Kunnallispolitiikan valehtelijat ja tappajat

Lammin, Hauhon ja Tuuloksen paikallislehdestä Keski-Hämeestä on tullut kuntaliitoksen jälkeen Hämeen Sanomien toimituksessakin kuumaa kamaa. Ennen sitä selaili jaksaessaan vain Pirkko-Liisa Kastari, mutta nykyään torstaisin ei kilpailla enää siitä, kuka kaappaa ensimmäisenä Seiskan, vaan Keski-Hämeen.

Ansio kuuluu tietysti päätoimittaja Juha Reinikaisen jokseenkin värikkäälle toimituspolitiikalle ja lehden valitsemalle linjalle, jota miedosti ilmaistuna voisi kuvailla yksiulotteiseksi nurkkapatriotismiksi. Sinänsä linja on johdonmukainen, että lehti ilmoitti jokseenkin suorasukaisesti jo ennen vuodenvaihdetta, että se tulee tekemään suurin piirtein kaikkensa keinuttaakseen uutta kuntapaattia.

Ja mikäs siinä, jokainen taaplaa tyylillään. Strategia on varmasti tehokas, kun maakuntalehti tyytyy perinteitään kunnioittaenkin enemmän kuivan objektiiviseen uutisointiin ilman räväköitä kommentteja. Itsekin joskus kärkeviä lehtijuttuja tehtailleena kuitenkin tiedän, että välillä voi vähän läikähtää yli, jos kokee asiat liian henkilökohtaisesti.

Eilisessä lehdessä Reinikainen niittasi lasten ja nuorten tilaajajohtajan Markku Rimpelän puhtaasti valehtelijaksi, kun näki Rimpelän perustelut kouluverkon rakenteellisista uudistuksesta epäkuranteiksi. Reinikaista ei häiritse, ettei hän ilmeisesti ollut perehtynyt yhdistymissopimusta täsmentävään liiteasiakirjaan ”Suunnitelma kuntien palvelurakenteiden yhdistämisestä”, jossa mm. Lammin osalta todetaan. seuraavaa: ”Kaksiopettajaisten koulujen asemaa tarkastellaan tulevaisuudessa tavoitteena, että koko uuden kaupungin kouluverkko perustuu vähintään kolmeopettajaisiin kouluihin.” Lukioverkosta todetaan, että se säilyy nykyisellään 3-vuotisen sopimuskauden ajan, mutta sitä tarkastellaan erillisen selvityksen perusteella - joka on juuri tekeillä.

En tiedä, kuinka tarkasti Reinikainen on sisäistänyt maanantain valtuuston esityslistatekstit, mutta sielläkään ei lopullisia ratkaisuja rakenneuudistuksiin tehdä, vaan käydään ikään kuin valtuutettujen lähetekeskustelu. Itse nimenomaan halusin, että hallitus tuo asiat valtuustokeskusteluun jo nyt, vaikka valmistelu on vielä erittäin alustavaa ja keskeneräistä. Virheitä siis saattaa olla laskelmissa ja luvuissa, mutta mahdolliset virheetkään eivät tee vielä kenestäkään varsinaisesti valehtelijaa. 

Saas nähdä, jättääkö Rimpelä asian tuohon? Poliittisessa keskustelussa esimerkiksi eduskunnassa on ollut sellainen tapakoodi, ettei ketään nimitetä valehtelijaksi, vaikka eri mieltä asioista olisikin tai näkisi asioiden perusteet erilailla.

Yhdistymissopimuskin on kuitenkin varsin tulkinnanvarainen paperi. Jyväskylä aikoo siellä juuri loppuneiden Kuntapäivien huhujen mukaan kuulemma riitauttaa Paras-hankkeen puitelain sitovuuksia esimerkiksi henkilöstön osalta. Kanssabloggari Seppo Rehunenkin kirjoitti asiasta jo päivän Viikkouutisissakin. Lama aiheuttaa kovia paineita etenkin kuntaliitoskunnissa, joiden kädet ovat tiukasti sidotut puitelailla ja yhdistymissopimuksin.

