|
En tiedä tuleeko kenellekään yllätyksenä, mutta en ole liiemmin suomalaisen teatterin ystävä. Enkä varsinkaan kesäteatterin, vaikka joka vuosi yksi tai kaksi kappaletta tuleekin kuikuiltua. Kesäteatterin suurin vika on siinä, että se on niin kivaa ja harmitonta. Ja riskitöntä ja yllätyksetöntä. Ja vähä-älyistä.
Mutta pääasiakaskuntaa, mummobussilastillisia pitää kai miellyttää aina täsmälleen samaan kaavaan sopivilla esityksillä. Niinpä esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginpuistossa nähdään joka vuosi taidokasta musisointia ja laulantaa, jota silmän lumeeksi sitoo jonkinlainen välttävä juonikyhäelmä.
Tämän kesän Albatrossi ja Heiskanen on tyyppiesimerkki tästä. (Tosin pisteet Martti Töttölälle, että yritti täksi kesäksi saada Gogol Bordellon musiikkiin perustuvan näytelmän pystyyn, mutta homma tyssäsi tekijänoikeuksiin ja rahaoitukseen). Mutta kyllä Albatrossinkin nyt suuremmitta tuskitta kitui läpi, näki tuttuja ja ihan kliffaa oli.
Eilen sunnuntaina tuli kuitenkin kesäteatterikokemus toisesta maailmasta, Pirttikoskelta.
Tottahan olin kuullut ja lukenut ilmiöstä aikaisemminkin, mutta tämän vuoden kappale ”Sankareita ja sponsoreita” iski Nuijamiehen nauruhermoon kuin miljoona volttia - eikä kyse ollut mistään puskafarssista ja pieruhuumorista. Pirttikosken monilahjakkuus, maanviljelijä Seppo Holttinen on kirjoittanut, ajankohtaisen ja myös paikallisesti kantaa ottavan tekstin suvaitsevaisuudesta, joka ei taatusti ollut hienosteleva, sievistelevä tai vaikeatajuinen, mutta silti herkkä ja paikoin jopa syvällinen, rujo ja rohkea. Mutta ennenkaikkea hauska. Niinhän se on, kuten Holttinen alkuspiikissään totesi, kaikki me olemme loppujen perin aika naurettavia.
Pirttikoskesta ei tee hyvää yksin Holttisen taituruus, vaan koko yhteisön paneutuminen asiaansa. Kaikki järjestelyt parkkeerauksesta väliajan tarpeeksi pitkään myyntiaikaan on hoidettu loistavasti. Ja miljöö on totta kai upea ja sitä rataa. Kovin juttu on kuitenkin harrastajanäyttelijöiden osaaminen. Lypsykoneasentaja Ismo Jokinen hakkaa manne Valtteri Mandelinina aika monta ammattinäyttelijää laudalta. Rahaa lavasteisiin ynnä muuhun ei varmasti ole käytetty tolkuttomasti, mutta kaikki on mietitty ja tehty huolella. Ja onhan sen oltavakin, muuten ei täytettäisi tuhatpaikkaista amfiteatteria, joka sijaitsee loputtoman kärrypolun päässä täysin hevon helvetin näreikössä. Näin positiivisesti ilmaistuna 
Pakko on myöntää, että tuskin olisi tullut lähdettyä tänäkään vuonna köröttelemään, ellei pääroolihahmona olisi ollut ”Eenokki Suopunki, kovassa nosteessa oleva poninhäntäinen kuntapäättäjä, joka on tunnettu räväköistä kannanotoistaan”. Ei Eenokin hahmossa loppujen lopuksi paljon muita yhtymäkohtia elävään elämään ollut, mutta Holttisen kritiikki kuntaliitosta ja muita paikallisesti polttavia aiheita kohtaan oli tarkkanäköistä. Kuulemma mies on istunut yhden kauden itsekin kepun valtuutettuna Kalvolassa, mutta ei viihtynyt valtuustopenkissä. Se on voitto ainakin teatterille ja paikalliselle kulttuurielämälle.
Eenokki Suopunki on varmaan historiaa huomisen viimeisen näytöksen jälkeen, mutta Pirttikosken reissusta tuli meikäläiselle takuuvarma kesätraditio.
Hattulaa on totuttu pitämään Kanta-Hämeen vahvan talouden kuntana. Nyörit on pidetty tiukalla, veroprosentti alhaalla, eikä velanottoon ole suistuttu.
