NUIJAMIES

Tuntuu vähän siltä, että aina kun otan suorempaa kantaa johonkin asiaan, tulkitaan se totaaliseksi päreiden polttamiseksi, hiiltymiseksi ja hermostumiseksi

Tästä lienee syyttäminen tasan kahta asiaa: tietysti etupäässä itseäni siitä, että tapana on nostaa vähän reippaammin kissaa pöydälle sekä sitä, että jokseenkin kiertelemättömään puheeseen ei ole vieläkään oikein totuttu päättäjien suunnalta. Ehkä ainakaan media ei ole tottunut.

En nyt kuitenkaan omasta mielestäni täysin raivopäänä heilunut tänään tarkastuslautakunnan edessä, vaan halusin avautua niistä asioista, jotka eniten ainakin meitä luottamushenkilöitä tarkastuslautakunnan suhteen ovat tänä keväänä ihmetyttäneet.

Seuraavassa sanomani kirjallisena:

”Tarkastuslautakunnalla on ensimmäinen vuosi takana uudessa Hämeenlinnassa ja tarkastuskertomusta luetaan varmasti vielä tavallistakin tarkemmalla silmällä nyt. Lautakunta onkin tehnyt töitä ilmeisen ahkerasti, ja kertomuksessa nostetaan esiin lukuisia osuvia huomioita. Kertomusta luetaan kuitenkin erityisesti siitä näkökulmasta, miten se suhtautuu lautakunnan ympärillä kevään mittaan olleeseen ennennäkemättömään kuohuntaan ja epäselvyyksiin.

Edellytänkin, että valtuusto saa lautakunnalta täydellisen selvityksen kaikista tilintarkastusyhteisöön ja kaupunginjohtoon liitetyistä epäilyistä lautakunnan erityisessä kuulemisessa 7. kesäkuuta. Valtuuston kannalta on ollut kestämätöntä, että prosessista vastuussa olevat lautakunnan jäsenet eivät suostu valtuuston suuntaan perustelemaan esityksiään, mutta yhdestä lehdestä on ollut luettavissa jopa lautakunnan luottamukselliseksi päättämän muistion sisältö. Tällainen heittää varjon koko lautakunnan luotettavuuden ylle, kuten myös se, että esityslistoja katoilee oudolla tavalla netistä, eikä pöytäkirjoja saada laadittua kohtuullisessa ajassa. Tämäntyyppistä kulttuuria sekä salailu- ja toisaalta vuotomentaliteettia ei ole aiemmin Hämeenlinnassa ollut, vaan se on tänne tuotua.

Lautakunnan jäsen Hannu Kärpänen on myös esittänyt julkisuudessa näkemyksiä, että häntä on painostettu olemaan vaiti esityksistään ja perusteluistaan. Hän ei ole kuitenkaan suostunut sanomaan, kuka painostuksen takana on ollut. Henkilökohtaisesti olen kehottanut jo huhtikuun alussa Kärpästä mahdollisimman suureen avoimuuteen, sillä tarkastuslautakuntaa koskevat aivan samat säännöt kuin muitakin lautakuntia liittyen kokouksissa tehtyihin esityksiin. Niistä voi vapaasti kertoa julkisuuteen ja näkemyksiään perustella jo ennen kuin pöytäkirjat on tarkastettu.

Sinänsä ymmärtääkseni kaikki epäselvyydet, joihin entinen vastuullinen tilintarkastaja on kiinnittänyt huomiotaan, koskevat vuotta 2008 ja sitä aikaisempia asioita liitoskuntien osalta. Nykyisen valtuuston puheenjohtajana minua kiinnostaa lähinnä viime vuoden tilinpäätös ja tarkastus. Haluankin kysyä, onko tilintarkastaja tai lautakunta löytänyt viime vuodelta jotain tavallisuudesta poikkeavaa huomautettavaa tai väärinkäytöksiä? Epäilys tilintarkastusyhteisön riippumattomuudesta on asia, jonka lautakunta ratkaiskoon tykönään, kun lautakunta on itse ko. yhteisön valinnutkin. Valtuuston kannalta on täysin samantekevää, ketä tilintarkastuksen suorittaa, kunhan työ sujuu ja valmistuu sille varatussa ajassa ja resursseilla ja se tuottaa kaupungin toiminnan kannalta tarvittavan informaation.

Muistutan, että tarkastuslautakunta on vastuussa työstään vain ja ainoastaan valtuustolle suoraan, joten asian ja siihen liittyvien käänteiden on tultava kristallinkirkkaaksi. Muussa tapauksessa valtuusto joutuu varmasti pohtimaan myös lautakunnan nauttimaa luottamusta.”

Tilintarkastaja ja tarkastuslautakunnan jäsenet vastasivat päivällä kysymykseeni sen verran, ettei ole syytä epäillä väärinkäytöksiä. Vastuullinen tilintarkastaja - ei entinen, eikä nykyinen - ole löytänyt sinänsä mitään tavallisuudesta poikkeavia asioita. Myös kaikkiin kalustoselvityksiin yms. asioihin liitoskuntien osalta on saatu vastaukset. Lopputulos on, että kateissa on yksi raivaussaha ja säiliöllinen polttoöljyä. Kohtuullisen pienellä siis mielestäni selvittiin monikuntaliitoksesta.