Lammilla keskustelu on kai perinteisestikin ollut aika räväkkää, ja kunnallispolitiikka läpeensä riitaista. Tosin Reinikaisen linjaa ihmettelevät jo paikalliset poliitikotkin - jutuista uupuu periaatteessa kokonaan tarkastelu toisesta näkökulmasta ja realiteettien huomioon ottaminen. Missä tilanteessa Lammi olisi nyt itsenäisenä? Olisiko lama väistänyt kokonaan jo ennestään kriisikunnan kriteereitä hiponeen Lammin? Eikö mitään olisi tarvinnut tehdä kouluille, vaikka käytännössä kaikki muut liitoskunnat ovat jo itsenäisinä kouluverkkoaan pohtineet ja järkevöittäneet? Miksi Hämeenkosken kanssa on solmittu kunnalle niin epäedullinen sopimus oppilaaksiotosta? Omien koulujen pönkittämiseksi? Mitä Hämeenkosken oppilaille joka tapauksessa kävisi, jos Lahden seudun kuntaliitos etenee?

En kyllä ihan hirveästi odota lukevani ko. aiheista Keski-Hämeestä. Sen sijaan valtuutetuille tuli kyllä/ei-kysely sillä hengellä, että oletko meitä vastaan vai meidän puolellamme. Cowboy-henkeä Lammilla tuntuu riittävän muutenkin - pari viikkoa sitten joku paikallinen The Äijä ilmoitti, että ”Lammilla syödään kiemunkeja aamupalaksi”.

Pari vuotta sitten olisin varmaan mennyt perjantaiaamuna katsomaan, kuinka nälkä ukolla on… Mutta sen tässä on jo oppinut, että pitää valita matsinsa ja voittaa ne oikeat niistä. Keski-Hämekin syö helposti itseltään nykyisellä menolla uskottavuutensa ja pysynee kuriositeettina.

Mutta onhan niitä juttuja kutkuttavaa lukea, tulisi jo torstai taas!

Ps. Kävin muuten eilen illalla sähköpostikirjeenvaihdon toisen tuoreen provokaattorin, Paul Betcken kanssa. Betcke esitti filosofisen kysymyksen: ”Mistä johtuu, että yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta aina rikolliset ovat vallassa?”

Vastasin, että se johtuu ihmisistä.

Olen huomannut itsekin, että sitä on herännyt aamulla vielä Hyvänä Ihmisenä, mutta kun herää seuraavana aamuna, onkin muuttunut rikolliseksi, valehtelijaksi tai moraalittomaksi tappolistojen tehtailijaksi. Eikä välissä tapahtunut mitään muuta kuin vaalit.

Viime vuonna elettiin kuin pellossa

Tänään sitten julkaistiin Hämeenlinnan ja siihen liittyneiden kuntien tilinpäätökset. Kaupunginhallituksen pöydän ääressä istuvat ovat saaneet jo ennakkotietoja, ja eilen luettavakseen myös kaikki pumaskat. Tylyä shittiä, jos sallitaan ilmaisu.

Vuonna 2008 talouskuri hukkui liitoshuumassa oikeastaan kaikilta muilta kunnilta paitsi Tuulokselta. Elvistelemistä ei ole kanta-Hämeenlinnallakaan, mutta toivottavasti näiden tietojen pohjalta selviää myös liitoskuntien asukkaille, miksi liitokset olivat välttämättömiä. Luvut eivät nimittäin peilaa pelkästään viime vuotta. Etenkin Lammin tilanne oli lähes katastrofaalinen. Kulurakenteella ja tehdyillä huonoilla päätöksillä kunnan taloutta ei olisi pystytty järjellisillä keinoilla tasapainottamaan tulevina vuosina. Kunnan taloussuunnitelman tasapainottaminen pohjautui sekä epärealistisiin odotuksiin että veronkorotuksiin entisestään 19,5:stä.

