Kansallisen veteraanipäivän avauspuhe

Tänään maanantaina 27.4. 2015 vietettiin Hämeenlinnan Elenia-areenalla kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaa, jota kunnioitti läsnäolollaan sadat sotiemme veteraanit ja muun muassa presidenttipari. Järjestelyjen ja juhlan sisällön puolesta, ainakin vieraiden antaman palautteen perusteella, kaikki ta Lisää

Vaalianalyysi: Suomi kivikaudelle vai ei?

Aivan aluksi haluan kiittää jokaista minua äänestänyttä 3950 hämäläistä. Noin. Traditiot kunniaan 🙂 Sitten muutamia syitä, miksi mielestäni SDP koki katastrofaalisen rökäletappion näissä vaaleissa ja miksi omakin kannatus putosi reippaasti edellisten vaalien 5122 äänestä. Häme oli maan ainoa vaalipi Lisää

Missä on SDP:n kaivospolitiikka?

Alla oleva kolumni on julkaistu alunperin Demokraatissa 15.4.2015. Yhtä hyvin voi kysyä, missä on Suomen kaivospolitiikka? Yhdenkään ison puolueen vaaliohjelmasta en löytänyt mainintaa kaivoksista. Puolueet nukkuvat ja pelkäävät ottaa kantaa, koska Talvivaaran takia aihe on liian kuuma… Yritin Lisää

Kolme kovaa ehdotusta pienyrittäjien aseman parantamiseksi

Vaalikentillä oppii makkaran grillaamisen ja jääraappojen jakamisen ohella muutakin hyödyllistä. Esimerkiksi se on tullut useissa keskusteluissa harvinaisen selväksi, että pienyrittäjien asemassa on rutkasti parannettavaa. Olen koonnut yhteydenottojen pohjalta kolme mielestäni varsin toteuttamiskelp Lisää

Kuinka TINAssa voimme olla?

Margaret Thatcher tuli aikanaan kuuluisaksi retoriikastaan, jonka kantavana vireenä oli vaihtoehdottomuus. Siis vaihtoehdottomuus uusliberalistiselle talouspolitiikalle, joka kuvattiin ainoana jäljellä olevana validina ideologiana. Tätä alettiin kutsua TINA-puheeksi (There Is No Alternative). Kuinka Lisää

Talvivaara hoidettiin ideologisesti, ei järkevästi

Tänään uutisoitiin yritysjärjestelystä, jossa Talvivaaran ongelmakaivos siirtynee brittiläisen Audley Capital Advisors –hedge-rahaston haltuun. Mukaan on tulossa myös kansainvälisiä pääomasijoittajia. Audleyn perustaja tunnetaan maailmalla ”vihamielisenä aktivistisijoittajana”. Kir Lisää

Pysäköintiratkaisu on järkevää vaiheistaa

Keskustelu Hämeenlinnan keskustan pysäköinnistä on mennyt monilta osin täysin väärille urille. Sen todisti jälleen keskiviikon 4.3. tilaisuus Raatihuoneella. Jotta puhuttaisiin edes likimain oikeasta asiasta, pitäisi päästä yhteisymmärrykseen edes muutamista keskeisistä faktoista. Ongelma pysäköinni Lisää

Sunny Car Center, kunnianloukkaukset ja lehtimiehen moraali

Klik. Lopetin juuri puhelun Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professorin Matti Tolvasen kanssa. Professori oli joltisenkin äimistynyt tavasta, jolla hänen lausuntojaan oli vääristelty Iltalehden jutussa koskien Lulu Ranteen (ps.) tekemien tutkintapyyntöjen syyteharkintaa. Tolvasen mukaan toimitta Lisää

Sote stoppasi, nyt kasvukäytäväkunta kehiin?

Perustuslakivaliokunta käytännössä torppasi hallituksen sote-lain etenemisen viiden järjestämisvastuullisen jättialueen mallilla. Hallituksen suunnalta oli varmasti valtavaa painetta viedä uudistusta eteenpäin vielä tämän vaalikauden aikana, mutta kuten valiokunta totesi, malli oli toteutuskelvoton. Lisää

Suomalaiseen työelämään ei tule joustoa äyskimällä

On ollut todella hämmentävää seurata pääministeri Alexander Stubbin (kok.) viime päivien työelämälinjauksia. Ne eivät ainakaan palkansaajan silmiin näytä rohkeudelta, vaan silkalta typeryydeltä. Samaa palautetta tulee myös työnantajapuolelta. Stubb haluaa rikkoa työmarkkinoilla vallinneen konsensuks Lisää
css.php