Kevään mittaan on kuitenkin synnytetty kuva, että jotain suuren luokan rötöksiä olisi tekeillä. Valtuuston olisikin syytä olla äärimmäisen huolissaan, jos olisi syytä epäillä jotain sellaista, että kaupunginjohto olisi yrittänyt vaikuttaa tilintarkastajan työhön peitelläkseen omiaan tai hallinnon kupruja. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti edes Kärpäsen mukaan ole missään vaiheessa ollut.

Suoriin kysymyksiin ei silti ole saatu vastauksia esimerkiksi valtuustoryhmien puheenjohtajien palaverissa. Kuitenkin lehdistä ja televisiosta on saanut seurata kohtuullisen avointa tilitystä hyvin valikoiden ja suppeasta näkökulmasta. Mielestäni vastuulliset ovat edes selityksen velkaa valtuustolle. Onko tarkastuslautakunnasta tehty muutamien jäsenten toimesta puoluepoliittisen pelin välinettä? Sellainen ei ole koskaan aiemmin ollut tapana Hämeenlinnassa tai tietääkseni missään muuallakaan. 

Tänään on tullut myös lautakunnan JHTT-toimikunnalta pyytämä lausunto. Ymmärtääkseni sekin on täysin julkinen asiakirja siinä missä esimerkiksi oikeuden päätökset, joten odottaisin senkin tulevan julkisuuteen jo ennen lautakunnan seuraavaa kokousta. Joku ahkera toimittaja voisi vaikka pyytää sen JHTT:stä tai tarkastuslautakunnalta?

Kävin keskiviikkona istumassa päivän yläasteella, seurasin siis ysiluokkien opiskelua kuuden oppitunnin ajan. Ideana oli tietenkin tavallaan ehättää telkkarin edelle ja katsoa, mitä se meno on. Reppari aiheesta ilmestyy viikon päästä sunnuntaina paperilehdessä.

Sen verran täytyy kuitenkin ennakkoon sanoa, että herätti paljon ajatuksia, vaikka kyse tietenkin oli todella lyhyestä ajasta. Itseä epäilytti etukäteen myös se, kuinka autenttisen kuvan koulusta saan, kun toimittaja pölähtää luokkaan. Epäilykset kuitenkin hälvenivät ensimmäisen tunnin jälkeen - oppilaat reagoivat poikkeavasti oikeastaan vasta sitten, kun valokuvaaja tuli mukaan. Se on varsin tuttu ilmiö toimitustyöstä noin ylipäätään.

Saas nähdä, kuinka Ysiluokka-dokkarin tekijät pystyvät etäännyttämään kamerat oppilaiden mielestä sitten syksyllä. Jos siis ylipäätään kuvauksia päästään tekemään Lyseolle. Oppilaiden ja opettajien suhtautuminen joka tapauksessa on varsin myönteistä.

Myönteistä oli suhtautuminen myös meidän juttuideaamme. Opettajilla oli tarjota erittäin paljon näkemyksiä omasta roolistaan sekä ennakkoluuloista ja vallitsevista käsityksistä yläkouluja kohtaan. Yläkoulujahan pidetään suoranaisina kauhun tyyssijoina, joissa opettajat ja oppilaat kiusataan hengiltä - vain puolihullu on duunissa siellä.

Suurin piirtein vastaava kuva minulla oli voimassa omilta yläastevuosilta Nurmijärveltä. Lama oli silloin syvimmillään, ja elämä koulussa lähenteli puhdasta anarkiaa. Sanotaan, että koulua ei ole kehitetty sitten viime laman, ja määrärahat ovat jääneet sille tasolle. Voin kertoa, ettei tasan takuulla pidä paikkaansa. Asiat ovat muuttuneet. Eteenpäin on menty, kuten Antti Muurinen asian ilmaisisi. Koulut ja opettajat ovat mielestäni yllättävän hyvinkin ajassa kiinni, kun sai nähdä, mitä asioita tunneilla käsiteltiin.

Tuntuu, että nuoria demonisoidaan pääasiassa aivan turhaan. He ovat huikeasti fiksumpaa väkeä kuin vanhempansa samassa iässä. Tai jopa nykyään. Mutta nuoret ovat nuoria, oli tietopohja tai älykkyysosamäärä mikä hyvänsä.

Mutta lisää näkemyksiä ja kokemuksia vähän strukturoituneemmassa ja mietitymmässä muodossa reilun viikon päästä printissä.

Muutama sananen vielä keskiviikon lehden kolumnistani, joka on herättänyt pientä polemiikkia keskustelupalstalla ja yleisönosastossa. Mikä tietysti oli tarkoituskin. Eihän pakina tai kolumni ole minkään arvoinen, ellei joku polta sen ansiosta hihojaan.

Vaikka juttu oli kirjoitettu pakinatyyliin, pointti sen taustalla on pitävä. Joku analysoi foorumilla osuvasti, että Suomessa pitäisi siirtyä muodollisen pätevyyden palvonnasta osaamisen arvostamiseen. Olen tismalleen samaa mieltä.