Nyt sitten kun kaikkien kuntien tulot veropohjan muodossa romahtavat kuluvana ja varsinkin ensi vuonna, Lammi olisi ollut käytännössä selvitystilassa. Lammilaiset ovat ymmärrettävästikin katkeria siitä, että kokevat palvelutasonsa joiltain osin heikentyvän kuntaliitoksen myötä. Jokainen tilinpäätökseen tutustuva kuitenkin ymmärtänee, että palvelutaso olisi romahtanut täysin ilman liitosta.

Kysymyksiä tulee myös muilta kaupunkilaisilta, niin uusilta kuin vanhoilta, miksi palvelutason harmonisoinnit täytyy tehdä heikoimpaan tasoon, tai ainakin lähelle. Siihen on varsin yksinkertainen syy. Me olemme eläneet holtittomasti yli varojemme. Me olemme pahassa kusessa. Sen takia.

On realiteetti, että menot täytyy jollain tavalla sopeuttaa tuloihin. Pellossa eläminen olisi voinut kenties jatkua, jos talouskehitys olisi jatkunut samanlaisena kuin viime vuosina, mutta tuskin sittenkään. Onneksi nyt on resursseja sentään korottaa veroja, ottaa lainaa ja harteita sopeutua ilman äkkinäisiä paniikkiratkaisuja.

Ja kyllä, kuulen korvissani, kuinka tämäntyyppiseen puheenvuoroon ”kansa” suhtautuu. Kaikki rahat on hassattu HPK:lle, rantapaviljonkeihin, tosi-tv:seen ja herrojen huveihin. Mutta kun ei ole. Alijäämät tulevat puoleksi (asukaslukuihin nähden ylivoimaisessa suhteessa) liittyvistä kunnista, joissa ei ole tehty perinteisesti kuin niitä ”hyviä asioita”, ja kantakaupunginkin osalta ylivoimaisesti suurimmalta osalta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuoltoon tehtyjen hervottomien 7 miljoonan budjettilisäysten osalta. Jäähalli-investoinnit yms. eivät näy näissä luvuissa vielä sentilläkään.

Myös valtuuston vaikutusmahdollisuuksia on tivattu. Valtuusto pääsee priorisoimaan ja linjaamaan ihan pikapuoliin. Itse olen aistinut jo käytetyistä puheenvuoroista ja keskusteluista sellaista, että kulujen karsimisen ja toliminnan tehostamisen tarve on ymmärretty. Kuitenkin halutaan pitää painopistealueita, eikä käyttää puhdasta juustohöylää.

Tuo painopistealue olisi lapset ja nuoret, koulut ja päiväkodit.

Asioita, joista ei voi puhua

Politiikassa törmää joka päivä vaatimuksiin suuremmasta avoimuudesta. Kansalaisten mukaan sitä ei voi olla koskaan tarpeeksi - mikä tarkoittaa tietenkin myös sitä, ettei se osoittamisesta voi koskaan oikein saada kiitostakaan. Niin kuin ei kai mistään muustakaan politiikassa :)

Olen tässä viime päivinä miettinyt aika paljon avoimuutta. Vai onko se avoimmuutta? Sama se. Omasta mielestäni olen aika avoin tyyppi ja poliitikko. Ei minua omasta puolestani pelota keskustella julkisesti juuri mistään asiasta. Mutta häiritsee, että vaikka olisit kuinka avoin, se ei vain joillekin riitä, jos satut olemaan eri mieltä asioista. Viittaan tässä tietenkin Ahveniston ystäviin ja moottoriradan vastustukseen. Heidän mielestään kaupungin poliittinen kulttuuri on salaileva ja epädemokraattinen, vaikka tehtäisiin mitä. Kaikkeen muuhun tässä on kuitenkin oltu valmiita, paitsi ehkä kansanäänestykseen. Koska se maksaa niin penteleesti, ja valtuutetut on valittu juuri tällaisten ratkaisujen tekemistä varten.

