Inasen Innoparkista

Hämeen Sanomien Riikka Happonen nykäisi hihasta Wanaja-festareilla ja kertoi tekevänsä ensi viikolla juttua Kari Ilkkalan oikeuskanslerille laatimasta valituksesta. Käväisin juuri lukemassa Ilkkalan heinäkuun blogikirjoitukset, jotta osaisin jotain kommentoida kesäloman keskeltä. Lupaavasti alkanut netti- ja facebook-lakkoni karahti jo norjalaiseen fanaatikkoon eilen, joten eipä tuo paljoa enää kirpaissut… Mutta en pysty kommentoimaan Hämeen Sanomille juuri mitään valituksesta, koska sen sisältöä ei blogissa ollut. Valituksia on tietenkin kenellä hyvänsä oikeus laatia, ja sitten asiat selviävät puolueettomasti, jos ja kun oikeuskanslerinvirasto selvityksensä tekee. 

Muuten keskustelu näyttää käyneen kohtuukuumana kesähelteilläkin. Itse en kuitenkaan aio käyttää loppulomaani laatimalla yksityiskohtaista vastinetta Ilkkalan esittämiin väitteisiin ja kommentoiden vastineen herättämiä vastakommentteja, vaikka sellaistakin jotkut näköjään odottavat. Kun istuu 11 kuukautta vuodesta nenä kiinni läppärissä, sen yhden kuukauden mielellään yrittää kerätä rusketusta muualtakin kuin kuvaputkelta. Ei minun mielestäni juuri kukaan (kenties Jouni Haajasta lukuun ottamatta) ole edes pyrkinyt kieltämään, etteikö Innoparkissa olisi munittu ruhtinaallisesti ja laajalla rintamalla. Sitä en kuitenkaan nykyisten tietojen valossa allekirjoita, että kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt olisivat tietoisesti ja tahallisesti laiminlyöneet velvollisuuksiaan, kuten Kari Ilkkala antaa ymmärtää. Miksi kukaan haluaisi ehdoin tahdoin tehdä ammatillisen itsemurhan? Mikä olisi motiivi kuvatunlaiseen toimintaan? Se on kysymys, jonka Ilkkala jättää kysymättä ja käsittelemättä.

Koko Innopark-keississä en ole tähän mennessä löytänyt hyötyjiä. Ei sillä, että ylitsevuotavaa säälintunnetta leimuaisi rinnassa, mutta esimerkiksi ex-toimitusjohtaja menetti terveytensä, työpaikkansa ja ammatillisen tulevaisuutensa. Surullinen juttu kokonaisuudessaan, ja ihminen hänkin on. Tuomalla ongelmat avoimesti ja ajoissa esiin, tilanne olisi suurella todennäköisyydellä toinen. Kaupunginjohtajillekaan tämä ei ole mikään varsinainen meriitti ansioluottelossa, jos asia lievästi ilmaistaan. Myöskään poliitikkojen suista en ole kuullut spontaaneja riemunkiljahduksia tai havainnut leppoisaa selkääntaputtelua mihinkään suuntaan tyyliin ”hyvä jätkät (tai muijat), hyvin hoidettu”. 

Innoparkia tullaan käsittelemään koko syksy eri areenoilla ja kerron näkemykseni asioiden kulusta vielä moneen otteeseen myös blogikeskusteluissa – ja johtopäätöksiä tehdään sitten sen virallisen tarkastuksen pohjalta. Mutta sitä ennen vielä Puuhamaa, Hippalot, Muumimaailma, pari päivää Apparalla ja toivottavasti pari iltaa terassilla. Palataan tähän asiaan 8. elokuuta jälkeen.

45 kommenttia artikkeliin “Inasen Innoparkista”
  1. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Moro Iisakki!

    Jatka lomaa kaikessa rauhassa.

    Toisin kuin väität, ainakaan minä en ole ymmärtänyt Kari Ilkkalan väittäneen viimeisissä kirjoituksissaan, että kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat tietoisesti ja tahallaan laiminlyöneet velvollisuuksiaan Innoparkissa. Kysymys on heidän ammattitaidosta, lepsuudesta ja/tai laiskuudesta. Ehkä myös asioiden/ongelmien vääristelemisestä, pimittämisestä ja viivittelystä.

    Leo Leppänen

  2. avatar Paul Ankka sanoo:

    Iisakki on varmasti lomansa ansainnut. Hyvää ja onnellista lomaa hänelle perheineen. Mielenkiinnolla odotan(mme?), miten Iisakki aiheeseen palaa, lomiensa jälkeen, HäSa toimittajana ja/tai kv pj:nä.

    Muuten voisi Iisakilta odottaa, että ”älä ota tuota Tapio Vekka-linjaa”, älä heittäydy ”tyhmäksi”, kun sitä et ole.” (eikä ole Vekkakaan, vaikka vaihtelevalla menestyksellä niin esiintyy).

    Kirjoitit:
    ”Miksi kukaan haluaisi ehdoin tahdoin tehdä ammatillisen itsemurhan? Mikä olisi motiivi kuvatunlaiseen toimintaan?”

    Nooh, äläs nyt Iisakki hassuttele. Tällä Telluksella on taivaltanut melkoinen joukko ihmisiä, jotka ovat toimeet juuri kysymäsi mukaan.