Olen ollut mukana muutamassakin rekrytointiprosessissa, jossa tohtorintutkinnon itselleen lukeneet ovat munanneet itsensä totaalisesti haastattelussa ja osoittaneet, ettei heillä ole kokemuksen, luonteen, osaamisen tai muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien puolesta minkäänlaisia mahdollisuuksia hoitaa menestyksekkäästi hakemaansa tehtävää. Mutta se ei tietenkään estä valitusten tehtailemista ja suurta julkista katkeruutta, jos joku ilman tohtorintutkintoa tulee valituksi.

Tohtorius voi pätevöittää professoriksi tai tutkijaksi, mutta ei esimerkiksi johtajaksi. Yhtä vähän minä kirjoitan juttuja lehtiin maisterin tutkinnollani. Joku jo epäili, että olen sen takia katkera yliopistoa kohtaan, etten pärjännyt opinnoissani - päinvastoin, minua hävettää, että pärjäsin niin hyvin niin olemattomalla panoksella. Eikä se johdu siitä, että olisin jotenkin ylivertaisen älykäs tai lahjakas, vaan siitä, että vaatimustaso oli lähes olematon.

Enkä sitä paitsi ole lainkaan katkera yliopistolle. Siellä oli erittäin hienoa. Vaikka luennoilta tai tenttikirjoista en paljon oppinutkaan, akateeminen vapaus sopi minulle hyvin. Väitän, että imin omalla ajallani ihan riittävästi yleissivistystä maailmankirjallisuudesta ja paljon osaamista omista kiinnostuksenkohteistani, jopa siitä viinanjuomisesta. (Ja jos se tekee minut sopimattomaksi vastaanottamaan partiolaisparaatia, niin partiolaiset varmaan ilmoittelevat itse :) )

Ei yleissivistyksen kartuttamiseen työelämässä juuri aikaa ole. Mutta jos puhutaan ammatillisten asioiden oppimisesta, osaamisesta ja sen sellaisesta, työelämä on ylivoimaisesti paras opettaja.

Sen takia ei voi mahtua tajuntaan, että jotkut marisevat esimerkiksi Lauri Ihalaisen (tiedän, on demari, ja minä en saisi sanoa tästä siis mitään) nimittämisestä valtakunnan sovittelijaksi. Kukaan ei edes kiistä, etteikö hän olisi suurin piirtein osaavin kuviteltavissa oleva elävä ihminen tuolle postille, mutta kun hänellä ei ole sitä yliopistotutkintoa. Voi voi.

Ihalainen olisi varmaan ihan huikeasti pätevämpi valtakunnansovittelijaksi, jos mies olisi opiskellut aikanaan seitsemän vuotta etnomusikologiaa ja tietäisii kaiken bongorumpujen mystisestä dialektiikasta suhteessa Nandi-heimon metsästysriittien muotoutumiseen paleotsooisen kauden jälkeen.

Vai onko sittenkin meidän kaikkien kannalta parempi, että aika on kulunut työmarkkinapolitiikkaan tutustumiseen?

Tänään sitten julkaistiin Hämeenlinnan ja siihen liittyneiden kuntien tilinpäätökset. Kaupunginhallituksen pöydän ääressä istuvat ovat saaneet jo ennakkotietoja, ja eilen luettavakseen myös kaikki pumaskat. Tylyä shittiä, jos sallitaan ilmaisu.

Vuonna 2008 talouskuri hukkui liitoshuumassa oikeastaan kaikilta muilta kunnilta paitsi Tuulokselta. Elvistelemistä ei ole kanta-Hämeenlinnallakaan, mutta toivottavasti näiden tietojen pohjalta selviää myös liitoskuntien asukkaille, miksi liitokset olivat välttämättömiä. Luvut eivät nimittäin peilaa pelkästään viime vuotta. Etenkin Lammin tilanne oli lähes katastrofaalinen. Kulurakenteella ja tehdyillä huonoilla päätöksillä kunnan taloutta ei olisi pystytty järjellisillä keinoilla tasapainottamaan tulevina vuosina. Kunnan taloussuunnitelman tasapainottaminen pohjautui sekä epärealistisiin odotuksiin että veronkorotuksiin entisestään 19,5:stä.

Nyt sitten kun kaikkien kuntien tulot veropohjan muodossa romahtavat kuluvana ja varsinkin ensi vuonna, Lammi olisi ollut käytännössä selvitystilassa. Lammilaiset ovat ymmärrettävästikin katkeria siitä, että kokevat palvelutasonsa joiltain osin heikentyvän kuntaliitoksen myötä. Jokainen tilinpäätökseen tutustuva kuitenkin ymmärtänee, että palvelutaso olisi romahtanut täysin ilman liitosta.

Kysymyksiä tulee myös muilta kaupunkilaisilta, niin uusilta kuin vanhoilta, miksi palvelutason harmonisoinnit täytyy tehdä heikoimpaan tasoon, tai ainakin lähelle. Siihen on varsin yksinkertainen syy. Me olemme eläneet holtittomasti yli varojemme. Me olemme pahassa kusessa. Sen takia.