No joo, eiköhän moottorirata ja Ystävät ole jo käsitelty… Toinen ajankohtainen keissi on tietenkin Lammin vastaanottokeskus. Vastustajien mielestä käsittely oli epädemokraattinen, koska lausunnon ministeriölle antoi kaupungin hallintosäännön mukaisesti hallitus, eikä valtuusto. Valtuustolle asia tuli vain tiedoksi. Olisikohan se sitten helpottanut vastustajien tuskaa, jos päätöksen lausunnosta olisi tehnyt valtuusto? Tuskinpa.

Oman arvioni mukaan myös valtuusto antoi keskustelussaan poikkeuksellisen vahvan tuen keskuksen perustamiselle. Äänestys olisi päättynyt todennäköisesti lukemiin 57-2 tai 56-3. Eli yhtä epädemokraattista kuin Apparan radan suhteen lehtikyselyn perusteella…

Monilla on valitettavasti edelleen sellainen kuva poliittisesta päätöksenteosta, että asioista keskustellaan ja päätetään ainoastaan niissä huoneissa, joissa viralliset kokoukset pidetään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Esimerkiksi Lammin vastaanottokeskuksesta informoitiin valtuutettuja hyvissä ajoin ja valtuutetuilta tuli mielestäni ohjeita ja tukea hallituksen jäsenille.

Kaikista asioista ei tietenkään ehditä keskustella isolla porukalla. Jos asia kuitenkin koetaan periaatteellisesti tärkeäksi, otetaan usein aikalisä ja haetaan tuki päätöksille. Eilen kaupunginhallitus päätti tehdä näin kahdessa eri asiassa. Tontin varaamisesta yksityiselle päiväkodille haluttiin kokonaisselvitys, jossa uuden palveluntarjoajan vaikutus kaupungin omiin palveluihin tarkastellaan. Lisäksi tv-dokkari Ysiluokan kuvaamisesta hämeenlinnalaisessa koulussa halutaan lasten ja nuorten lautakunnan mielipide, koska heidän toimialaansahan asia koskee ja asiaan suhtautuminen on erittäin kriittistä monella taholla, myös kh:n pöydän ympärillä.

Mutta. Jo tuon edellisenkin sanominen rikkoo ehkä osaltaan kaupunginhallituksen pelisääntöjä. Käydyt keskustelut kun ovat salaisia. Otan kuitenkin avoimuuden nimissä pienen riskin, että yleisellä tasolla voi luonnehtia päätöksenteon vaiheita ja henkeä, kunhan ei yksilöi.

Sitten on asioita, joista ei oikein voi sanoa yhtään mitään, tai löytää itsensä kovin helposti rosiksesta. Tällainen asia on tietenkin vaikka ex-ympäristötoimen johtajan Sara Syyrakin irtisanominen. Itse en tosin tästä asiasta ole ollut päättämässä missään vaiheessa ja olen hyvin pitkälle toisen käden tietojen varassa.

Mutta on siinä politiikan avoimuus ja muut arvot melkoisessa ristipaineessa, kun asianosaiset päättäjät eivät voi tai saa käytännössä perustella tekemiään ratkaisuja juuri millään tavalla julkisuudessa. Politiikaksihan jotkut kaupunkilaiset tällaiset työnantajaroolin ratkaisut tottahan toki aina lukevat…

Se hallinto-oikeuden käsittelyssä oli kuitenkin varsin kummallista, että oikeus ei sallinut suullista käsittelyä kaupungin pyynnöstä huolimatta. Niinkin arkaluontoista ja subjektiivistakin asiaa kuin työpaikkakiusaamista on mielestäni aika vaikeaa käsitellä tuomareidenkaan pelkästään papereiden perustella.

