Kansallisen veteraanipäivän avauspuhe

Tänään maanantaina 27.4. 2015 vietettiin Hämeenlinnan Elenia-areenalla kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaa, jota kunnioitti läsnäolollaan sadat sotiemme veteraanit ja muun muassa presidenttipari. Järjestelyjen ja juhlan sisällön puolesta, ainakin vieraiden antaman palautteen perusteella, kaikki taisi mennä aika lailla nappiin.

Ohjelmasta vastasi Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätiön tiimi Erkki Korhosen johdolla. Kaikilla esiintyjillä oli kiinnekohta Hämeenlinnaan, ja pääosassa oli Sibeliuksen musiikki ja Paavo Cajanderin sanat. Tänään oli kaikin puolin aika hieno päivä olla hämeenlinnalainen 🙂

Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille tahoille. Itse sain pitää päivän avauspuheen aamuhartauden ja lipunnoston yhteydessä. Puhetta pyydettiin myös kirjallisena, joten alla suurin piirtein se, mitä suusta tuli ulos…

 

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat lotat ja veteraaninaiset, hyvä juhlayleisö,

Hämeenlinnan kaupunki on jälleen saanut kunnian järjestää kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan. Edellisen kerranhan tätä juhlaa vietettiin Hämeenlinnassa vuonna 2006. Ilolla otimme vastuun järjestelyistä tälläkin kertaa, sillä tiesimme voivamme luottaa vanhan varuskuntakaupungin perinteisiin ja yhteistyökumppanien verkostoon. Tämän päivän juhlallisuudet sopivat erinomaisen hyvin osaksi rakkaan kaupunkimme juhlavuosien ketjua, kuten myös tänne viime syksynä avatun Elenia-areenan hienoihin tiloihin.

Tänään tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun Suomen kamaralla on viimeksi sodittu. Se on saavutus, jota on syytäkin juhlistaa huolella. Kuten hyvin tiedetään, tänä vuonna Hämeenlinna on myös kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäiväjuhlien keskipiste. Sibelius ja niin ikään hämeenlinnalainen Paavo Cajander näkyvät vahvasti myös kansallisen veteraanipäivän juhlinnassa, sillä teema ”Tämä maa ei koskaan sortua saa – Eläköön Suomi!” ammentaa näiden kansallisikoniemme Isänmaalle-teoksesta.

 

Arvoisa juhlaväki,

Tuo Cajanderin sanojen viesti on edelleen yhtä ajankohtainen, mitä se oli yli sata vuotta sitten, vaikka olemmekin saaneet nauttia historiallisen pitkästä rauhan ja vaurauden jaksosta kotimaassamme. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa meitä kohtaavien uhkien luonne on muuttunut, mutta paljon on tänä päivänä ilmassa samaa, mitä viime vuosisadan alussa.

Juuri käytyjen eduskuntavaalien jälkipuinnissa on korostunut maamme jakautuminen erilaisiin ”kupliin”. Sanotaan esimerkiksi, että Helsingin vihervasemmistolaiset kulttuuripiirit ovat eriytyneet vaalivoittajien eli keskustan ja perussuomalaisten Suomesta. Myös keskustelusävy maahanmuuttajia ja eri uskontoja edustavia kohtaan on jyrkentynyt. Yhä helpommin tehdään jakolinjoja meihin ja niihin muihin. Vaikeat taloudelliset ajat sekä sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu ovat varmasti heittäneet bensiiniä näiden keskustelujen liekkeihin. On näyttänyt erittäin vaikealta löytää uutta ja yhteistä suuntaa globaalin talouskriisin runtelemalle Suomelle, jonka itänaapurissakin karhu on jälleen herännyt talviuniltaan ärhentelemään.

Minulla ei ole asiasta henkilökohtaista kokemusta, mutta haluaisin ja voisinkin kysyä teiltä sodat kokeneilta veteraaneilta, oliko Suomen kansa kuitenkaan nykyistä yhtenäisempi ennen sotavuosia? Tuolloin kansalaissodan haavat olivat kunnolla arpeutumatta, yhteiskuntaluokkien väliset erot tuntuvia ja teollistuminen loi vastakkainasettelua kaupunkien ja maaseudun välille. En tiedä, mutta uskoisin, että helsinkiläiset kulttuuripiirit olivat tuolloin yhtä kaukana niin henkisesti kuin fyysisestikin Kihniöstä tai Kainuusta, mitä ne ovat nykypäivänä.

