Vasemmistoliitto aliarvioi äänestäjiensä ymmärrystä

Tässä vastaukseni alkuperäisessä muodossa vasemmistoliiton Irma Taavelan yleisönosastokirjoitukseen Hämeen Sanomissa 25.6. 2012. Jos se vielä vaikka herättäisi keskustelua?

————————————————————————————————————————————————–

Hämeenlinnan Vasemmistoliiton pj. Irma Taavela kysyy, kuuluuko tietoinen väärän tiedon levittäminen toimintapoihini vai olenko unohtanut hallintotieteiden opit?

Vastaus molempiin kysymyksiin on kieltävä. Minun muistini kyseenalaistamisen sijaan kehottaisin Taavelaa ja vasemmistoliittolaisia tutustumaan ko. hallintotieteiden oppeihin ja erityisesti kuntalakiin. Taavela ja hänen liittolaisensa Pro Hämeenlinna –koalitiossa ovat propagandallaan pyrkineet luomaan kuvaa, että Hämeenlinnassa olisi käytössä jotenkin erityisen epäoikeudenmukainen tapa jakaa luottamuspaikkoja vaalien jälkeen. Taavela kirjoittaa ”Hämeenlinnassa käytössä olevasta d’Hondtin kaavasta”.

Kyseinen kaava ja suhteellinen vaalitapa ovat kuitenkin käytössä joka ikisessä Suomen kunnassa. Se on se kaava, jonka mukaan lopun viimein paikat eri toimielimiin valtuustoissa kuntalain mukaan jaetaan, ellei eri ryhmien väliseen sopimukseen päästä. Erilaisilla vaaliliitoilla ja koalitioilla pyritään muuttamaan tätä kuntalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa omalle puolueelle edullisempaan suuntaan. Kyse on poliittisesta suhmuroinnista sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hyvä esimerkki tästä nähtiin viime kuntavaalien jälkeen, kun kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset pyrkivät teknisellä vaaliliitollaan pelaamaan isomman puolueen eli vihreät pois kaupunginhallituksen pöydän äärestä. Manööveri vaati paljon ääniä vaaleissa saaneilta puolueilta järjestelyjä, jotta jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja demokraattinen edustavuus saatiin turvattua.

Jokainen politiikkaa vähänkin syvällisemmin seuraava ymmärtää, että vasemmistoliitolle ensi vaaleissa annettavat äänet pönkittävät poliittisen kentän toiselta äärilaidalta tulevien perussuomalaisten ykkösnimien valtapyrkimyksiä. Hyvin todennäköistä on, varsinkin tämän liittoutumisen seurauksena, että vasemmistoliitto jää koalition sisäisessä hutunkeitossa viimeisen valitsijan paikalle. Myös keskustan aatteelliset äänestäjät uskoakseni karsastavat vennamolaisten populistien ja äärivasemmiston kanssa samaan kelkkaan hyppäämistä. Koalition hyötyjiksi jäänevät erityisesti perussuomalaiset ja kristilliset.

Koalitioon liittyminen on aina peliliike, mutta mielestäni vasemmistoliitolta pelisilmä hukkui pahasti tätä liikettä tehtäessä. Puolue, jonka nykyinen edistyksellinen ja arvoliberaali johto liputtaa vahvasti vihreän vasemmistolaisuuden puolesta lyö Hämeenlinnassa hynttyyt yhteen vanhoillisten oikeistokonservatiivien kanssa?

Jotenkin veikkaan, että Hämeenlinnaan piakkoin eduskuntaryhmän kesäkokoukseen saapuvalla Paavo Arhinmäellä saattaa olla muutama kysymys kysyttävänä paikallisilta puolueaktiiveilta…

Yleisesti ottaen koalitioiden rakentaminen kunnallispolitiikassakaan ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Janakkalassa on selkeä hallitus-oppositio-asetelma oikeistoryhmien ja vasemmistopuolueiden välillä, kuten myös Tampereella ja monessa muussa kunnassa. Mutta harvemmin oma aatemaailma heitetään näin räikeästi romukoppaan kuin Hämeenlinnassa.