On realiteetti, että menot täytyy jollain tavalla sopeuttaa tuloihin. Pellossa eläminen olisi voinut kenties jatkua, jos talouskehitys olisi jatkunut samanlaisena kuin viime vuosina, mutta tuskin sittenkään. Onneksi nyt on resursseja sentään korottaa veroja, ottaa lainaa ja harteita sopeutua ilman äkkinäisiä paniikkiratkaisuja.

Ja kyllä, kuulen korvissani, kuinka tämäntyyppiseen puheenvuoroon ”kansa” suhtautuu. Kaikki rahat on hassattu HPK:lle, rantapaviljonkeihin, tosi-tv:seen ja herrojen huveihin. Mutta kun ei ole. Alijäämät tulevat puoleksi (asukaslukuihin nähden ylivoimaisessa suhteessa) liittyvistä kunnista, joissa ei ole tehty perinteisesti kuin niitä ”hyviä asioita”, ja kantakaupunginkin osalta ylivoimaisesti suurimmalta osalta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuoltoon tehtyjen hervottomien 7 miljoonan budjettilisäysten osalta. Jäähalli-investoinnit yms. eivät näy näissä luvuissa vielä sentilläkään.

Myös valtuuston vaikutusmahdollisuuksia on tivattu. Valtuusto pääsee priorisoimaan ja linjaamaan ihan pikapuoliin. Itse olen aistinut jo käytetyistä puheenvuoroista ja keskusteluista sellaista, että kulujen karsimisen ja toliminnan tehostamisen tarve on ymmärretty. Kuitenkin halutaan pitää painopistealueita, eikä käyttää puhdasta juustohöylää.

Tuo painopistealue olisi lapset ja nuoret, koulut ja päiväkodit.

On varmasti monia syitä, miksi demokratia voisi olla jälleen kerran kriisissä. Yksi silmiinpistävä syy on on kuitenkin se, että ihmiset eivät kestä enää demokratiaa omalla kohdallaan. Jos enemmistö päättää jotain, mikä ei miellytä itseä, niin kyseessä täytyy olla kähmintä, salaliitto, korruptio tai niin edelleen.

Törmään tähän joka ikinen päivä, ja niin törmäätte tekin, jos luette vaikkapa lehtemme keskustelupalstaa. Tosin tuo esimerkki on positiivinen siinä mielessä, että keskustelun avaaja näyttää hyväksyvän päätökset, jos ne tehdään ”avoimesti”. Avoimuusteemaa tuli käsiteltyä jo edellisessä blogikirjoituksessa, mutta kerrataanpa näin täysin hypoteettisesti (en ole kuullut ko. esimerkin mukaisista suunnitelmista yhtään mitään, eikä varmaan ole kukaan muukaan, kyse lienee puhtaasta huhusta), miten esimerkiksi Hauhon vanhainkodin ja Alvettulan koulun tapauksessa edettäisiin.

Ensin valtuusto on vaikkapa käynyt strategiakeskustelun, jossa määritellään, että meidän tulee tehdä rakenteellisia muutoksia palveluverkkoon. Sitten joku virkamies alkaa pohtimaan, kuinka saisimme palveluverkkoa järkevämmäksi. Tarkastelun alle joutuisi varmasti ensimmäisenä sellaiset kiinteistöt, jotka ovat elinkaarensa päässä ja joiden sijainti ja asutuksen tiheys eivät enää kohtaa toisiaan tarkoituksenmukaisesti.

Tässä vaiheessa lähtee varmasti sitten agentit ja huhut liikkeelle. Kukaan päättäjä ei välttämättä tiedä yhtään mitään, mutta lehti saattaa tehdä jutun keskustelupalstalta bongaamastaan ”uutisesta”. Tai ainakin soittaa virkamiehelle ja tarkistaa asian.

Tai sitten valtuutettu tuo asian julkisuuteen vaikkapa kyselytunnilla tai yleisönosastokirjoituksessa. Jos mitään näistä ei tapahdu (harvinaista), ja asia pääsee valmistelussa eteenpäin, niin siitä tulee julkinen viimeistään lautakuntakäsittelyä ennen, kun esityslista valmistuu. Silloin viimeistään asiasta on lehdessä uutinen ja kansalaiskeskustelu alkaa. Ja saattaa parhaassa tapauksessa kestää vuosia (kuten esim. Kankaantaan koulu, Hykin lukio jne., jne…

Joka tapauksessa, harvoin mikään merkittävä tai merkityksetönkään asia jää vaille keskustelua tai julkisuutta ennen päätöksentekoa. Edes huhut, jos ne eivät ole täysin älyvapaita? Minä en ainakaan keksi nyt yhtään sellaista asiaa. Kertokaa te, jos tulee mieleen. (No, heti tuli mieleen kaupunginjohtajien johtajasopimusten tarkistus, joka otettiin ylimääräisenä asiana käsittelyyn. Se oli tyhmää, mutta eipä jäänyt sekään ilman julkisuutta ja silloiset kaupunginhallituksen jäsenet saivat varmaan kantaa siitä poliittista vastuuta äänestäjilleen )

Mutta salailu- ja kähmintäsyytöksiltä ei ole vältytty kyllä montaa kertaa. Moottoritien kate on salailtu, Verkatehdas on salailtu, moottorirata on salailtu… Ja sitten jos laskee ne kilometrit sanomalehtipalstaa ja esityslistaa, joilla noita on käsitelty vuosien kuluessa niin voi ruveta hieman hymyilyttämään.