Reilu 75 vuotta sitten kaikki erilaisista taustoista tulleet suomalaiset kuitenkin yhdistivät voimansa ennennäkemättömällä tavalla. Yhteinen uhka ja ylivoimainen vihollinen heittivät samaan poteroon niin maanviljelijät Kannakselta kuin stadilaispojat satamista. Näistä kohtaamisista olen edelleen voinut lukea vain Väinö Linnan romaaneista, ja kuunnella sodassa isänmaataan urheasti palvelleen kummisetäni Pentti Lapinkiven tarinoita. Rakkaasta kummisedästäni on aika jo jättänyt, mutta muistan ikuisesti ne muutamat kerrat, kuinka hän Korkeajännitys-sarjakuvia innokkaasti tavanneelle pikkupojalle valotti sodan todellista luonnetta.

Erityisesti mieleen on jäänyt yksi kummisetäni kertoma tarina, josta mielestäni me kaikki, jopa suurvaltajohtajia myöden, voisimme ottaa oppia. Kummisetäni oli partiossa törmännyt yllättäen vihollissotilaaseen metsäaukealla. Välimatkaa ei ollut kuin muutamia metrejä. Molemmat miehet jähmettyivät tuijottamaan toisiaan silmiin, ja molemmat pelkäsivät ihan yhtä paljon. Jos jompikumpi olisi reagoinut ampumalla kiväärillään, todennäköisesti molemmat olisivat kuolleet sankarivainajina. Vihollisarmeijoiden sotilaille syntyi kuitenkin siinä tilanteessa, pelkän katsekontaktin varassa ja ilman yhteistä kieltä ymmärrys siitä, että molempien on järkevää perääntyä. Ja elää, tehdä lapsia ja rakentaa parempaa yhteiskuntaa.

Sitä kummisetäni totisesti myös teki, valokuvaajana , puolisona ja isänä. Ja toisena isänä myös itselleni.

 

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

Tänään emme vietä voitonpäivää. Sen sijaan juhlimme rauhaa ja yhteiskuntaa, jonka te omilla uhrauksillanne teitte meille nuoremmille mahdolliseksi. Suomalaiset veteraanit taistelivat Neuvostoliittoa ja myöhemmin myös liittolaistaan Saksaa vastaan tärkeiden ihmisyyden arvojen puolesta: vastustettiin ihmisoikeuksien loukkauksia, puolustettiin henkilökohtaista vapautta ja pidettiin kiinni kansojen itsemääräämisoikeudesta. Te taistelitte yhteisen asian puolesta, mutta myös sen puolesta, että meillä jokaisella on oikeus olla omanlaisemme persoona.

Kallisarvoisen lahjan annoitte meille, sillä jalostitte paljon kärsineen maan ennennäkemättömän hienoksi maaksi, jossa voi elää ihmisarvoista arkielämää, tuntea turvallisuutta, saada elantonsa, koulutuksensa ja päästä toteuttamaan itseään. Vieläpä voi tasavertaisena olla muiden maiden kansalaisten kanssa tekemisissä.

Näitä arvoja meidän pitää vaalia, ja siirtää ne eteenpäin lapsille ja nuorille. Se ei välttämättä ole edes kovin vaikeaa. Esimerkiksi siitä haluan lainata tähän loppuun viime joulukuussa kaupungin kuudesluokkalaisten omassa itsenäisyysjuhlassa puheen pitänyttä Faddy Mourkusia, koska hänen tarinansa kertoo jotain olennaista Suomesta.

Faddy tuli Hämeenlinnaan neljä vuotta sitten perheensä kanssa lomalle, tapaamaan täällä työskennellyttä isäänsä. Isä vei hänet tutustumaan täkäläiseen kouluun, ja Faddy kävikin viikon ajan koulussa, kunnes tuli aika lähteä kotiin. Hän pakkasi tavaroitaan itkien, ja äiti kyseli mikä hätänä. Faddy halusi jäädä pysyvästi isänsä luokse ja suomalaiseen kouluun. Päätös oli perheelle vaikea, mutta niin lopulta tehtiin.

Puheessaan Faddy ylisti yhteiskuntaamme, sen vapautta ja koulujen tasoa. Erittäin hyvällä suomen kielellä pitämänsä puheen päätteeksi hän totesi: ” Mielestäni on tärkeää, että kunnioitetaan vanhuksia, koska he ovat olleet rakentamassa Suomea sellaiseksi, kuin se tänään on. Täynnä mahdollisuuksia!”