Liittymällä koalitioon vasemmistoliitto asemoi itsensä selkeästi oikeistokonservatiiviseksi vaihtoehdoksi. Jos koalitio nimittäin aikoo saada aikaan muutakin kuin maksimaalisen määrän hallitus- ja lautakuntapaikkoja, se joutuu tekemään yhteistyötä myös asiakysymyksissä. Yhteistyö puolueiden välillä taas vaatii aina kompromisseja, jos ja kun ei eletä yksipuoluediktatuurissa.

Sosialidemokraatit ovat olleet perinteisesti valmiita tekemään myönnytyksiä ja rakentavaa politiikkaa, jotta on saanut itse läpi tärkeinä pitämiään asioita. Kuluvalla vaalikaudella olemme ajaneet ensisijaisesti työhön ja työllisyyden hoitoon liittyviä asioita, koska uskomme, että ilman työtä ja uusiutuvaa työvoimaa emme yksinkertaisesti pysty pitämään yllä palvelutasoamme, emmekä kaupunkina saavuta tavoittelemaamme kasvua, hyvinvointia ja kehitystä.

Pisteytysjärjestelmistä luottamuspaikkajaossa ja muista vähäarvoisemmista seikoista olemme olleet valmiita neuvottelemaan avoimin mielin. Pienempien puolueiden olisi kuitenkin hyvä tiedostaa se, että jos ei itse ole missään asiassa valmis tulemaan vastaan, tuloksia ei demokratiassa koskaan saavuta. Vasemmistoliiton osalta täytyy sanoa, että neuvotteluissa on todella ollut kova ikävä rakentavaa, tasapainoista ja fiksua ex-ryhmänjohtajaa Harri Lainetta. Ikävä tulee myös valtuuston jättävää, aitoa vasemmistolaista ja hienoa ihmistä, Reijo Martikaista.

Iisakki Kiemunki
valtuuston pj. (sd)

7 kommenttia artikkeliin “Vasemmistoliitto aliarvioi äänestäjiensä ymmärrystä”
  1. avatar Sari Rautio sanoo:

    Hyvä kirjoitus, noin niinkuin demarilta,) Samalla tavalla muistan neuvottelut viime vaalien jälkeen.
    Sari

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Iisakin järki ja kynä ovat terävät-se täytyy myöntää. Itse olen senverran tyhmä, että seuraavissa kuntavaaleissa äänestän vain ja ainoastaan henkilöä, jonka katson toimineen ja voivan toimia tavallisen hämeenlinnalaisen hyväksi. Olen aiemminkin näissä kirjoituksissani maininnut, ettå kaupungin täytyy kehittyä, mutta rajansa kaikella. Perusasiat täytyy olla kunnossa. Onko nyt?. Tilintarkastajien lausunto sivuutettiin mielestäni varsin kevyesti. Vanhat päättäjät totesivat-huh-huh-ei käynyt kuinkaan ja vanha elvistely jatkuu-mitään ei otettu opiksi. Ja poliitikkohan ei vastaa mistään. Muuten vasemmistosta-mitä se on ? Aatteensa myynyt kokoomuksen apupuolue niin valtakunnan kuin kuntatasollakin. Olen vapaa-ajattelija, jottei sotkettaisi perussuomalaisiin. Demari-lehdessä Timo Roosin pakinavinoilu on vastenmielistä-omilla eväillä eteenpäin-ei toisia mollaamalla.Vai eikö eväät riitä.

  3. avatar Teija Arvidsson sanoo:

    Moi Iisakki!

    Lauantaina Hämeen Sanomien mielipidepalstalla julkaistu kirjoitukseni osittain kommentointia myös sinulle, niin kuin varmaan huomasit. Tässä tekstini pari viimeistä kappaletta:

    ”Pro Hämeenlinna-puolueita on syytetty omien ideologioidensa myymisestä. On totta, että puolueet ovat erilaisia, mutta erot ovat sittenkin enemmän valtakunnan tasolla ja lainsäädäntökysymyksissä. Kuntapolitiikassa kaikki neljä puoluetta haluavat panostaa avoimeen ja läpinäkyvään hallintokulttuuriin sekä peruspalveluista huolehtimiseen. Nyt on syytä priorisoida ydinasioita ja luopua siitä, mikä ei ole välttämätöntä.

