NUIJAMIES

Hämeenlinna on totta tosiaan puistojen kaupunki, varsinkin leikkipuistojen. Kantakaupungissa on Hämeen Sanomien jutun mukaan 85 leikkipuistoa. Puistojen rakennusinnosta pääsevät osaksi näköjään myös liitoskuntien alueet: pari viikkoa sitten lehdessä oli pikku-uutinen, jossa kerrottiin, että nyt rakennetaan puisto myös Renkoon - mikä on kuulemma uuden kaupunginosan ensimmäinen.

Leikkipuistot ovat ilmeisesti nyt pop, myös Suhosen Jani käsitteli asiaa omalta osaltaan alanurkassaan. Itse olen tehnyt jokseenkin aktiivista tuttavuutta leikkipuistoihin kesäkuun alusta alkaen.

Luulenpa, että tässä maassa tyhjien leikkipuistojen määrälle vetää vertoja ainoastaan autioiden yleisurheilukenttien luku.

Aivan ihanaa, että lapset otetaan nykyään näin hienosti huomioon, mutta kenties liika on aina liikaa? Kun lähdin tutkiskelemaan tyttäreni kanssa asuinalueemme ympäristöä Kankaantakana, leikkipuisto paljastui melkein joka kulman takaa: karkeasti ottaen 250 metrin säteellä kotipihastamme on viisi (5) leikkipuistoa (oma piha, Kimalaisenpuisto, Siwan viereinen, Kankaantaan koulun piha, päiväkodin piha). Lehtijutun ja Maria Lassila-Merisalon blogin innoittamana löysimme Karhunlukontien päästä, noin 400 metrin etäisyydeltä kuudennen. Seitsemäs on rakentumassa rajanaapuriimme nousevaan rivitalokompleksiin.

Siis, jumalauta, kohta seitsemän leikkipuistoa alle puolen kilometrin säteellä. Ja tuntuu siltä, että meidän Iltan lisäksi ei koskaan ketään muuta lasta ensimmäisessäkään. Tai no, Siwan viereisessä leikkipuistossa olen havainnut joskus mopopoikia salatupakilla ja bissellä. Ja toki Kankaantaan päiväkodin puistossa on lapsia, koska heidät sinne varmaan pakotetaan taas, kun päiväkoti on kesälomien jälkeen auki.

Päivittelin asiaa jo feisbuukissa taannoin, ja kaverini kehotti pohtimaan, että kannattaisiko yhteiskunnan käyttää rahansa johonkin, jota ihmiset käyttäisivät?

Näkisin kuitenkin, että mielipideilmasto ainakin yleisönosasto-nettifoorumitasolla on kuitenkin täysin päinvastainen: enpä usko, että tullaan jatkossakaan näkemään päivittelyjä tyhjistä leikkipuistoista. Kritiikki kohdistuu yksinomaan lähes 100 prosentin (iltatunteina) täyttöasteella pyöriviin jää- ja palloiluhalleihin, joiden käyttäjien pitäisi vaihtaa harrastuksensa suunnistukseen, marjanpoimintaan ja puihin kiipeilyyn, kuten kaikkien kunnon ihmisten.

Älkää ymmärtäkö väärin, en vastusta leikkipuistoja, vaan olen niiden suurkuluttaja. Ei meidän tyttö kuitenkaan kai seitsemää tarvitse omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä. Sen sijaan kavereita se niihin puistoihin voisi kaivatakin.

No, eiväthän leikkipuistot ole niin kalliita (ehkä 20 000-30 000 euroa tsipale vehkeineen kaikkineen) verrattuna miljoonien urheiluhalleihin. En kuitenkaan oikein ymmärrä missä ovat yleisönosastoista ne tuhannet ja tuhannet ihmiset, jotka kansoittavat jalkapallo- ja jääkiekkokenttiä kaikkina mahdollisina päivän tunteina… Tai ehkä he sitten vaikuttavat äänestämällä vaaleissa, eivät palstojen kautta.