 

Arvoisa yleisö,

Sanotaan, että nyt ajat ovat vaikeat. Eivät ne oikeasti ole, vain suhteellisuudentajumme tuntuu järkkyneen ja ahneus sekä itsekkyys lisääntyneen. Meidän täytyy kuitenkin tehdä viisasta politiikkaa sen eteen, etteivät ajat todellisuudessa muutu vaikeiksi esimerkiksi turvallisuuspoliittisen epävakauden lisääntymisen myötä.

Veteraanit ymmärsivät aikoinaan yhdistää voimansa, asettaa kansakunnan edun henkilökohtaisen edun edelle. Suomi tarvitsee taas teidän esimerkkiänne!

Kiitos!

 

12 kommenttia artikkeliin “Kansallisen veteraanipäivän avauspuhe”
  1. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Niin ja aatteles kaikista noista hienoista sanoista ja puheista huolimatta, niiden jotka antoivat sen kalleimman uhrinsa maalleemme, Henkensä tai terveytensä, kertoman mukaan oli se kuitenkin turhaa, sillä kalliilla hinnalla lunastetun itseänäisyyden. Arvoisat päättäjämme Keput ja Demarit etunenässä myivät EuroopanUnioinille vuonna 1993, vain muutamasta ylimääräisestä EU-maataloustukimiljoonasta.
    Nyt nekin rahat olemme maksaneen moninkertaisena takaisin ja loppua maksamiselle ei näy edelleenkään.
    Silti vieläkään miljoonien ja miljoonien maksamisen jälkeen Suomi ei ole täysivaltainen jäsen Euroopan Unionissa, sillä jos Suomi olisi täysivaltainen jäsen, ei meillä olisi kaikenlaisia kummallisia kansallisia lakejamme haittaamassa ihmisten hyvinvointia, joita ei muualla euroopassa ole ja joita siellä kummeksutaan..

    Se on hyvä puhua potaskaa veteraaneille joita kuulijakunnassa on jäljellä enää hyvin harva. Suurinosa kuuntelijoista oli joitakin muita. Ne jotka olivat oikeasti sodankäyneitä muistivat varmaan senkin kuinka sosiaalidemokraatit etunenässä istuivat sotaan osallistuneita kuulustelemassa ja laittamassa putkaan ja tutkittavaksi sotasyyllisyysoikeuksissa.. Vaikka se oikea syyllinen nyt voitonpäiviä vaan edelleen juhlii..

    Joten eiköhän tuo ollut hieman liian paksua puhetta mitä höpisit jälleen?

  2. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Ja ihan omista muistelmistani voin kertoa , että kauan sitten edesmennyt ukkini kertoi kuinka hän sodasta jalkapuolena kotiin palattuaan sai verottajalta kirjeen jossa kerrottiin että verot oli jääneet sota-ajalta maksamatta ja talo huutokaupataan jos rahaa ei löydy. Eikä ukkini saanut koskaan mitään rintamamieslisiäkään kun viimein eläkkeelle pääsi, muuata hoidoista puhumattakaan vaikka sirpaleen repimää jalkaa kuinkakin pakotti ja jalantynkä hiertyi verille puristavassa proteesissa.
    Kävikö edes mielessäsi tälläiset kohtalot kun hyväosaisempien juhlassa suutasi auoit?

  3. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Kun viimeinenkin Suomalainen sotaveteraani makaa isänmaan mullissa, niin kenelle sinä sitten lepertelet näitä juttujasi?
    Kenties Isiksen riveissä pyhään sotaan osallistuneille, veripäissään kotiin paikkailtaviksi palaaville ”sotaveteraaneille” jotka oikeasti ovatkin terroristeja?

    Pitäis vähän miettiä mitä tekee…

    Paitsi että solisaliratit on aina olleet sellaisia puupäitä, ettei ajatus oikein tahdo kulkea, onhan tää nähty moneen otteeseen jo!

    Että Sikäli…

  4. avatar sarirautio sanoo:

    Puhe oli todella hieno, älykäs ja rohkea. Sitä kehuivat monet, niin kaupunkilaiset kuin muualta tulleet. Teemat olivat liki samoja kuin arkkiatri Pelkosella, nyt tarvitaan yhteishenkeä eikä hajottamista.
    Kiitos.
    Sari

  5. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Iisakki!
    Puhe oli hyvä tilanteeseen ja muutenkin.
    Hyvien puheiden pito on vaikea taito.
    Muuten, järjestelyistä vastasi kaupunginvaltuutettu Jukka Sorvari.
    Katselen ikkunastani haukkojen liitoa! T. Hessu K.