    En ymmärrä pelkoa jonkun muun pienpuolueen aseman pönkittämisestä. Tähänastinen pienryhmien puurtaminen kukin yksinään on pönkittänyt vain kokoomuksen ja demarien asemaa. Eivät asiat voi kovin paljoa heikommin mennä, vaikka nokkamieheksi tulisi vaihteeksi jonkun muun puolueen edustaja. Ehkä suhteet naapurikuntiinkin saataisiin paremmin rullaamaan.

    Tulevalla vaalikaudella tarvitaan kuitenkin edelleen kaikkien puolueiden yhteistyötä ja kaikkien puolueiden osaamisen hyödyntämistä. Valtaa ja vastuuta on uskallettava jakaa. Kaikki viisaus ei asu vain kokoomuslaisten ja demareiden päissä.”

    Se jäi vielä mainitsematta, että Pro Hämeenlinnan yhteisistä vaalitavoitteista oli takuuvarmasti paljon helpompi sopia kuin Suomen sixpack-hallituksen yhteisestä hallitusohjelmasta. Joku voisi yhtä hyvin syyttää Arhinmäkeä omien arvojensa myymisestä istuessaan samassa hallituksessa Kataisen ja Räsäsen kanssa 🙂

    Hyvää kesän jatkoa sinulle ja perheellesi!

    t. Teija

  4. avatar teknopappa sanoo:

    En ole mikään politiikko, mutta ”ennen vanhaan” oli selvä ero oikeiston ja vasemmiston välillä. Vanhaan keskikoulu aikaan oli teinipolitiikassakin kunnon keskustelut oikeisto vastaan vasemmisto. Työelämässäkin vasemmisto ajoi kunnolla työläisten asiaa 70/80-luvulla ja demaritkin oli ennen kunnon vasemmisto puolue ja toimi sen mukaisesti. Kuinka on nyt demarit on näkyvästi hävinneet työtätekevien keskuudesta. Nykyään demarit kulkevat kokoomuksen talutusnuorassa kohti turmiota. Minusta on aivan oikein että pikku puolueet keskittävät voimansa yhteen ja vain näin he saavat parhaiten itselleen vaikutusvaltaa ja paremmat asemat neuvottelupöydässä. Odotettavissahan on ensi syksynä suuren luokan ”jytky” ja siitähän tässä on kysymys, kun kokoomus ja demarit eivät pysty enää harrastamaan tässä kaupungissa ”sulle mulle politiikkaa”