Mutta noilla väitteillä tehdään kaiketi pääasiassa politiikkaa. Hauskinpana yksityiskohtana tulee mieleen Verkatehtaan ohjausryhmä, jonka toiminnan olemattomuutta vihreiden edustaja, ohjausryhmän jäsen kritisoi äänekkäästi julkisuudessa. Ei ole käsitelty, ei ole kokoonnuttu, on salailtu… Sitten kaivettiin esiin pöytäkirjat ja kokoukset, joissa Verkatehdasta oli käsitelty. Kokouksia oli jotain 70 ja sivuja yli 300. Siinä on saanut räpytellä kommunikaattoria aika lahjakkaasti, että kaikki nuo ovat menneet ohi huomaamatta, vaikka on itse ollut paikalla.

Summa summarum, jos kaupunki päättää alkaa pohtia Hauhon vanhainkodin tai Alvettulan koulun lopettamista, niin lupaan ja vannon, että asiasta käydään erittäin näyttävät keskustelut julkisuudessa - ihan poliitikoista riippumatta.

Mutta jos sitten päätökset ovat mielestäsi ikäviä tai jopa yksimielisiä, niin älkää tulko syyttämään kähminnästä ja salailusta. Politiikassa (ainakin Hämeenlinnassa) pyritään hakemaan mahdollisimman suurta yksimielisyyttä päätöksissä, ja se tapahtuu neuvottelemalla ja valmistelemalla asioita huolellisesti.

Edustuksellisessa demokratiassa kuntalaisia kuunnellaan aivan varmasti, mutta pääasiallinen vaikuttaminen päättäjiin ja kokoonpanoihin tapahtuu lopulta aina vaaleissa. Sen ovat monet unohtaneet aivan täysin, kuten ovat koko äänestämisenkin.

Ja kenties siksi, että ei tunneta juuri millään lailla yhteiskunnallisen vaikuttamisen pelisääntöjä tai ne on ainakin unohdettu huolellisesti, ei kestetä sitä, että poliitikot saattavat olla eri mieltä kanssasi jostain asiasta. Se koetaan vääryydeksi, ja suurimpia syyllisiä ovat ne poliitikot, jotka uskaltavat mielipiteensä myös ääneen sanoa.

Senpä takia ehkä monet poliitikot ovatkin valinneet mahdollisimman hiljaa olemisen tai ainakin välttelevät viimeiseen asti ottamasta kantaa mielipiteitä jakaviin asioihin.

Ja se on persiistä se. Semmonen salailu. Vaatikaa poliitikoiltanne suoria ja selviä vastauksia, mutta ymmärtäkää myös se, että ihan kaikkiin asioihin ei voi vielä olla vastauksia - kuten Hauhon ja Alvettulan lopettamisasioihin, joita ei ainakaan vielä ole edes olemassa.

Meinasin kakoa aamukahvit rinnuksille, kun lueskelin aamun lehden pääuutista sairaalanmäen kulukehityksestä. Sellainen, joka ei näihin numeroihin ei ole hirveästi perehtynyt, saattoi tietenkin ajatella, että ”Hmm, kulut ovat nousseet neljänneksen, onpas paljon..”, mutta meikäläinen meinasi tukehtua siihen, että onpas vähän helevetin vähän!

Omissa käppyröissäni kun sama kulukehitys samalla aikavälillä on merkitty 60 prosentiksi. Mysteeri alkoi selvitä, kun soitin shp:n talousjohtajalle Seppo Karhulle. Sairaala käyttää deflatoituja lukuja. Se on sikäli hämäävää, että kun näistä asioista yleensä puhutaan, KUKAAN MUU EI KÄYTÄ DEFLATOITUJA LUKUJA.

Eli kun puhutaan kaupungin menokasvusta, lasketaan suoraan, että viime vuonna käytettiin 100 miljoonaa, tänä vuonna käytetään 120 miljoonaa = kasvu 20 prosenttia. Tämä ei tietenkään ole lainkaan verrannollista sairaalan lukuihin, joissa on rahan arvon muutos laskettu pois.

Rupesin miettimään, että näin helppoa on loppujen lopuksi toimittajia uunottaa… No, tuskin Seppo Karhu sitä tahallaan teki. On tämä kuitenkin taas osoitus siitä, että shp ja muu yhteiskunta puhuvat täysin eri kieltä - ja jopa lukuja.