    Richard Milhous Nixonilta voisi varmaan kysyä samaa?
    Tai Arkadianmäeltä… Toverisi on päässyt toimitusjohtajan tehtävistä peppuja puristelemalla, testosteronin humalluttama ministeri textaili itsensä paitsioon…
    Kuulemani mukaan muutama huippu-urheilija on doupannut itseltään ammatin.
    Leivättömän pöydän ääressä ja vielä valtakunnan sellaisessa on istunut ministerismies Kankaanpäästä.
    Veikkaan, että listasta saisi pitkän kuin Juutinrauman silta, vaikka keskityttäisiin listaamaan virkamiehiä ja luottamushenkilöitä, jotka ovat Suomenniemellä tehneet mainitsemasi ammatillisen harakirin, toivottavasti ei kuitenkaan henkilökohtaista seppukua. Sääli, että marginaalinen joukko hölmöilijöitä mustaa yleensä koko ammattikunnan maineen. Voisit ehkä kysyä seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa, Dianan rallattelun laannuttua, valtuutetuilta, miltä nyt tuntuu olla valtuutettu?

    Pohdit motiivia moiseen….

    Yksi sellainen voisi olla ihailemanne, autaaksi tekevä verkostoituminen. Kun päättäjiä ja/tai virkamiehiä istuu ristiin rastiin vaikkapa nyt kaupungin yhtiöiden hallituksissa jne. jakavat vieruspaikat ”matseissa”, ovat kaikkialla kuin paita ja peppu, voi toisen virheeseen puuttumisen kynnys nousta kiusallisen korkealle. Voihan olla, että jos pari velikultaa tietää toistensa töppäyksistä, kumpi huutaa totuuden toisesta ääneen ensin?

    Markku Peltosen lanseeraama pieni porukka, joka panee aina tuulemaan, kun hyvät veljet on runnonut päätöksensä läpi on ilmaissut huolensa vallan keskittymisestä pieneen piiriin. Ja sinne ei sellaista pirulaista haluttane, joka epäkohtia esille nostaisi.

    Mitäs tuumaat Iisakki (lomasi jälkeen), onko ollut kaupungille hyväksi, että Kari Ilkkala on selvittänyt em. tapahtumia ja tuonut niitä julkisuuteen? Ja höpöttelikö Kirsi Ojansuu kumppaneineen omiaan? 23.6. Hämeenlinnan viikkouutisissa?

  3. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Huomenta,

    Sen verran pitää kommentoida, että esim. Innoparkin varjotarkastus -kirjoituksissani on kyse eri näkökulmasta, ja vain osittain samasta asiasta kuin oikeuskanslerinvirastoon (OKV) lähtevässä kantelussa.

    OKV:n kanteluun kertyy aineistoa huomattavasti laajemmasta asioiden joukosta, kuin pelkästään Innoparkista. Innopark-kirjoitteluja lueskelemalla ei voi päätellä kantelun sisältöä kuin pieneltä osin.

    Julkisessa kirjoittelussani on kyse pyrkimyksestä avata Hämeenlinnalaisten ja erityisesti luottamushenkilöiden silmät, ja kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja asioiden arviointiin. Olen asiakirja- ja faktapohjalta osoittanut, että luottamushenkilöille on eri yhteyksissä ja valmistelu- ja esittelyteksteissä oltu vähintään älylllisesti epärehellisiä ellei suoraan valehdeltu – jokaiselle ”väitteelleni” löytyy asiakirjatodisteet. Kyse on siis ennen kaikkea luottamuksesta, onko sitä vai ei.

    Kantelussa on sitten kyse asian juridisesta tarkastelusta, joka yksikäsitteisesti kuuluu oikeuskanslerin toimialaan ja -valtaan. Esim. Iisakin peräämien motiivien selvitys vaatii vastauksia sellaisiin kysymyksiin, ja pääsyä sellaisiin tietoihin, joihin tällainen tavallinen veronmaksajakuli ei saa vastauksia eikä pääse käsiksi. Kansalaisena se mitä minä voin tehdä, on saattaa OKV:n käyttöön kantelu ja sitä tukeva mahdollisimman kattava asiakirja-aineisto ja tosiseikasto. OKV harkitsee kiinnostuksensa tason ja jatkotoimet.

  4. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys Iisakki!

    Kysymyksesi ”miksi muka sitä ja tätä” tuntuu lievästi naiivilta. Ja tahallisesti harhaanjohtavalta. Toimittajana luulisi sinun lukeneen uutisia rattijuopoista ja muista tragedioista aina Norjan traagisiin tapahtumiin asti. Lomallakin. Tai ainakin joskus . Ne tapahtumat eivät ole jääneet toteutumatta vain siksi, ettei niihin löydy järjellistä selitystä. Ja sellaiset kommentit, että ex-toimari olisi ihan yksin… Ei kannata suustaan kenenkään ulos laskea.
    Muutoin komeaa kesää kaikille lomalle sekä töihin.
    T HK

  5. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Iisakki on tämän kertaisessa kirjoituksessaan vahvasti kesäterässä, kun hän jälleen uskollisesti puolustaa muiden (ystäviensä) tekoja/töppäilyjä.

    Muutettuani viisi vuotta sitten Hämeenlinnaan arvostin konsernijohtoa. Käsitys ei perustunut pelkästään tunteeseen. Olen pitkän aikaa seurannut Forssasta käsin melko tiiviisti kaupungin kehittymistä ja tunnuslukuja. Lisäksi minulle tihkui eri väyliä pitkin sisäpiirin tietoa johdon toiminnasta.

    Kun nyt olen tutkaillut Hämeenlinnan asioita paikan päältä, mielipiteeni on muuttunut. Luottamus ylimpään virkamies- ja poliittiseen johtoon horjuu melkoisesti. Kumpaankin tarvitaan muutoksia.

  6. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Osoitat draaman tajua, mutta älyllistä muitten ihmisten aliarviointia kertoessasi miten sait tietää K Illkkalan kirjoituksista. Olen suht varma että asioista on HML poliittisessa eliitissä paljonkin keskusteltu ja haettu yhteistä linjaa. Hölmöksi ei auta heittäytyä. Toivoisin veronmaksajana, että jokin taho tulee esille ja vihdoinkin kertoo rehellisesti, kenestä kaikki (jäähalli,Aulanko,Vanajanlinna,Autotalo,)on lähtöisin. Uskon Hämeenlinnan tulevaisuutteen kaikesta huolimatta, veronmaksajathan eivät katoa. Mutta mikä on kaiken hinta?