  5. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    Sellaisiksi ovat ajat menneet, Teknopappa! Ennen vanhaan oli ihmisillä vakaumuksia ja aatteita. He tunsivat paikkansa, ja olivat ylpeitäkin, tuntiessaan sen voiman, jonka esim. yhteiseen ammattiyhdistykseen kuuluminen antoi.
    Nykyään on vaan pyrkimistä siihen oman itsensä hyvinvoinnin parantamiseen ja rikkauteen. Mukava vaan, jos minulla on paremmin kuin kaverilla. Vieläköhän siellä demareiden vappu-kulkueessa näkee panderollia, jossa olis sana ”Solidarisuus”?
    Tämä kehitys itsekkään sukupolven syntymiseen on meidän itsemme syy. Me olemme heidät kasvattaneet vapautuneisuuteen, jota meillä itsellämme ei niin suuresti ollut. Valitettavasti tämän vapauden rinnalla on unohdettu vastuun ottaminen, toisten (vanhempien) kunnioittaminen. Nyt ei kysytä, häiritseekö tai loukkako jotakin, jos minä teen ”niin tai näin”. Nyt vaan itsekkäästi päätetään, teen näin koska sitä ei ole nimenomaan kielletty…onhan tämä vapaa yhteiskunta…
    Tuosta oikeistosta ja vasemmistosta…koska suuri osa kansasta on saanut vähän paremmat olosuhteet, he eivät enää tunnusta kuuluvansa työväen-luokkaan. Ovat olevinaan vähän muita parempia, ja äänestävät, pahimmassa tapauksessa, jopa Kokoomusta. Niin on ihminen yksinkertainen. Eivät ymmärrä, että näin pitkälle emme olisi päässeet, elleivät vanhempamme olisi tunteneet paikkaansa, ja yhdessä kamppailleet juuri tätä pääomaa, armeijaa ja kirkkoa edustavaa oikeisto-puoluetta vastaan. Samaista puoluetta kutsutaan nykyjään maltilliseksi kokoomukseksi.
    Jokunen vuosi sitten, olin vappuna Hämeenlinnan torilla odottamassa vappukulkueen saapumista. Tulihan se urhea joukko sieltä viimeinkin. Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, kun sosialidemokraattien viimeisin ”löytö” ei katsonut olevan aiheellista olla mukana. Oli mielestäni aika hävytöntä olla noin välinpitämätön vanhoille traditiolle. Ihan niinkuin häpeis sellaisia… Osaakohan tuo nuori juppi edes ”Kansainvälisen”?
    Vastuun lipun pitämisestä korkealla ja juhlapuheesta, otti Hämeen aito sosialidemokraatti Johannes Koskinen!
    Tähän voin mainita, että Ruotsin mallissa tuntuu olevan oikein kunnia-asia, niin demariden kuin myös vasemmiston puheenjohtajien, olla mukana lippua kantamassa ja myös vappupuhetta pitämässä.
    En tarkoita tätä mitenkään Ruotsin ylistykseksi. Kyllä Suomi ykkönen on…

  6. avatar teknopappa sanoo:

    Tapsa sää puhut asiaa nykyäänhän ei ole enää selvää eroa oikeiston ja vasemmiston välillä. Olen sen itsekin huomannut, kun oon ollut luottamusmies aktiivina työelämässä toimihenkilöpuolella. Ennen pistettiin kampoihinkin työnantajalle ja pistettiin asiat yhdessä kohdilleen. Nykyään työnantaja sanelee ”ota tai jätä”-politiikallaan ammattiyhdistysliikkeen kyykkyyn. Kukaan ei uskalla sanoa mitään ettei vaan oma työpaikka mene. Sehän on aivan selvä että hyvin vointi on lisääntynyt työpaikoilla senhän näkee jo kun käy firman parkki paikalla. Siellä näkee nykyään vain mersuja , bmw yms. Ennen duunattiin vanhoja mosseja ja ladoja ajopeleiksi.
    Nykyään kaikki on samaistunut samaan massaan ei ole työmaallakaan vastakkaisuus asetteluja ay-liikeessä niin kuin ”ennen vanhaan”. Onhan se työelämä muuttunut muutenkin, koska ”persoonat” puuttuvat kokonaan nyt konsultit valitsevat henkilökunnan saamasta muotista, persoonille ei jää tilaa. Nykyäänhän työmaille on tullut sellainen alihankkija verkosto, että siitä ei saa ”erkkikää” selvää. Voi sitä kielten ja kansallissuuksien sekaisuutta ei siinä pysty mikään ay-liike perässäkään, kyllä tälläkin halutaan romuttaa koko ay-liikettä. Taisi mennä koko teksti sivuraitteille Iisakin kiemuroista, mutta kuitenkin tulipahan vuodatettua.

  7. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    Se on siinä, ettei enää luoteta sen yhteisön voimaan, johon kuulutaan. Itsekkyys on johtanut siihen, että kaveri voi tehdä ”läpivedon” ja pettää, saadakseen omaa hyötyä…
    Ennen vanhaan ei esim. lakkorikkureiden kohtalo ollut kadehtittava…
    Sellainen on nykyjään ihmisen luonne! Henkinen kasvatus on unohdettu materiaalista hyvinvointia tavoitellessa. Vasemmisto-puolueet ovat tehneet työläisistä porvareita…

Jätä kommentti

css.php