Tämän on mahdollistanut hyvin pitkälle se, että monet tarvittavat palvelut, etupäässä liikunta- ja kulttuurisellaiset ovat olleet tarjolla naapurissa. Joku voisi kutsua sitä vaikka loisimiseksi, joku toinen varmaan suureksi viisaudeksi. Asuinpaikasta ja näkökulmasta riippuen.
Mutta pää on tullut vetävän käteen Hattulassakin, kun katsoo viime vuoden tilinpäätöstietoja. Kuntatalouden parhaana mittarina pidetty vuosikate hulahti Hattulassa karmeasti 1,7 miljoonaa euroa miinukselle. Vuosikate kertoo sen, kuinka paljon rahoitus kattaa juoksevista päivittäisistä menoista. Eli Hattula käytännössä otti syömävelkaa tuon vajaan pari miljoonaa viime vuonna.
Muissa Hämeenlinnan seudun kunnissa tilanne ja viime vuosi on ja oli niin ikään surkea, mutta vuosikatekriteerillä sentään huomattavasti positiivisempi. Kalvola ja Lammi menivät vuosikatteessa 0,8 ja 0,7 miljoonaa miinukselle, mutta Tuuloksen 1,1 miljoonan tulos ja muiden nollavuosikatteet tasoittivat tilannetta.
Hattulalla toki on muita pienempi veroprosentti, mutta ainoastaan 0,25 äyriä. Sen korottaminen 18:aan ei vielä tuo kassaan kuin ropoja, joilla ei tuota vuosikatteen alijäämää kurota umpeen kuin murto-osa. Lisäksi Hattula on vuosien varrella pitänyt palvelunsa niin ”ohkaisena”, että niistäkään tuskin on varaa juuri niistää. Mitään ”ylimääräistä” ei ole tehty tai tarjottu, ja nähtäväksi jää, mitä terveydenhuollon kustannuksille tapahtuu Hattulan ja Janakkalan pienellä yhteistoiminta-alueella. Vaihtoehdoiksi Hattulalle jääkin lähinnä veroprosentin nosto ja lainanotto, niissä kun on vielä varaa seudun ja maan keskiarvoon nähden.
Miksikään kriisikunnaksi Hattulaa ei voikaan tituleerata. Sille ei sentään vielä ole käymässä niin kuin olisi käynyt Lammille ja Kalvolalle. Kriisikunnan kriteereiksi on veroprosentin ja lainamäärän lisäksi nostettu kattamattomien alijäämien määrä taseessa. Kunta ei voi mennä konkurssiin, mutta ajautuu ministeriön holhoukseen, jos alijäämää kertyy kahtena vuotena peräkkäin - ensimmäisenä yli 500 euroa per asukas ja toisena 1000 euroa.
Hämeen Sanomien juttu tänään ei kertonut, kuinka paljon Hattulalla on vanhoja ylijäämiä puskurina, joten sillä on turha spekuloida. Todennäköisesti niitä on kuitenkin kertynyt hyvin.
Oli miten oli, Hattulassa on edessä vähintään yhtä kovat talkoot kuin Hämeenlinnassakin. Kysymys kuuluu, kuinka pitkään Hattula pystyy jatkamaan miinusmerkkisten vuosikatteiden merkeissä ja pitämään veroprosenttia keinotekoisesti alhaalla. Onko omaisuutta myytäväksi enää (lämpöyhtiö meni viime vuonna, eikä siitä saadut rahat riittäneet kattamaan kuin puolet tehdyistä investoinneista)? Olivatko Onnisen elinkeinoinvestoinnit sittenkin liian iso kakku haukattavaksi pienen kunnan voimavaroille?
Näitä kysymyksiä varmaan joutuvat pähkäilemään - ja vielä paljon perinpohjaisemmin - Hattulan päättäjät kuin me ”kateelliset” naapurikuntalaiset.
Seudun talouskuntokilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi näyttääkin päätyvän ex-kotikuntani Janakkkala. Onko Janakkala sittenkin ihanteellisen kokoinen kunta palvelujen tuottamiseksi, kuten useat sikäläiset ovat hehkuttaneet? Jää nähtäväksi. Viime vuoden tulos oli hieno, vaikka jätetään pois omaisuuden myynnit. Tälle vuodelle tehtiin kuitenkin muuttovoiton vaatima todella kova virkapaketti, veroprosentti on jo valmiiksi ylhäällä ja velkaantuminen etenee kovaa vauhtia…
Kuinka kauan Janakkalassa (tai muuallakaan Suomessa) halutaan esimerkiksi maksaa vielä opiskeluihin liittyviä harjoitteluja tekeville lääkäreille 6000 euron kuukausipalkkaa? Saako lääkäreitä kohta enää millään hinnalla pieniin terveyskeskuksiin? Kaupungin- ja kunnanjohtajien palkkoja kritisoidaan, mutta kuinka kauan ihmisten oikeustajuun mahtuu se, että perustyötä terveyskeskuksissa tekeville kandeille ja eurolääkäreille maksetaan ensimmäisestä työstään yhtä paljon liksaa kuin koko organisaatiota johtavalle kunnanjohtajalle.