  7. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Inasen vielä!
    Ja valt pj istuu khallituksen pöydän ääressä joka kokouksessa (kun on paikalla), joten outoon valoon asettuu Iisakin ”tietämättömyys”.
    T HK

  8. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Iisakin draamantaju 2. Iisakki vetoaa usein lapsiinsa. Se on mielestäni rumaa. Jos mies on lähtenyt suurkunnan politiikkaan tarkoituksena hankkia mahdollisimman suuri näkyvyys valtakunnallisiin tehtäviin. Luottamustehtävä,niinkuin itse ymmärrän, on kokopäivätoiminen, ympärivuotinen, pyyteetön tehtävä. Säälipisteiden kerääminen on mielestäni,no en sano mitä. Itselläni on lapsia ja lastenlapsia(todella tärkeitä),jotten jouda enemmälti politikoimaan.

  9. avatar iisakki sanoo:

    Terve Leo,

    yleensä jaan kanssasi tulkinnat monesta asiasta, mutta nyt olemme ilmeisesti lukeneet Karin tekstiä täysin eri laseilla. Hän nimenomaan tuo esiin, että valvonta ei ole pettänyt ja ratkaisut esimerkiksi Iron-lainan vääränlaisesta käytöstä ja korkosuojauksista on kaupunginjohtajien taholta tehty täysin tietoisesti ja harkiten. Jos uskoisin näin tapahtuneen, vaatisin välittömästi molempien eroa. Eihän siitä olisi kahta sanaa, koska silloin he olisivat myös valehdelleet asiasta, julkisesti ja yksityisesti.

    En puolustele virkamiesten laiminlyöntejä tehtävissään ja valvonnassa, mutta kun on ns. sisäpiiristä todistanut reaktiot näiden asioiden selvittyä, en näe tarkoituksellisuutta. Itse asiassa kaikkea muuta.

    Kari ja Hannu ilmeisesti uskovat, että kh tai valtuuston pj:t olisivat olleet koko ajan tietoisia näistä väärinkäytöksistä, jos oikein ymmärsin. Tai sitten en ymmärrä, mihin esimerkiksi Kärpänen viittaa kommentillaan ”tietämättömyydestä”. No, totuus kuitenkin on, etten minä tai kukaan muukaan ollut tietoinen korkosuojauksista tai Iron-lainasta tehtäessä päätöksiä yhtiöiden järjestelyjen suhteen. Kun nämä asiat selvisivät, oli välittömästi selvää, ettei toimitusjohtajalla ollut enää edellytyksiä jatkaa tehtävässään.

    Mutta saahan sitä uskoa mitä vaan. Monet uskoo jumalaankin, ja Kivimäen Laurikin saa uskoa, että kaupunginjohto on kesälomallaan pitänyt kriisikokouksia ja strategiapalavereita Kari Ilkkalan kirjoitusten vuoksi. Mutta totuus senkin suhteen on, etten ole jutellut viimeisen kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen sanaakaan asiasta kenenkään konsernijohtoon kuuluvan kanssa ennen sunnuntaita, jolloin soitin Vekalle ja kerroin, että Hämeen Sanomat halunnee jotain kommentteja. Kyllä useimmilla valtuutetuilla on elämä kunnallispolitiikan ja nettikirjoittelun ulkopuolellakin, eivätkä he päätään näillä asioilla ympärivuorokautisesti tai -vuotisesti hiosta.

    Sitten vielä motiiveista: Kärpäsen mielestä on naivia pohtia sellaisia ja heittää esimerkin kännisistä tragedioista ja Norjan massamurhaajasta. Enpä voisi taas Hannun kanssa enemmän eri mieltä olla. Jos joku ajaa kännissä kolarin tai hakkaa vaimonsa, ymmärrän täysin loogisuuden ja syy-seuraussuhteen tapahtumien välillä. Se on täysin järjellä selitettävissä, ainakin minulle. Myös Anders Breivikin tekoja tarkastellessa lähes ensimmäiseksi kysytään motiivia. Että miksi joku toimii näin? Siinäkin tapauksessa miehen maailmankuva ja psykologinen tila selittää kohtuullisen vastaansanomattomasti teot. Kaveri on ilmiselvä psykopaatti, ja toiminnan selitti irrationaalinen viha sikäläisiä demareita ja näiden ajatusmaailmaa kohtaan. Teolla oli selkeä poliittinen motiivi ja tarkoitusperä. Pystyn järjellisesti ymmärtämään toiminnan logiikan, vaikka teot järjettömiä olivatkin.

    Yhtä lailla Hannu sinun kannattaa kysyä itseltäsi, miksi minä, kaupunginjohtajat tai vaikka kh:n keskustalaiset jäsenet olisivat halunneet toimia tavalla, jollaista sinä ja Kari Ilkkala annatte ymmärtää. Innoparkin suhteen ei kuitenkaan ole kysymys mistään kännissä ja pikaistuksissa tehdyistä intohimorikoksista. Norjalainen psykopaatti hioi suunnitelmaansa vuosikausia, mutta hänellä oli selkeä ja omalta kannaltaan looginen päämäärä. Jos Innopark-kuvion taustalla olisi joku suuri salaliitto ja suunnitelma, mikä sen tarkoitus olisi ollut. Kuka hyötyi? Kyllä nämä ovat ihan normaaleja ja relevantteja kysymyksiä.