Avauduin tästä myös tuonne keskustelupalstan puolelle, jossa intouduin miettimään myös talouskurimuksen ja lääketieteellisen kehityksen vääjäämätöntä törmäystä, kas näin:

”Eli sairaalan toimintakulut olivat vuonna 2002 n. 100 miljoonaa euroa ja viime vuonna n. 160 miljoonaa. Lisäksi Hämeenlinnan osalta voi sanoa, että samalla aikavälillä kaupungin maksuosuus sairaanhoitopiirille on kasvanut reaalisestikin (siis deflatoituna) 36,7 prosenttia, ei 27 prosenttia, jonka talousjohtaja ilmoitti koko shp:n luvuksi…Numeroilla pystyy kikkailemaan vaikka miten, mutta kääntelee niitä miten päin tahansa, erikoissairaanhoidossa menokasvu on mielettömän paljon kovempaa kuin millään muulla julkisen palvelun sektorilla (esim. koulut, vanhustenhuolto, ennaltaehkäisy). Se johtuu tietenkin monista asioista, joista ei vähäisimpänä talousjohtajankin mainitsema lääketieteen huima kehitys ja ns. medikalisaatio.

Sairaanhoitopiirin toimintaan ja kulttuuriin perehtyminen etenee muuten ihan hyvin, kiitos kysymästä. Ekat palaverit on pidetty, ja torstaina on tapaaminen shp:n johtajan kanssa. Tänään myös eräs varsin huumorintajuinen ja mukava lääkäri soitteli ja juttelimme pitkään. Hän muun muassa kertoi, että arameankielellä Iisakki tarkoittaa ”Hän nauraa”. Sitä ei kuulemma lehtijuttujen perusteella aina usko, kun ne ovat niin vakavia

Uskon, että tulen ihan hyvin toimeen lääkärienkin kanssa, kunhan päästään nokikkain. Tietty näkemysero yhteiskunnan tilasta jä lääkärien roolista siinä meillä kuitenkin saattaa olla, heh.

Niin kaameaa kuin se onkin, koulusurmiin alkaa pikku hiljaa tottua ja turtua. Ehkä se johtuu siitä, että tämä ei tapahtunut niin lähellä. Tosin Winnenden muistuttaa monin tavoin vaikkapa Hämeenlinnaa. Tai ehkä jopa hieman parannettua versiota. Keskiaikainen pikkukaupunki, jossa on linna, paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä, työttömyysprosentti alle keskiarvon (alle 5!). Surullisenkuuluisaksi tulleessa Albertvilles-koulussa oli lisäksi tehty pitkään uraauurtavaa työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Mistä siis etsiä tällä kertaa selityksiä mielettömälle teolle?

Itse olen jokseenkin vakuuttunut, että jokainen massamurha poikii lisää vastaavia tekoja. Kyse on jo pikkuhiljaa uudesta nuorisomuodista, trendistä tai ”fadista”. Fad on termi, jolla tarkoitetaan muotia tai villitystä, joka on erittäin suosittu pienen joukon piirissä tietyn aikaa.

Netissä on syntynyt lukuisia koulusurmaajia ihannoivia yhteisöjä, jotka tietenkin innostavat osaltaan järjettömiin tekoihin ja lisäävät osaltaan ryhmäkoheesiota. Turhanaikaista silti on hakea selitystä teoille pelkästään internetin pahuudesta. Tai väkivaltaisista videopeleistä. Tai hevimusiikista. Tai huumeista. Tai pornosta. Tai koulukiusaamisesta. Tai löysästä asekontrollista. Tai mistä nyt ikinä.

Ei maailma ole niin yksinkertainen, että tällaisille teoille voitaisiin osoittaa suorat syylliset ja terminoida ongelma jollain pääministerin tai hallituksen toimenpiteellä. Toki nettiin pitää saada kontrollia, aselakeja tiukemmaksi, estää koulukiusaus jne. (mutta ei nyt sentään kieltää eri musiikkilajeja - se on kuitenkin niiiiii-n 80-luvun USA:n raamattuvyöhykkeellistä).

Kyse on kokonaisvaltaisuudesta. Nuoriso kuvastaa maailmamme pahoinvointia. Äärikapitalistit ovat tehneet maailmasta ahneuden ja itsekkyyden tyyssijan, jossa heikommille ei vain ole enää tilaa. Ihmisen luontainen ahneus on tehokas polttoaine, mutta se pitää valjastaa oikein. Haukkukaa naiviksi, yksinkertaiseksi, historiaan jämähtäneeksi, punikiksi tai ihan miksi vaan, mutta uskon edelleen vakaasti, että ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio on ollut ihmiskunnan historian paras yritys rakentaa kestävää hyvinvointia. Suomessakin me pärjättiin ihan mukavasti, vaikka maassa on periaatteessa aina ollut oikeistoenemmistö - porvaritkin kun sisäistivät sosialidemokratian hyödyt aikanaan ihan kivasti.

Mutta vituralleenhan se meni. Ei riittänyt paukut pienellä Pohjolan porukalla tämän pidemmälle maailman tyrskyissä.

Tai ehkäpä maailmantalouden romahduksesta alkaa uusi nousu. Palataan taas perusasioihin, Back to Basics. Jokaiselle perustoimeentulo, ei kenellekään kohtuuttomia palkkoja tai etuisuuksia - ei yritysjohtajille, ei poliitikoille, ei lääkäreille, ei edes Finnairin lentäjille. Yhteiskunnan ihannemalliksi valitaan globaalisti 1980-luvun Ruotsi.