Kuntaliitoskoliikki pahenee

Mainitsin aiemmin tuon otsikon termin Hannu Kärpäsen blogin kommentissa. Kuntaliitoskoliikista on kirjoitettu mm. Kuntalehden artikkeleissa ja kolumneissa, joten monet kokeneet poliitikot osasivat odottaa sitä myös meillä. En tiedä, olenko vielä niin kovin kokenut, mutta olen yrittänyt lehtihaastatteluissa ja joka puolella toitottaa sitä, että koliikki on vuorenvarmasti tulossa. Se on koettu jokaisessa kuntaliitoskunnassa enemmän tai vähän vähemmän kovana tähän mennessä. Sama on nyt meneillään Salossa, Kouvolassa jne., jne. Kaikki on pielessä ja uuden kunnan vikaa, vanhatkin viat. Asioita paisutellaan helposti käsittämättömyyksiin asti. Se on tietysti selvää, että toistaiseksi kaikki uudessa organisaatiossa ON sekaisin. Miten ei voisi olla? Uskoisin, että kaikki muutosjohtamiseen perehtyneet ymmärtävät tämän. Muutoksen oireita voi helpottaa, mutta ei poistaa täysin.

Itse asiassa Hämeenlinnassakin kuntaliitoskoliikki on jo kertaalleen koettu, mutta ehditty jo unohtaa. Tosin osa väestöstä oireilee loppuelämänsä. On olemassa vielä iso liuta ihmisiä, joiden mielestä Vanajan kunnan liitos Hämeenlinnaan oli kaiken pahan juuri ja lopun alku.

Kuntaliitoksen onnistumisen kannalta lama tietenkin iski pahimpaan mahdolliseen aikaan. Jos olisimme jatkaneet noususuhdanteessa, kaupungin talous olisi natisten kestänyt muutaman ylimenovuoden ajan liitoskuntien mukanaan tuomaa rasitusta. Tai olisi selvitty ainakin puolen prosentin äyrinkorotuksella. Nyt ei selvitä, vaan pitää leikata myös palveluista ja ottaa velkaa. Ja kaikki on helppo laittaa kuntaliitoksen syyksi, ulkopuolisesta maailmasta ei tarvitse välittää…

Ylivoimaisesti pahiten oireilee nyt Lammi. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on tietenkin oma lukunsa ja omiaan herättämään ennakkoluuloja ja myös sitä ihan selkeää rasismia. Mutta rasisteja on myös kaupungissa roppakaupalla, ja vastaavaa meteliä olisi syntynyt ihan missä päin tahansa Suomea. Kaupungin päättäjät eivät kuitenkaan vastaa valtiomme tai EU:n pakolaispolitiikasta tai kansainvälisistä humanitäärisistä sopimuksista. Vastaanottokeskuksia perustetaan joka tapauksessa jonnekin Suomeen, ja meillä on hyvää tilaa tyhjillään Lammilla. Niistä on siis hyvä ottaa kaikki hyöty irti ja imuroida keskuksen mukaan tuomat kymmenet työpaikat ja valtion rahat tänne. Ja loppujen lopuksi: vastustavaan adressiin kertyi reilu 200 nimeä yli 5000 laimmilaisesta.

Mutta vastaanottokeskuksen voi ihan hyvin laittaa myös kuntaliitoksen syyksi. Lammilaisilla ei ehkä olisi ollut itsenäisinä päätöksentekokykyä tehdä tarvittavaa päätöstä, vaikka lammilaiset valtuutetut olisivat hyödyt nähneetkin ja kannattaneet asiaa periaatteessa. Eivät vain olisi uskaltaneet päättää, uumoilen. Saattaa olla aliarviointia lammilaisia päättäjiä kohtaan, mutta päätöksenteko siellä on ollut ainakin viime vuosina erittäin vaikeaa lähes asiassa kuin asiassa.