    Uskon, että Innoparkin ex-tj ajautui psykologisesti tilaan, jossa ei voinut myöntää (edes välttämättä itselleen) että hänen rakennelmansa ei toimi. Että hän on epäonnistunut. Surullisiin mittoihin asia meni, koska valvonta tosiaankin petti. Nimet vedettiin pumaskoihin todennäköisesti niitä edes avaamatta, eikä yhtiön hallitus, virkamiehet ja siitä edespäin hoitaneet velvollisuuksiaan, koska luottivat siihen, että jollain toisella on homma hanskassa. Jos mietin itse niitä valtuustokauden ensimmäisiä kokouksia, niin sitä tosiaan oli pakkokin luottaa ex-tj:n esittelyyn, kun ei ollut ehtinyt asiaan vielä kunnolla perehtyä ja agendalla oli siihen aikaan vähän muutakin, kuten kuntaliitos. Sen muistan, että toisella kertaa miehen tultua puhumaan kh:lle lyhyen ajan sisään, kysyin häneltä, kauanko kestää, että häntä tarvitsee nähdä seuraavan kerran? Hän toi kyllä esiin ongelmat, jotka johtuivat strategisesti vääristä ratkaisuista Innosteel-kokonaisuuden ja Innotawastin suhteen (kukaan ei varmaan kiellä, etteivätkö ne olisi olleet vääriä ratkaisuja?), mutta jätti sitten tietysti kertomatta paljon muuta. Tj:n hikoilumäärän lisääntyessä sitten kaverin uskottavuus hiljalleen mureni samassa suhteessa.

    En tiedä teistä, mutta minä ainakin sekä poliitikkona että toimittajana että ihmisenä mietin paljon muiden ihmisten motiiveja ja toiminnan taustoja. Ja omianikin. Ihan siitä syystä en myöskään purematta nielaise mitään, mitä esimerkiksi Kari Ilkkala väittää. Hän on lähtenyt ristiretkelleen ainakin osittain sen takia, koska kaupunki ei suoralta kädeltä halunnutkaan (kas kummaa) maksaa hänen taloyhtiönsä pieleen mennyttä julkisivuremonttia. Hän on myös henkilö, jonka osaomistamalla taloyhtiöllä on kesken riita-asia kaupungin kanssa, jolla hän tavoittelee taloyhtiölleen ja sitä kautta siis itselleen merkittävää taloudellista hyötyä. Ja kun siihen lisää sen, että korvausvaatimus rakennuksen suojelun yhteydessä menetetystä rakennusoikeudesta – josta yksikään osakas ei ole koskaan senttiäkään maksanut – on mielestäni täysin absurdi, niin sitä arvioi Ilkkalan mielipiteitä ja kirjoituksia myös sitä vasten.

    Ilkkala on Innoparkin osalta monen asian suhteen oikeassa, enkä minä sitä mielestäni ole koskaan pyrkinyt kiistämäänkään. Mutta väärässäkin hän on ja on ollut monessa asiassa, kuten oli esimerkiksi sen suhteen, oliko valitus moottoritien katteesta perusteltu ja monissa asiaan liittyvissä kommenteissa. Jos päättäjät olisivat hänen analyyseihinsa tuolloin luottaneet, pytinkiä ei olisi todennäköisesti koskaan rakennettu, vaikka ilmiselvä poliittinen tahtotila asiaan oli olemassa. Ja väärässä on muuten ollut monen muunkin asian suhteen. Sellaista se on. Jos ihminen, oli sitten kaupunginjohtaja tai Ilkkala, tekee virheen tai on oikeassa jossain asiassa, siitä ei voi johtaa, että ko. henkilö on oikeassa tai väärässä kaikessa muussakin. Ilkkala tuntuu olevan kategorisesti eri mieltä kaikesta, mitä kaupunki tekee, mikä ainakin minun mielessäni selittyy hänen missiollaan.

    Joten edelleenkin odottelen niitä virallisen tarkastuksen tuloksia, ennen kuin vedän mitään lopullisia johtopäätöksiä. Oikeita tai vääriä, näkökulmasta riippuen.

    Niitä odotellessa, jos koittaisi sitä kesälomalle vetäytymistä taas…

  10. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Uskon miehen puhetta. En spekuloi enempää.

  11. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Iisakki,

    Alla ihan vain yksi esimerkki yksityisestä ja julkisesta valehtelusta…

    Suora lainaus Innoparkin vuoden 2007 tilinpäätöksestä:

    ”Yhtiö on solminut rahoituslaitoksen kanssa strukturoituja koronvaihtosopimuksia joiden laskennallinen pääoma on yht. 30 milj. €. Koronvaihtosopimusten päättymisvuodet ovat 2027-2032.
    Lisäksi on tehty 4,5 mi|j. €:n koronvaihtosopimus voimassa olevaa velkasaldoa vastaan. Sopimuksen päättymisvuosi on 2011. Koronvaihtosopimusten mukaisten tulevien rahoitustuottojen / kustannusten määrä on sidottu tulevaan korkokehitykseen.”

    Tilinpäätöksen ovat allekirjoittaneet Jouni Haajanen, Tapio Hellstén, Matti K. Hakala, Risto Salminen, Harri Lintumäki, Pekka Aalto, Helena Hirviniemi, Pekka Jalava.

    Ko. tilinpäätöksessä yhtiön pitkäaikainen vieras pääoma, eli pankkilainat oli rapiat 12 milliä. Tekstistä ilmenee selkeällä suomella, että yhtiön lainoista oli suojattu 4,5 milliä koronvaihtosopimuksella. SE on ollut Kh:n ja valtuuston tekemien Steel, Iron ja hallien A+B takauspäätösten tarkoittamaa korkosuojaustoimintaa. 30 millin strukturoidut koronvaihtosopimukset eivät olleet sellaista toimintaa.

    Nyt Iisakki sinä menet ja kirjoitat: ”No, totuus kuitenkin on, etten minä tai kukaan muukaan ollut tietoinen korkosuojauksista tai Iron-lainasta tehtäessä päätöksiä yhtiöiden järjestelyjen suhteen.”