Joka tapauksessa, jos on kaupungissa vahva jääkiekkomafia, niin on myös puistomafia - teatteri- ja kulttuurimafiasta puhumattakaan. Mutta se lienee sitten toisen postin aihe.

Niin kaameaa kuin se onkin, koulusurmiin alkaa pikku hiljaa tottua ja turtua. Ehkä se johtuu siitä, että tämä ei tapahtunut niin lähellä. Tosin Winnenden muistuttaa monin tavoin vaikkapa Hämeenlinnaa. Tai ehkä jopa hieman parannettua versiota. Keskiaikainen pikkukaupunki, jossa on linna, paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä, työttömyysprosentti alle keskiarvon (alle 5!). Surullisenkuuluisaksi tulleessa Albertvilles-koulussa oli lisäksi tehty pitkään uraauurtavaa työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Mistä siis etsiä tällä kertaa selityksiä mielettömälle teolle?

Itse olen jokseenkin vakuuttunut, että jokainen massamurha poikii lisää vastaavia tekoja. Kyse on jo pikkuhiljaa uudesta nuorisomuodista, trendistä tai ”fadista”. Fad on termi, jolla tarkoitetaan muotia tai villitystä, joka on erittäin suosittu pienen joukon piirissä tietyn aikaa.

Netissä on syntynyt lukuisia koulusurmaajia ihannoivia yhteisöjä, jotka tietenkin innostavat osaltaan järjettömiin tekoihin ja lisäävät osaltaan ryhmäkoheesiota. Turhanaikaista silti on hakea selitystä teoille pelkästään internetin pahuudesta. Tai väkivaltaisista videopeleistä. Tai hevimusiikista. Tai huumeista. Tai pornosta. Tai koulukiusaamisesta. Tai löysästä asekontrollista. Tai mistä nyt ikinä.

Ei maailma ole niin yksinkertainen, että tällaisille teoille voitaisiin osoittaa suorat syylliset ja terminoida ongelma jollain pääministerin tai hallituksen toimenpiteellä. Toki nettiin pitää saada kontrollia, aselakeja tiukemmaksi, estää koulukiusaus jne. (mutta ei nyt sentään kieltää eri musiikkilajeja - se on kuitenkin niiiiii-n 80-luvun USA:n raamattuvyöhykkeellistä).

Kyse on kokonaisvaltaisuudesta. Nuoriso kuvastaa maailmamme pahoinvointia. Äärikapitalistit ovat tehneet maailmasta ahneuden ja itsekkyyden tyyssijan, jossa heikommille ei vain ole enää tilaa. Ihmisen luontainen ahneus on tehokas polttoaine, mutta se pitää valjastaa oikein. Haukkukaa naiviksi, yksinkertaiseksi, historiaan jämähtäneeksi, punikiksi tai ihan miksi vaan, mutta uskon edelleen vakaasti, että ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio on ollut ihmiskunnan historian paras yritys rakentaa kestävää hyvinvointia. Suomessakin me pärjättiin ihan mukavasti, vaikka maassa on periaatteessa aina ollut oikeistoenemmistö - porvaritkin kun sisäistivät sosialidemokratian hyödyt aikanaan ihan kivasti.

Mutta vituralleenhan se meni. Ei riittänyt paukut pienellä Pohjolan porukalla tämän pidemmälle maailman tyrskyissä.

Tai ehkäpä maailmantalouden romahduksesta alkaa uusi nousu. Palataan taas perusasioihin, Back to Basics. Jokaiselle perustoimeentulo, ei kenellekään kohtuuttomia palkkoja tai etuisuuksia - ei yritysjohtajille, ei poliitikoille, ei lääkäreille, ei edes Finnairin lentäjille. Yhteiskunnan ihannemalliksi valitaan globaalisti 1980-luvun Ruotsi.

Näkis vaan.