Joka tapauksessa, vastaanottokeskuksen lisäksi kuntaliitoksen kontolle on laitettu rutkasti myös asioita, jotka eivät ole kaupungin päätöksentekoon oikeastaan millään lailla liittyneet. Esimerkkejä:

1) Uuden liikuntakeskuksen katsomo. Hanke on täysin lammilaisten itsensä suunnittelema. Kukaan kaupunkilainen ei ole siihen sormenpäällänsäkään puuttunut. Kuntaliitoksen osuus asiassa on se, että itsenäisenä Lammin kunta ei hanketta olisi koskaan pystynyt toteuttamaan. Nyt rahat saatiin porkkanana liitoksesta ja käyttökuluista vastaa kaupunki.

2) Mommilantien nimenmuutos. Lammilaisista koostunut nimitoimikunta nimen on jostain syystä halunnut muuttaa. Lammilaiset valtuutetut eivät asiasta päätettäessä pukahtaneetkaan. Eivät myöskään asukkaat tai yrittäjät kuulemisprosessin aikana. Kuulemisessa saattaa tietenkin olla puutteita, mutta mitenkään salaa nimiä ei ole muutettu, vaan tismalleen saman systeemin kautta kuin muuallakin kaupungissa. Tiedotteita, ilmoituksia ja lehtijuttuja on ollut runsaasti, mutta ei ilmeisesti riittävästi. Jotain kertoo myös se, että paikallinen lehti ei asiaan reagoinut, vaikka omakin osoite muuttui. Tästä lienee siis ihan turha syyttää kaupunkilaisia?

3) Ystävänpäivän hiihto. Jollain käsittämättömällä tavalla sekin on saatu kaupungin syyksi, että ko. tapahtuma siirtyi Lammilta Katumajärven jäälle. Tapahtuman kuitenkin järjestää yhteistyössä Lammin Säästöpankki ja Hämeen Sanomat. Kaupungin päättäjille lienee aivan sama, vaikka hiihtäjät suksisivat huitsin pimpulaan. Minua ei ainakaan kiinnosta pätkän vertaa, tämä on vapaa maa ja kaupunki.

Mutta koliikki on, ja takuulla vielä pahenee. Se ei mene ohi kuin ajan kanssa, sen jokainen vauvakoliikista kärsinyt tietää. Tärkeintä olisi, että päättäjät pitäisivät päänsä kylmänä muutosprosessin (ja laman) ajan. Oma poliittinen ura siinä saattaa mennä (myös minulla), mutta sellaista se on.

Päättäjänä oleminen ei ole kivaa tai helppoa. Eikä ole tarkoituskaan. En ole itse asiassa ollut huolissani valtuustomme puolesta ennen kuin eilen, kun infossa esiteltiin Linnan Aterioiden toimintaa. Valtuutetut suhtautuivat mitä suurimmalla innolla ja kiihkolla muun muassa siihen, missä ja kuka saa keittää kahvia kaupungin keittiöissä.

Ei jumalauta. Nyt pitäisi ihan oikeasti valtuutettujen keskittyä miettimään vähän toisen mittakaavan asioita ja jättää kahvinkeitot kyläyhdistyksille tai ainakin Linnan Aterian johtokuntaan valituille luottamushenkilöille. Tai sitten valtuutetut ovat lähteneet väärään paikkaan ehdolle.

Ronnin vastaanottokeskus hyväksyttiin yksimielisesti

Kaupunginhallitus teki tänään yksituumaisen ratkaisun, joka ei takuulla kulmakunnan ”tupauunoja” miellytä. Äänestystulosta ja kaupunginhallituksen päättäjien nimiä huudetaan esiin. Hoh-hoijaa. Ihan hyvä, että ei tullut mitään äänestystulosta, vaan kanta oli erittäin yksimielinen. Luulenpa, että meillä on valtuustossakin sen verran humaaneja järki-ihmisiä, että montaa vastustajaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukselle ei löydy. Varsinkaan, kun hankkeesta ei ole taloudellista rasitetta kaupungille, vaan päinvastoin. Toisin kuin palstoilla toitotetaan, valtion tuki ei keskukselle tai sen asukeille lopu muutaman vuoden päästä. Toitottajat kun iloisesti sekoittavat faktoja, turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia keskenään…