    Kaupunginjohtaja Tapio Hellstén ei voi missään oloissa eikä millään verukkeella väittää, etteikö olisi tiennyt ylimääräisistä korkoinstrumenteista. Asia on kerrottu Kh:lle jo keväällä 2007, ja vahvistettu yhtiön hallituksen, ml. Hellsténin allekirjoituksin tilinpäätöksessä. Vuonna 2007 otettujen 30 miljoonan JÄLKEEN on vuonna 2008 otettu vielä 10 miljoonalla lisää.

    Jos et halua etkä koe tarvetta nähdä totuutta, sitten et näe vaikka aamiaismurosi uisivat totuudessa.

  12. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Moron Iisakki!
    Pidetäänkö pari itsestäänselvyyttä voimassa, näin valtuutettuja kun olemme? Yksi olisi se, että jos olemme/olette valinneet kaupungin yhtiöiden hallituksiin henkilöitä, niin he ovat vastuussa yhtiön toimista, kuten hallitusten jäsenten pitääkin. Sopii kai sullekin? Ja toinen olisi se, että heidän pitää vastata siitäkin, elleivät viitsi seurata yhtön toimintaa. Kai sopii sullekin? Ellei nuo sovi, niin älä vaan koskaan osallistu mihinkään valintoihin ja kannattaa hankkiutua eroon koko valtuuston jäsenyydestä pikimmiten . Eiks joo?
    Ja nuo motiivit. Ei liene minun tehtävä arvioida niitä, mutta kun keksit rattijuopoille ja terroristillekin motiivit, niin helpommasta päästä on löytää Innoparkin tapahtumille motiiveja.
    Kuitenkin komiata kesäpäivää kaikille!
    T HK

  13. avatar iisakki sanoo:

    Kari,

    Tekstinpätkä tilinpäätösasiakirjassa ei todista sitä, että Hellstén – jonka etunimi ei muuten ole Tapio vaan Tapani (sillä vaan, kun olet useampaan otteeseen kirjoittanut Tapiosta) – on tiennyt koronvaihtosopimuksista. Sen se todistaa, että olisi todellakin pitänyt tietää. Mutta reaalimaailmassa asiat eivät valitettavasti vain mene niin, että hallitusten jäsenet tai kaupunginjohtajat lukevat kannesta kanteen tilinpäätökset suurennuslasin kanssa.

    Mutta toki asia vielä selvitetään ja kuulustellaan moneen kertaan. Mistä ”tiedät”, että asia on kerrottu kh:lle 2007? Onko siitä jotain näyttöä? Kerro ihmeessä, jos voit näyttää sen toteen.

    Ja Hannu,

    en ole tottunut siihen, että jokaisesta itsestäänselvyydestä pitää sopia erikseen, mutta alan pikku hiljaa oppia, että sinun kanssasi täytyy. Hallitusten jäsenten vastuusta säädetään kyllä ihan laillakin. Mutta toki, sovittu.

    Mutta olisit nyt vähän auttanut motiivien kanssa. Rattijuoppojen ja terroristien tekoja minun on tosiaan helpompi tajuta kuin tätä Innoparkia.

  14. avatar iisakki sanoo:

    Ai niin,

    Lauri, kiitos.

  15. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Iisakki,

    kirjoitin Hellsténin etunimen väärin, pyydän täten virhettäni anteeksi häneltä.

    Reaalimaailmassa, hallituksen jäsenellä, joka vetää nimensä tilinpäätökseen lukematta sitä, ei ole mitään asiaa minkäänlaisen yhtiön tai organisaation minkäänlaiseen hallintoon.

    Jaa että mistä tiedän, että tieto korkosuojauksista on kerrottu Kh:lle 2007? Tieto lukee Jalavan kirjoittamana Innoparkin 29.5.2007 päivätyssä konserniraportissa, joka on käsitelty Kh:ssa kesällä 2007.

    Mutta, ”reaalimaailman” logiikkasi mukaan, Kh:lta ei ilmeisesti voida edellyttää sille esitettyjen papereiden a) lukemista tai b) ymmärtämistä, eikä kokoustaneiden siten tarvitse vastata mistään.

    Tapa, jolla Innoparkin vastuulliset piilottelevat sekä sinun, että sitten sinun suullasi entisen toimitusjohtaja Pekka Jalavan selän takana, on yksinkertaisesti halveksittavaa.

  16. avatar mv,cghcgh sanoo:

    Terve

    Voiko kommentti nro 13 todella olla kaupungin valtuuston puheenjohtajan julkisesti antama kommentti? Jos näin on voiko kaupungin johtoon enää luottaa minkään vertaa? Uskomatonta!

    t kansalainen

  17. avatar iisakki sanoo:

    Kari,

    reaalimaailmassa on hyvin paljon esimerkkejä hallitusten jäsenistä, jotka riipaisevat puumerkkinsä papereihin niitä juuri vilkaisemattakaan. Itse asiassa hallitusammattilaisten parissa on lanseerattu ilmiötä kuvaava termikin: ”raats-jäsenet”. Se raats on ääni, joka kuuluu, kun jäsen avaa esityslistakuoren kokouksen aluksi.

    Mutta mikään tämä ei tietysti poista jäsenien vastuuta. Kiitos tiedosta koskien Jalavan raporttia.

    Joka tapauksessa, varmasti Rupert Murdochinkin olisi pitänyt olla tietoinen News of the Worldin toimittajien tiedonhankintamenetelmistä, mutta pidän kyllä ihan mahdollisena, ettei ole ollut. Mutta eipä se vastuuta häneltäkään poista, ja siksi asioita puidaan. Siellä ja täällä.