Näkis vaan.

Onkohan lehtiartikkeleilla ja blogikirjoituksilla loppujen lopuksi paljon eroja? Ainakin se, että tällainen blogi on paljon vapaampi, nopeampi ja kätevämpi formaatti. Kirjoittelin juuri ensi tiistain Alanurkka-kirjoitustani printtilehteen. Oli pakko tehdä se nyt, koska maanantaina en ehdi. En siis voinut kirjoittaa mistään ajankohtaisesta, koska modernissa tiedonvälityksessä nyt pinnalla olevat uutiset ovat tiistaina jo unohdettua esihistoriaa. Piti siis keksiä jotain ajattomampaa. Päässä pyörii tasan kaksi asiaa, politiikka ja vauva. Politiikasta en printtiversioon voi kirjoittaa, koska yhteiskunnallinen hygienia sitä vaatii.

Olen muuten nykyisin ihan helkkarinmoinen riippakivi työnantajalle. Salaliittoteoreetikot pohtivat koko ajan, kuinka vaikutan siihen, mistä ja miten kaupungin asioista kirjoitetaan. Se johtaa enemmänkin siihen, että julkisesti lehden on hankala ottaa kantaa asioihin, joista se sattuu olemaan samaa mieltä kanssani. Uskottavuuden säilyttääkseen, lehden olisi siis oltava eri mieltä asioista kanssani, vaikka se sattuisi olemaan samaakin mieltä. Perverssiä.

No, kesällä tilanne ehkä helpottaa. Ja täällä blogissa saan olla vapaa kuin taivaan lintu. Tämä foorumi on avoin kaikille, joten jopa minäkin saan kertoa mielipiteitäni. Se on minulle aika helvetin kova ja arvokas juttu. Välillä on tuntunut nimittäin siltä, että poliitikkona ja toimittajana sananvapauteni on erittäin paljon rajoitetumpi kuin kenen tahansa tallaajan. Kuinka nurinkurista ja perverssiä se oikein onkaan?

Tuollaisissa Alanurkka-kirjoituksissa on muuten ihan miljoonia kirjoittamattomia sääntöjä. Hämeen Sanomat on Hämeen Sanomat, joten ei saisi ärsyttää uskovaisia, lehden hallitusta, vanhuksia (anteeksi, seniorikansalaisia), Akateemista Karjala-Seuraa, lottia jne., jne ja jne. Tosin reaalitodellisuudessa asiat ovat paljon tietenkin muuttuneet ja enää suhteellisen harvat laskevat viivottimella eri asioille annettua palstatilaa tai kuvien kokoa ja määrää eri aatesuuntia edustavista ihmisistä. Pääasiassa ratkaisut tehdäänkin jo journalistisin perustein. Mutta kaikki eivät sitä usko, ja monenmoisia pohjavirtoja pitää ottaa huomioon.

Sellainen korpeaa. Lisäksi lehtikolumnin muodon ja sisällön lisäksi täytyy ottaa huomioon mitta. Meikäläinen tykkää kirjoittaa nopeasti ja tajunnanvirtaa. Saadakseen kolumnin tasan 2800 merkkiä pitkäksi, menee triplasti aikaa sen lyhentämiseen ja sanojen hinkkaamiseen. Se tekee kyllä varmaan hyvää teksteille lopun perin, mutta en tykkää nysväämisestä.

Mutta lähden tästä hoonaamaan alla olevaa tekstiä kolumniformaattiin joka ilmestynee siis ensi tiistaina (ellei joku taas jostain syystä hyllytä sitä), te voitte lukea sen raakaversion jo täältä heti! I like!

”Olen luvannut, että en kirjoita mitään rasittavia vauvajuttuja, vaikka sellainen perheeseen tulikin. Toimittajilla – etenkin nais-sellaisilla – kun on tapana vuodattaa edustamiinsa julkaisuihin tauotonta virtaa kestovaippailun uusista trendeistä, korvatulehduskierteestä ja ylipäätään kaikista hälyttävistä yhteiskunnallisista epäkohdista, jotka alkoivat vaania lapsiperheitä juuri silloin, kun toimittajaperhe koki iloisen perhetapahtuman.
Ei pitäisi lupailla, kun ei pysty pitämään. Tilanne on kuitenkin vaikea: tällä hetkellä elämään ei mahdu muuta työn lisäksi kuin vauva ja kunnallispolitiikka. Ja siinäkin on muuten ihan liikaa (ilmoittaudun täten kannattamaan Stefan Wallinin Islanti-mallia perhevapaiden suhteen).
Joka tapauksessa, politiikasta en voi hygieniasyistä tällä palstalla kirjoittaa, blogipalvelun teknisistä yksityiskohdista tuskin kukaan haluaa lukea, joten jäljelle jää tämä vauvahommeli. Anteeksi (kuten on nyt muotia pyytää).