Mutta vaikka meidän päättäjistämme ei heitä toivottavasti liiemmin löydy, niin ei tästä maasta rasistit ihan äkkiä lopu, sen todistaa Facebookin tuore viharyhmä, josta mainio kommentti Tietokone-lehden blogeissa. Onneksi fasismi ja fanaattisuus aiheuttaa yhä myös vastareaktioita. Jossain vaiheessa tupauunojen touhu kääntyy vielä itseään vastaan - viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäiset väkivallanteot alkavat. En olisi itseänikään arvannut ihan näin pakolaismyönteiseksi, ennen kuin tutustuin tarkemmin näiden todellisten nettinatsien sielunelämään :)

Ongelmia ja kulttuuritörmäyksiä toki voi tulla turvapaikanhakijoiden suhteen, eikä niitä ole tarve vähätellä. Jotenkin vain on helpompi ymmärtää ja antaa anteeksi jotkut käyttäytymismallit ihmisille, jotka eivät välttämättä ole elämässään nähneet muuta kuin sotaa. Kaupunginhallituksen päätöksessäkin otettiin huomioon ihmisten esiin tuomia huolia asian suhteen, ja mahdollisiin ongelmiin puututaan takuulla välittömästi. En tosin usko, että Lammilla vielä liikutaan samalla tasolla kuin FB:ssä, mutta tuolla keskustelupalstan puolella itse asiassa yksi nimimerkki kommentoi vähän samalla lailla turvallisuuskysymyksistä kuin minä asiasta ajattelen.

Vastaanottokeskuksen ympärillä ei tule todennäköisesti kantaväestö olemaan vaarassa, vaan turvapaikanhakijat erinäisten barbaarien hyökkäyksiltä (vaikka Urjalasta asti). Tai ehkä ei sentään sittenkään? Toivottavasti netissä vain päästellään höyryjä, kun sen voi kivasti anonyymina tehdä. Vaikeaa kuitenkin loppupeleissä uskoa, että jonkinasteisella länsimaisella sivistyksellä siunatut ihmiset voivat olla noin sekaisin kuin esimerkiksi tuossa Facebook-ryhmässä.

Tai no. Paskat. Se on, mitä se on.

Uskon tosin, että kohta Soinikin jo sanoutuu irti voimakkaammin näistä tyypeistä. Ei hänkään sentään ole valmis uusiin Kristalliöihin, ja niihin mennään jos natseille annetaan liikaa siimaa.

Ai niin, tämä täytyy vielä laittaa. Jotkut olivat edellä aikaansa. Hervoton.

Lammille aukeaa helvetin musta portti?

Blogien kanssa työskentelevät ihmiset sanovat, että varma tapa kerjätä verta nenästään näinä päivinä, on kirjoittaa maahanmuutosta. Saman tien kimppuun hyökkää nettinatsien armeija, joka spämmää elämäsi pimeämmäksi kuin Somalian tulevaisuus.

Mutta olen aina tykännyt elää vaarallisesti.

Maahanmuuttoasiat ovat pinnassa nyt hämäläisittäinkin, kun Lammille puuhataan vastaanottokeskusta. Tottahan ne musulmaanit sieltä Ronnilta hyökkää saman tien Lammin raitille ryöstämään ja raiskaamaan… Tekee mieli kannattaa keskuksen perustamista ihan vain inhon puistatuksesta noita keskustelupalstan vihaa kuolaavia pöhlöjä kohtaan. Tosin eipä tuo keskuksen tulo ole edes kaupungin päätösvallassa, vaan sisäministeriön ja tilojen omistajan eli Etevan. Sekin lienee jäänyt huomaamatta useimmilta, jotka vaativat nyt valtuutettujen päitä vadille…