  18. avatar Jari Ranne sanoo:

    Iisakki, tuohon keskeisten henkilöiden tietämättömyyteen en edelleenkään usko mm. kolmesta syystä:
    1) Monet heistä ovat olleet vastuullisissa rooleissa useissa instansseissa, jotka Innoparkin asioita ovat käsitelleet, myös mukana epävirallisemmissa asiaa käsitelleissä tilanteissa ja osa toiminut myös esittelijänä. Miten niin monia isojakin asioita olisi voinut mennä noin totaalisesti ja toistuvasti ohi?
    2) Paljon pienemmissäkin asioissa monet heistä ovat paneutuneet tarkastikin käsiteltäviin asioihin ja myös muistaneet niitä jälkikäteen, miksi ei siis tässäkin. Ja ovatpa monet heistä vielä keskimääräistä kokeneempia, älykkäämpiä ja tottuneempia lukemaan asiakirjoja.
    3) Tiedon saantivaikeus tai tiedottomisen niukkuus Innoparkin tietyistä asioista ei liittynyt vain toimitusjohtajaan, vaan kaikkiin asiassa mukana oleviin Innoparkin ja kaupungin tahoihin. Noin yhteinen linja ei onnistu ilman yhteistä päätöstä. Tuskinpa julkisuuslain hengen vastaisesta tiedon panttaamisesta päätettiin tietämättä, mitä haluttiin pantata.

  19. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Usko on koetuksella.Ei vain Innopark. Monet muut asiat ovat aiheuttaneet keskustelua (Aulangon kylpyä ,Vanajanlinna, Verkatehtaan toimari,Moottoritien kattamien, Autotalo (maakaupat veronmaksajien piikkiin). Voiko olla sattumaa että samat johtavat virkamiehet ovat aina asialla. Ei savua ilman tulta. Jos tulee takapakkia. Kuka maksaa. Onko asiat selvitetty perusteellisesti. Aina sanotaan-ei ole muualta pois. Varmasti on. Kuka kantaa vastuun, jos pieleen menee, Poliittinen vastuu-PAH. Silloin rotat jättävät laivan.

  20. avatar ananas sanoo:

    Taisi loppuloma mennä p€rsiilleen. Doh, prepaidit on varmaan käyny kuumina kun asiaa on porukalla selvitelty. 😉

  21. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Jösses Iisakki!

    Meneehän tämä ”sivistyneestä kesäkirjoittelusta”, mutta ethän sä tosissas kuvittele saati kirjoita, että veijarit ei tätä skeidaa olis tiennyt! Tai sinä, tai olis pitänyt tietää? Ei mene läpi, tai sit meillä on ihan väärä pj!
    Menee miljoonia vuosia vettä Vanajassa, että näin päivänselvä juttu muuksi muuttuu (oikeesti). Kun meillä on konserniohjeet, jotka velvoittavat joitakin hoitamaan tonttinsa ja kun meillä on hallituksilla velvoitteet hoitaa hommansa, niin ei kuuna päivänä kenenkään pidä ikuna muuta ruveta selittelemään (meniköhän jo epäsivistyneeksi kesäkirjoitteluksi?).
    Puuttuu vain se hall pj ja valt pj joka sanoo suoraan, että ei pojat ei!
    Kaupungin yhtiöt ovat menossa yksityisille markkinoille ja samoille toimintatavoille, niin mitä tämmöinen peli on! Nehän saavat näinollen menetellä miten vaan!
    Hei haloo Iisakki, laskeudu jo puusta alas!
    Ja muutoin ihan upeaa iltaa kaikille, myös Iisakille!
    T HK

  22. avatar iisakki sanoo:

    Moro Hannu,

    musta tuntuu, että meistä kahdesta sinä siellä korkeammalla puun latvassa roikut… Mutta voin tosiaan vakuuttaa, etten tiennyt Iron-lainoista tai korkojohdannaisista ennen kuin talousjohtaja niistä yhdessä tilaisuudessa kertoi viime vuoden lopulla. Ja jos Uusitalo itse tiesi, niin sitten mies kelpaa A-listan näyttelijäksi Hollywoodiin. Sen verran aidosti järkyttyneeltä vaikutti.

    Kysy nyt kuitenkin varmuuden vuoksi niiltä keskustaryhmäsi hallitusjäseniltä, mikä heillä oli tietoisuuden taso ko. asioista? Onko heilläkin velvoitteet unohtuneet vai liittyneet rikkumattomaan Innopark-rintamaan?

    Ja Kari,

    sinulla kun on varmaan pöytäkirjat siinä hollilla, niin tarkistatko oliko aina Innopark-kriittinen ja tarkkaavainen Kirsi Ojansuu tuolloin 2007 kh:n kokouksessa ja Innopark-esittelyssä paikalla? Jos oli, niin ymmärtääkseni hänenkin olisi sitten viimeistään pitänyt olla tietoinen korkojohdannaisdiileistä ja osa tätä yhtenäistä salaliittorintamaa? Mutta joo, ymmärtääkseni kuitenkin korkojohdannaiset tulivat Kirsillekin puskan takaa…

  23. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Hyvävelijärjestelmä on ok,niin kauan kuin se toimii kaupungin ja veronmaksajien (edes osittain) hyväksi. Aikanaan oli Kantapankki-Kummila-Rauhankadun vapaamuurarit-leijonat-kaupunki yhteys. Jotenkin tuntui silloin, että toimittiin yhteisen edun nimissä (80-luku, saatan olla väärässäkin).Nyt näihin piireihin on tullut omanvoiton pyynti ja ahneus. /saatan ollaväärässä. Jotenkin kuitenkin luotan Kiemungin vilpittömyyteen. Älä luota vääriin hevosiin. Olen itse kärsinyt liiasta hyväuskoisuudesta. Toivon nuorelle miehelle menestystä.