Vauvan syntyessä ihmisillä – etenkin nais-sellaisilla – on tapana kertoa tuoreille vanhemmille, kuinka mikään ei ole enää kuin ennen ja kaikki muuttuu. Se on tietysti aivan totta.
Tapana on kuitenkin myös toitottaa, kuinka maailmankuva avartuu niin hurjasti, että universumi halkoutuu aivosynapseissa aivan uudenmallisiksi viipaleiksi ja ymmärrät asiat niin mielettömän paljon syvemmin.
Olen pitänyt sitä ihan älyttömänä paskapuheena.
Mielestäni vauvanhoito vaatii periaatteessa vain loppumattomia hermoja, rahtusen arkijärkeä ja rakkautta, joka on prosessin lähes automaattinen kemiallinen sivutuote.

Jään kesällä hoitovapaalle ja olen aavistellut, että en tule varsinaisesti kohoamaan uudelle näkemisen ja tiedostamisen tasolle istuessani hiekkalaatikolla muiden kotiäitien kanssa ihmettelemässä, minkä koppakuoriaisen tai kotilon naapurin Samu-Petteri tällä kertaa onnistui nielaisemaan.
Ei minulla toisaalta ole mitään oletuksia siitäkään, että kyseessä olisi mikään vapaa, kuten se virheellisesti on nimetty. Lapsen hoito, sen vatsavaivojen ihmettely, uniongelmien kanssa painiminen ja kaikki asiaan kuuluva huolestuminen on huomattavan paljon rankempaa touhua kuin tällainen tyhjäntoimittaminen ja kokonaisvaltainen palavereissa istuskelu.
En itse asiassa pysty käsittämään, kuinka yksinhuoltajat voivat jaksaa.

Viime viikolla havahduin, että ehkä vauvavalaistumisella tarkoitetaankin sitä, että pystyy käsittelemään lehmänhermoisesti mitä vain. Vauvan kanssa kun ei saa mitään aikaiseksi, jos menettää malttinsa. Siitä seuraa vain vauvan pillastuminen ja ikuisuuden kestävä uusi rauhoitteluprojekti.
Funtsin, että tasan sama pätee myös politiikkaan ja koulukiusaajien käsittelyyn. Kohde, eli kansa tai mätämuna teinikiusaaja, pitää tuntea läpikotaisin.
Yksin järkiperusteilla ei tee yhtikäs mitään, vaikka asia olisi kuinka itsestään selvä, vaan kohdetta tarvitsee maanitella, mielistellä, hyssytellä, leperrellä, lässyttää ja antaa sille lämpöä ja ymmärrystä. Muuten seuraa hysteerinen itkupotkuraivari.
Rajat ja selkeä rytmi täytyy kuitenkin hiljalleen luoda ja asettaa. Tiukat rutiinit ja tutut toimintamallit luovat turvallisuutta, ennustettavuutta ja rauhaa.
Ymmärrystä omia toimiaan kohtaan tai armoa virheistään ei saa koskaan anoa tai olettaa saavansa. Ihmetyttää enää, että koska me vauvat sitten kasvamme aikuisiksi?”

Californication-tv-sarjan fiktiivinen renttukirjailija Hank Moody sanoi netin tuhonneen kielen. Netissä jauhetaan nimittäin pääasiassa pelkkää paskaa. Tai onhan netti myös maailman suurin masturbaatioväline. Vähän kaukana todellisuudesta ovat joka tapauksessa juhlapuheet tiedon valtaväylistä ja huikeasta sivistyksen tason kasvattamisesta - ainakin suurimman osan kohdalta.

Olivatko ihmiset sitten ennen jotenkin viisaampia? No, eivät olleet. Heidän ääntään ei vain kuulunut missään. Yleisönosastopalstoilta pöhköimmät kirjoitukset on aina karsittu pois, eivätkä perinteiset poliittiset puolueet ole ottaneet ehdolle kaikkein hönöimpiä. Nykyään tosin siihenkään ei ole enää varaa.

Tilannetta pahentaa, että enemmistö fiksuista ihmisistä tyytyy olemaan hipihiljaa. Heillä lienee varmaan parempaakin tekemistä oman elämänsä kanssa kuin pamista netin keskustelupalstoilla. Monesti kuitenkin kuulee näiden fiksujen ihmisten manailevan, että olisi tehnyt mieli kertoa miten asiat todellisuudessa makaavat. Silti he purevat kieltään.

Fiksujen ihmisten pitäisi ottaa internet takaisin itselleen.

Internet ei nimittäin mene pois. Se vaikuttaa kaikkeen. Jokaisella meistä on myös oma vastuumme yleisestä mielipide-ilmastosta. Se on liian arvokas asia jätettäväksi ääri-ihmisten ja yleisurpojen leikkikentäksi.

Vanhat foorumit ovat olleet ”valistuneen” eliitin hallussa. Nyt ajatukset leviävät vapaasti ja kontrolloimatta. Mutta oliko ennen paremmin?

Ei ollut, raaka totuus tässä maailmassa olevista ihmisistä on aina parempi kuin jonkun suodattama totuus. Oli totuus kuinka ala-arvoista hyvänsä. Oli suodattaja kuinka valistunut hyvänsä. Kauan eläköön sananvapaus.

Antakaa palaa.