Hmmm, ehkä tuo ”vihaa kuolaavat pöhlöt” on sittenkin vähän turhan voimakas klielikuva. Ihan tavallisia suomalaisia perusäijiähän siellä kiihkoilee. Harva tuskin koskaan edes tavannut maahanmuuttajaa paitsi kebab-kioskin luukulla - pakolaisesta puhumattakaan. Monellako ylipäätään on ollut vaikeuksia Hämeenlinnassa pakolaisten tai maahanmuuttajien takia? Päinvastoin, ainakin meikäläisellä henkilökohtaisesti on riittänyt aivan tarpeeksi kaikkea kakkaa näiden kaljupäisten, amiksen keskenjättäneiden isänmaan toivojen kanssa, jotka karkailevat kilju- ja piripäissään satunnaisten ohikulkijoiden päälle. Prkl.

Silti olen kyllä sitä mieltä, että ”suvaitsevaiston” pitäisi tarkkaan miettiä suhtautumistaan maahanmuuttopolitiikkaan ja itse asiassa myös omaan toleranssiinsa erilailla ajattelevia kohtaan. Jussi Halla-aho vahvistuu joka kerran, kun hänen sanomisiaan yritetään vääristää tai miestä vaientaa poliittisissa ajojahdeissa, jotka yltävät oikeussaleihin asti. Jos mies vieläpä tuomitaan - mitä en kyllä usko - hänestä tulee marttyyri, ja entistä suositumpi.

Olen vahvasti eri mieltä miehen kanssa lähes kaikesta, mutta sananvapaus on henkilökohtaisesti minulle niin tärkeä (ehkä tärkein) arvo, että suon sen mieluusti kyllä Halla-ahollekin, vaikka on kuinka väärässä. Sanaan voi vastata aina sanalla, ja jos ei siinä leikissä pärjää, se on sitten huonompi juttu. Totta kai Halla-aho ratsastaa yksiulotteisesti ihmisen luontaisella epäluulolla, ennakkoluulolla ja vihalla, mutta hän tekee sen erittäin taitavasti. Siihen pitäisi valtaa pitävän suvaitsevaiston ja sivistyneistön kyetä vain vastaamaan. Mutta ei oikeussaleissa. Tai siten kuin Leif Salmén viime perjantain Pressiklubissa - äijähän nolasi itsensä totaalisesti. Ei ole kovin uskottavaa huutaa toista fasistiksi, silmät fanaattisesti kiiluen, posket vaahdossa, suunvuoroa antamatta. Kuin pikkulapsi. 

Miten humanitaariseen maahanmuuttoon sitten minun mielestäni pitäisi suhtautua? Siinä Halla-aho on oikeassa, että Suomen linjan ei pitäisi poiketa merkittävästi muiden Euroopan - tai etenkään pohjoismaiden linjasta. Ei ole järkevää altistaa itseään turvapaikkakeinottelun ja ihmissalakuljetuksen pääsatamaksi. Mutta. Toisin kuin halla-aholaiset, Suomenkin tulee kantaa muiden länsimaiden tavoin vastuuta maailman ihmisoikeustilanteesta. Emme voi sulkea pois kaikkea, mikä ei suoranaisesti hyödytä meitä itseämme. Ei YK:n rauhanturvatyökään meille mitenkään ilmaista ole, mutta kannatettavaa.

Halla-ahon mukaan on ollut aivan eri asia, kun suomalaisia on aikoinaan lähtenyt vauraampiin ja rauhallisempiin maihin maanpakoon nälkää, katovuosia, sortoa, sotaa ja työttömyyttä. Millä helkutin lailla? Maailma toki oli erilainen silloin, mutta perusperiaate aivan sama. Meillä on tiettyjä velvollisuuksia maana, jossa kaikesta järjettömästä valituksesta ja kitinästä huolimatta asiat ovat edelleen aivan mielettömän hyvin.

Ja on jatkossakin, vaikka Lammille turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus perustetaankin.