  24. avatar iisakki sanoo:

    No kiitos taas Lauri,

    Uskoo sitä kukaan tai ei, niin kyllä minä muodostan omat mielipiteeni ja teen omat itsenäiset päätökseni. Olen aina tehnyt, ja selkä on mielestäni ollut kohtuullisen jäykkä joka suuntaan, vaikka sitä on yritetty vääntää milloin milläkin instrumentilla notkeammaksi. Nyt on täällä blogeissa (epävirallinen) syyttäjä puhunut monella suulla, seuraavaksi vuorossa on virallisen tarkastuksen ja puolustuksen puheenvuorot.

    Minä itse näen, että 1980-luvulla se oman edun tavoittelu oli huomattavasti räikeämpää, ainakin sillä perusteella, että jotkut tosiaan hyötyivät taloudellisesti, ja paljon. Näitä juttuja on sitten puitu tähän päivään asti käräjillä. Joillakin voi olla toimintatavoissaan valitettavia jäänteitä noilta ajoilta, vaikka tarkoitusperät olisivatkin kaupungin etua ajavat.

    Tässä Innopark-keississä syytettyjen pallilla olevat eivät ole kuitenkaan hyötyneet nähdäkseni mitenkään, vaan päinvastoin. Esimerkiksi henkilökohtaisen taloudellisen edun saamisen mahdollisuuksia ei ole edes ollut, eikä ymmärtääkseni kukaan edes ole syyttänyt, että sellaista olisi tavoiteltu. Vastuulliset saattavat sen sijaan menettää työpaikkansa.

    En yhtään epäile, etteikö monet ihmiset kuvittele, että minullakin olisi taskut täynnä riihikuivaa tai jotain muuta etuja, kun jaksan muidenkin puolesta selitellä. Tämä kun tuntuu ajoittain vähän samalta kuin puolustaisi Astrid Thorsin tekoja, ihmisyyttä ja osaamista Hommafoorumilla… Mitä jonkun tietysti olisi hyvä myös tehdä, mutta tuskin siihen kenenkään voimavarat riittävät.

    Mutta niin, vähiin on jäänyt lahjukset ja lunnaat mafia-kavereiltani, enkä mitään menetä, vaikka nämä luottamushommat jättäisin vaikka huomispäivänä (sillä varmaan monet niin kerkeästi näistä luottamustehtävistä eroavatkin). Mikä sekin ollut kieltämättä aika ajoin vahvassa harkinnassa. Kansanedustajana sentään valta, vastuu, ajankäyttö ja korvaus olisivat hieman paremmin kohdanneet toisensa 🙂

    Niin naivilta kuin se kuulostaakin, ajattelin tehdä tässä Innopark-asiassakin lopulliset johtopäätökseni sitä silmällä pitäen, minkä uskon olevan parasta kaupungin pitkän tähtäimen kehityksen kannalta. Siinä pitää miettiä monta kulmaa, ja vain täydellinen idiootti tekisi sellaisen ratkaisun yksipuolisten blogikeskustelujen pohjalta. Sitten voi ripustaa hyvällä omallatunnolla vaikka hanskat naulaan ja siirtyä eteenpäin elämässään.

  25. avatar Kati Ahtiainen sanoo:

    Hyvät kirjoittajat!
    Kiitos mielipiteistänne.
    Olen tässä seurannut koko kesän näitä keskusteluja ja olen ihmetellyt, miksei kukaan kysy pankin vastuuta hallituksessa? Innoparkin hallituksen pankin jäsen on jäävännyt korkosidonnaisuusasioissa itsensä… Kai jäävi näkee missä mennään. Kuralla oleva yhtiö leikkii kymmenillä miljoonilla. Onko johdannaiset kilpailutettu? Tämä tarina on todella uskomaton. Odotetaan tarkastuksen tulosta ja sitten toimeen…
    Kati Ahtiainen
    Please, kirjoittakaa nimillä

  26. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Tervehdys taas!
    Tuo Innoparkin tarkastus tuo julki vain Innoparlin ja tyttärien ”kirjeenvaihdon”. Kuten jo valtuustossa esitin, niin tärkeää on selvittää myös Innoparkin hallituksen ja kh:n sekä kaupungijohtajien ja valtuuston välinen ”kirjeenvaihto”. Ja vastuut ja virkavelvollisuudet ja niiden mahd laiminlyönnit. Siitä se lähtee!
    Ja Iisakille oikein suuri ihmetys lausunnostasi, että aiot tehdä johtopäätöksesi tästä Innopak keissistä sen mukaan, mikä on kaupungin parhaaksi ( vapaa kooste, aito löytyy ylempää takstistä).Tekstin voinee tulkita niin, että olet valmis siunaamaan mitä hyvänsä mahdollisia rötöksiä ,jos ne ”koituisivat kaupungin hyväksi”. Siinäkin tiemme eroavat. Ehkä juuri siksi minä istun korkeammalla puun latvassa!
    Hei haloo! Meillä on säännöt ja ohjeet. Sovitaanko ( kuten tuolla aiemminkin) että niitä noudatetaan ja vaaditaan että niitä piti noudattaa, jooko?
    Ja lämmintä illanjatkoa kaikille!
    T HK

  27. avatar iisakki sanoo:

    Hannu,

    Sinä näköjään voit tulkita ihan mitä tahansa.

    Mutta kerros nyt muuten vielä omalta osaltasi, kuinka on mahdollista, ettet itse tiennyt Iron-lainasta tai korkojohdannaisista vaikka yhtiöön tarkastuslautakunnassa tutustuit ja Jalavan haastattelit?

    Minulle ei vastaavalta pohjalta selvinnyt, mutta kuinka se nyt noin tarkalta sälliltä ohi meni? Toisaalta, ei kai Kari Ilkkalakaan näitä asioita paljastanut, vaan kh:n esityslistateksti.