No, johtajien arvostus ei ole tässä maassa ollut koskaan kovin korkealla… Siksi hyviä sellaisia onkin varmaan niin vaikea löytää.
Tulihan nyt puhistua, vaikka sivuraiteille menikin.
Tänään sitten julkaistiin Hämeenlinnan ja siihen liittyneiden kuntien tilinpäätökset. Kaupunginhallituksen pöydän ääressä istuvat ovat saaneet jo ennakkotietoja, ja eilen luettavakseen myös kaikki pumaskat. Tylyä shittiä, jos sallitaan ilmaisu.
Vuonna 2008 talouskuri hukkui liitoshuumassa oikeastaan kaikilta muilta kunnilta paitsi Tuulokselta. Elvistelemistä ei ole kanta-Hämeenlinnallakaan, mutta toivottavasti näiden tietojen pohjalta selviää myös liitoskuntien asukkaille, miksi liitokset olivat välttämättömiä. Luvut eivät nimittäin peilaa pelkästään viime vuotta. Etenkin Lammin tilanne oli lähes katastrofaalinen. Kulurakenteella ja tehdyillä huonoilla päätöksillä kunnan taloutta ei olisi pystytty järjellisillä keinoilla tasapainottamaan tulevina vuosina. Kunnan taloussuunnitelman tasapainottaminen pohjautui sekä epärealistisiin odotuksiin että veronkorotuksiin entisestään 19,5:stä.
Nyt sitten kun kaikkien kuntien tulot veropohjan muodossa romahtavat kuluvana ja varsinkin ensi vuonna, Lammi olisi ollut käytännössä selvitystilassa. Lammilaiset ovat ymmärrettävästikin katkeria siitä, että kokevat palvelutasonsa joiltain osin heikentyvän kuntaliitoksen myötä. Jokainen tilinpäätökseen tutustuva kuitenkin ymmärtänee, että palvelutaso olisi romahtanut täysin ilman liitosta.
Kysymyksiä tulee myös muilta kaupunkilaisilta, niin uusilta kuin vanhoilta, miksi palvelutason harmonisoinnit täytyy tehdä heikoimpaan tasoon, tai ainakin lähelle. Siihen on varsin yksinkertainen syy. Me olemme eläneet holtittomasti yli varojemme. Me olemme pahassa kusessa. Sen takia.
On realiteetti, että menot täytyy jollain tavalla sopeuttaa tuloihin. Pellossa eläminen olisi voinut kenties jatkua, jos talouskehitys olisi jatkunut samanlaisena kuin viime vuosina, mutta tuskin sittenkään. Onneksi nyt on resursseja sentään korottaa veroja, ottaa lainaa ja harteita sopeutua ilman äkkinäisiä paniikkiratkaisuja.
Ja kyllä, kuulen korvissani, kuinka tämäntyyppiseen puheenvuoroon ”kansa” suhtautuu. Kaikki rahat on hassattu HPK:lle, rantapaviljonkeihin, tosi-tv:seen ja herrojen huveihin. Mutta kun ei ole. Alijäämät tulevat puoleksi (asukaslukuihin nähden ylivoimaisessa suhteessa) liittyvistä kunnista, joissa ei ole tehty perinteisesti kuin niitä ”hyviä asioita”, ja kantakaupunginkin osalta ylivoimaisesti suurimmalta osalta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuoltoon tehtyjen hervottomien 7 miljoonan budjettilisäysten osalta. Jäähalli-investoinnit yms. eivät näy näissä luvuissa vielä sentilläkään.
Myös valtuuston vaikutusmahdollisuuksia on tivattu. Valtuusto pääsee priorisoimaan ja linjaamaan ihan pikapuoliin. Itse olen aistinut jo käytetyistä puheenvuoroista ja keskusteluista sellaista, että kulujen karsimisen ja toliminnan tehostamisen tarve on ymmärretty. Kuitenkin halutaan pitää painopistealueita, eikä käyttää puhdasta juustohöylää.
Tuo painopistealue olisi lapset ja nuoret, koulut ja päiväkodit.
|
|
|