ottakaa yhteyttä vaikka YK:n yleiskokoukseen.

Iisakki Kiemunki
valtuuston pj. (sd.)
Hämeenlinna 

Mainitsin aiemmin tuon otsikon termin Hannu Kärpäsen blogin kommentissa. Kuntaliitoskoliikista on kirjoitettu mm. Kuntalehden artikkeleissa ja kolumneissa, joten monet kokeneet poliitikot osasivat odottaa sitä myös meillä. En tiedä, olenko vielä niin kovin kokenut, mutta olen yrittänyt lehtihaastatteluissa ja joka puolella toitottaa sitä, että koliikki on vuorenvarmasti tulossa. Se on koettu jokaisessa kuntaliitoskunnassa enemmän tai vähän vähemmän kovana tähän mennessä. Sama on nyt meneillään Salossa, Kouvolassa jne., jne. Kaikki on pielessä ja uuden kunnan vikaa, vanhatkin viat. Asioita paisutellaan helposti käsittämättömyyksiin asti. Se on tietysti selvää, että toistaiseksi kaikki uudessa organisaatiossa ON sekaisin. Miten ei voisi olla? Uskoisin, että kaikki muutosjohtamiseen perehtyneet ymmärtävät tämän. Muutoksen oireita voi helpottaa, mutta ei poistaa täysin.

Itse asiassa Hämeenlinnassakin kuntaliitoskoliikki on jo kertaalleen koettu, mutta ehditty jo unohtaa. Tosin osa väestöstä oireilee loppuelämänsä. On olemassa vielä iso liuta ihmisiä, joiden mielestä Vanajan kunnan liitos Hämeenlinnaan oli kaiken pahan juuri ja lopun alku.

Kuntaliitoksen onnistumisen kannalta lama tietenkin iski pahimpaan mahdolliseen aikaan. Jos olisimme jatkaneet noususuhdanteessa, kaupungin talous olisi natisten kestänyt muutaman ylimenovuoden ajan liitoskuntien mukanaan tuomaa rasitusta. Tai olisi selvitty ainakin puolen prosentin äyrinkorotuksella. Nyt ei selvitä, vaan pitää leikata myös palveluista ja ottaa velkaa. Ja kaikki on helppo laittaa kuntaliitoksen syyksi, ulkopuolisesta maailmasta ei tarvitse välittää…

Ylivoimaisesti pahiten oireilee nyt Lammi. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on tietenkin oma lukunsa ja omiaan herättämään ennakkoluuloja ja myös sitä ihan selkeää rasismia. Mutta rasisteja on myös kaupungissa roppakaupalla, ja vastaavaa meteliä olisi syntynyt ihan missä päin tahansa Suomea. Kaupungin päättäjät eivät kuitenkaan vastaa valtiomme tai EU:n pakolaispolitiikasta tai kansainvälisistä humanitäärisistä sopimuksista. Vastaanottokeskuksia perustetaan joka tapauksessa jonnekin Suomeen, ja meillä on hyvää tilaa tyhjillään Lammilla. Niistä on siis hyvä ottaa kaikki hyöty irti ja imuroida keskuksen mukaan tuomat kymmenet työpaikat ja valtion rahat tänne. Ja loppujen lopuksi: vastustavaan adressiin kertyi reilu 200 nimeä yli 5000 laimmilaisesta.

Mutta vastaanottokeskuksen voi ihan hyvin laittaa myös kuntaliitoksen syyksi. Lammilaisilla ei ehkä olisi ollut itsenäisinä päätöksentekokykyä tehdä tarvittavaa päätöstä, vaikka lammilaiset valtuutetut olisivat hyödyt nähneetkin ja kannattaneet asiaa periaatteessa. Eivät vain olisi uskaltaneet päättää, uumoilen. Saattaa olla aliarviointia lammilaisia päättäjiä kohtaan, mutta päätöksenteko siellä on ollut ainakin viime vuosina erittäin vaikeaa lähes asiassa kuin asiassa.

Joka tapauksessa, vastaanottokeskuksen lisäksi kuntaliitoksen kontolle on laitettu rutkasti myös asioita, jotka eivät ole kaupungin päätöksentekoon oikeastaan millään lailla liittyneet. Esimerkkejä:

1) Uuden liikuntakeskuksen katsomo. Hanke on täysin lammilaisten itsensä suunnittelema. Kukaan kaupunkilainen ei ole siihen sormenpäällänsäkään puuttunut. Kuntaliitoksen osuus asiassa on se, että itsenäisenä Lammin kunta ei hanketta olisi koskaan pystynyt toteuttamaan. Nyt rahat saatiin porkkanana liitoksesta ja käyttökuluista vastaa kaupunki.

2) Mommilantien nimenmuutos. Lammilaisista koostunut nimitoimikunta nimen on jostain syystä halunnut muuttaa. Lammilaiset valtuutetut eivät asiasta päätettäessä pukahtaneetkaan. Eivät myöskään asukkaat tai yrittäjät kuulemisprosessin aikana. Kuulemisessa saattaa tietenkin olla puutteita, mutta mitenkään salaa nimiä ei ole muutettu, vaan tismalleen saman systeemin kautta kuin muuallakin kaupungissa. Tiedotteita, ilmoituksia ja lehtijuttuja on ollut runsaasti, mutta ei ilmeisesti riittävästi. Jotain kertoo myös se, että paikallinen lehti ei asiaan reagoinut, vaikka omakin osoite muuttui. Tästä lienee siis ihan turha syyttää kaupunkilaisia?

3) Ystävänpäivän hiihto. Jollain käsittämättömällä tavalla sekin on saatu kaupungin syyksi, että ko. tapahtuma siirtyi Lammilta Katumajärven jäälle. Tapahtuman kuitenkin järjestää yhteistyössä Lammin Säästöpankki ja Hämeen Sanomat. Kaupungin päättäjille lienee aivan sama, vaikka hiihtäjät suksisivat huitsin pimpulaan. Minua ei ainakaan kiinnosta pätkän vertaa, tämä on vapaa maa ja kaupunki.

Mutta koliikki on, ja takuulla vielä pahenee. Se ei mene ohi kuin ajan kanssa, sen jokainen vauvakoliikista kärsinyt tietää. Tärkeintä olisi, että päättäjät pitäisivät päänsä kylmänä muutosprosessin (ja laman) ajan. Oma poliittinen ura siinä saattaa mennä (myös minulla), mutta sellaista se on.

Päättäjänä oleminen ei ole kivaa tai helppoa. Eikä ole tarkoituskaan. En ole itse asiassa ollut huolissani valtuustomme puolesta ennen kuin eilen, kun infossa esiteltiin Linnan Aterioiden toimintaa. Valtuutetut suhtautuivat mitä suurimmalla innolla ja kiihkolla muun muassa siihen, missä ja kuka saa keittää kahvia kaupungin keittiöissä.

Ei jumalauta. Nyt pitäisi ihan oikeasti valtuutettujen keskittyä miettimään vähän toisen mittakaavan asioita ja jättää kahvinkeitot kyläyhdistyksille tai ainakin Linnan Aterian johtokuntaan valituille luottamushenkilöille. Tai sitten valtuutetut ovat lähteneet väärään paikkaan ehdolle.