  6. Kiitos Sari ja Heikki,

    Sorvarin Jukka ja koko järjestelytoimikunta hänen johdollaan teki uskomattoman hienoa yhteistyötä.

    Lihasopalla taisi käydä noin 700 veteraania ja lottaa? Uskomaton määrä, jos miettii, että keski-ikä on jo yli 90 vuoden ja jäljellä enää noin 25 000 veteraania. Sain lounaspöydässä jutella muun muassa Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin kanssa. Todella lämminhenkinen herrasmies, joka saapui Hämeenlinnaan Lappeenrannasta saakka ja jaksoi osallistua vielä kaupungin vastaanotollekin. Ja päivän aikana tietysti keskustelin lukuisten muidenkin veteraanien kanssa, jotka kävivät tervehtimässä ja puheesta kiittämässä.

    Yksi asia heitä tuntuu yhdistävän: kukaan ei valita turhasta, ja kaikilla tuntuu olevan syvä arvostus yhteiskuntaamme kohtaan. Heillä ei myöskään tunnu olevan sellaista katkeruutta tai vihaa eri kansallisuuksia, kulttuureja tai rotuja kohtaan, mitä monella nykypäivän ihmisellä. Esimerkiksi Gerdt ei lainkaan pidä ryssä-nimityksestä, vaikka vihollisesta olikin kyse.

  7. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro Hessu!
    Netistä piti luntata taustoja mainitsemastasi Jukka Sorvarista.
    Tahtovat nämä tilaisuuksien varsinaiset puurtajat jäädä
    juhlapuhujien varjoon.
    Iisakin puhe oli sisällöllisesti hyvä.
    On poika kehittynyt ainakin ko. puheessa,
    arvostavampaan suuntaan
    suhteessaan armeijaan,
    kun muistaa hänen taannoiset kolumninsa.
    Täällä ruutukaavan maisemassa parveilevat
    pulut ja varikset.
    Riitta

  8. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kauniita sanoja poika on kirjoittanut ja puhunut, unohtanut kuitenkin oman minänsä puhuessaan.

    Olen ollut havaitsevanani, että tämän lauseen (”Te taistelitte yhteisen asian puolesta, mutta myös sen puolesta, että meillä jokaisella on oikeus olla omanlaisemme persoona.”) sanoma on erityisen vaikeaa Iisakki Kiemunkille.

    Jatkossa hän kirjoittaa: ”Sanotaan, että nyt ajat ovat vaikeat. Eivät ne oikeasti ole, vain suhteellisuudentajumme tuntuu järkkyneen ja ahneus sekä itsekkyys lisääntyneen.” Tuokaan lause ei ole Iisakin omaan toimintaan iskostunut. Ajatelkaamme vain kuinka ahne ja itsekäs onkaan Hämeenlinnan kaupunki / Iisakki Kiemunki ollut SCC-kuvioissa.

  9. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Kyllä minunkin mielestäni Iisakin esittämä puhe, sotaveteraanien kunniaksi, oli loistava!
    Turha sitä on nälviä.

    Tapani Silvo

  10. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kyse ei ole nälvimisestä, vaan siitä onko puhe aito. Tuleeko se puhujan sydämestä.

    Muualla puhutut teot osoittavat toista.

    Isäni oli ikäluokkaa, joka palveli niin talvi-, kuin jatkosodankin. Häneen ei kauniit puheet vaikuttaneet, teot olivat tärkeämpiä.

  11. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Morjensta, Antti! Arvioni Iisakin puheesta koski ainoastaan sen sisältöä. Miten mies on muuten esiintynyt edukseen, tai epä-edukseen, jääköön toiseen kertaan.
    Huimasti on hän kuitenkin saanut varmuutta esiintymiseensä, sen jälkeen kun näin ja kuulin hänen uuden-vuoden puheensa ”suur-Hämeenlinnan” kuntaliitosten yhteydessä.
    Silloin oli ”poika” vielä aika hermostuneen tuntuinen, saadessaan kunnian esiintyä kaupungin-johtajan sijaisena.

    Terv! Tapsa

    P.S. Myös minun isälläni oli velvollisuutena puolustaa Suomen itsenäisyyttä, aina sotien loppumiseen asti. D.S.

  12. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Kyllä taaskin selkääntaputtajia riittää, kun jaossa on suosiopaikkoja kansantahdon nimissä..
    Mutta eiks pelota jos seuraavissa kunnallisvaaleissa ei ääniä heru sitäkään mitä nyt sait, niin että kuka muistaa sut vielä viiden vuoden päästä, muut kuin ne joita olet mollannut?

Jätä kommentti

css.php