  28. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Moron Iisakki!

    Minun perspektiivini on tässä se, että havaitut puutteet, laiminlyönnit, etc tulee selvittää, vastuulliset ”panna rautoihin” ja organisaation ohjeita ja käytäntöjä tulee muuttaa. Eikä siinä asiassa saa puoluekannat painaa.
    Kun tuossa aiemmin kyselit, miksi en minä huomannut aiemmin mitään , niin kertaan sinulle muutaman seikan.
    Vuonna 2007 Hämeenlinnassa tehdyt ” korkosuojaukset ” eivät oikein kuulunet minun seurattaviin asioihin, kun olin silloin Hauhon valtuuston pj . Olisi kai pitänyt seurata. Toki kuntaliitosneuvotteluissa 2008 toin esille Hämeenlinnan raskaan konsernivelkataakan. Se pisti jo silloin silmään. Asialle nauroivat silloin Isosuo ja Hellsten ja osoittelivat hauskasti toisiaan sormella hokien, konsernivelka, konsernivelka. Mahtavatkohan enää nauraa. Ei ainakaan pitäisi. Olisihan se ollut kuntaliitosneuvotteluissa kurjaa kertoa, että Innopark sukeltaa ja vaatii vuosittain miljoonia. Semmoisia havaintoja silloin.
    Nyttemminkin olen pyrkinyt puuttumaan epäkohtiin, kuten tilintarkastajan reilun vuoden takainen savustusyritys. Siitähän tämä kaikki tarkempi asioiden valvominen ja epäkohtien esiintuominen sittemmin alkoi.
    Silviisii, T HK

  29. avatar pelimenetetty sanoo:

    On mielenkiintoista; tilanne näyttää sellaiselta, että väärinkäytöksiä vastaan nousseet tyytymättömät kaupunkilaiset argumentoi olosuhteisiin nähden asiallisesti, kun ottaa huomioon, että veronmaksajina heillä on kaikki syy olla kiukkuisia ja provosoituneita. Ranskassa ja muualla keski-euroopassa varmaan poltettaisiin autonrenkaita barrikadeilla ja kivitettäisiin, sekä heitettäisiin polttopulloin, mellakkapoliiseja, tällaisessa tilanteessa. Silti minusta tämä suomalaisten malli on ehdottomasti parempi!
    Vielä erikoisemmaksi asian tekee se, että maltillista painettu&sähköinen-media-mielenosoittajaa, vallanpidon esitaistelija kuvaa vainoharhaiseksi, rakkikoiriksi, vastenmielisiksi ja vaikka miten loukkaavin kuvauksin.

    Olisi vastavuoroisesti kiva tietää, mikä on kv pj:n motiivi, kun hän lähes fanaattisesti puolustaa taakseen piiloutuvien koltiaisten tekoja? Voinemme lähteä siitä, että rohkeasti julki pysyneen pj:n oma tausta on puhdas.
    Kv pj. viittasi pari kirjoitusta ylempänä, että mm. luottamustoimista erotaan herkästi tai ainakin pohditaan eroamista. Minä uskon, että viimeaikaiset eroamiset ovat olleet ratkaisuja ”pakon edessä”, kun on ymmärretty, että ”peli on menetetty”. Tästä esimerkkinä mm. Hassisen massaeroamiset. Nyt on uutisista voitu lukea Hassisen olleen mm. poliisikuulusteluissa.

    Kv pj:n viimeinen taktiikka tuntuu olevan yritys kääntää keskustelua asiasta sivuun. Se ei toimi, kunpa hän uskoisi sen jo!

    Aivan turha yrittää taas kerran suunnata huomiota Ilkkalan ja kaupungin riita-asiaan. Ainoa yhteys, mitä näiden kesken näen, voisi olla se, että riita-asian käsittelyn yhteydessä, paljastui, mitä kaikkea kulisseissa tapahtuu, täällä meidän ”avoimessa ja läpinäkyvässä” hämeenlinnassa?

    Toinen yritys Iisakilta, ”syyllistää” Kirsi Ojansuuta, miksi tämä ei ole aikanaán huomannut ja puuttunut epäkohtiin? Iisakki, pyydän kannanottoasi kv pj:na 23.6. viikkouutisten Kirsi Ojansuun haastattelun aiheeseen!

    Kolmas Heureka Iisakilta oli Kysymys HK:lle, miksi tämä ei Hauhon valtuuston pj:na huomannut tai puuttunut hämeenlinnan asioihin, ennen kuntaliitosta?

    Näitä vois varmaan jatkaa pitkään….?

    Tämä päättäjiemme röyhkeys on vähän samanlaista, kuin vieraista kiinni jäänyttä miestä ”kovistellessa”, tämä alkaisi syyttää vaimoaan ”pihtaamisesta”….

    Muuten, kun ihmetellään, että asiassa törttöilleet henkilöt ovat allekirjoittaneet ”raats-jäseneninä”, kaikenmaailman pyötäkirjat, tietämättä niiden sisällöstä, niin ehkä ne asiakirjat ovat olleet niin hämeenlinnalaisen läpinäkyviä, ettei niistä mitään näe, ei vaikka kuinka yrittäisi? Siis ihan oikeasti läpinäkyviä?

    Mahtoi, muuten kirpaista, kun kv pj kysyi Ilkkalalta, mistä tämä oli tietonsa saanut ja Illkala latasi heti vastapalloon, päivämäärät, kokous ja asiakirja, mihin tieto perustuu, auts…….

    Kun keskustellaan luottamustehtävistä luopumisesta, tai virkasuhteesta eroamisista, niin mitä veikkaatte, kuka ”putoaa” seuraavaksi ja millä tekosyyllä?

    Lisävahinkojen estäminen. Koska Hassinen on epäonnistunut jo jäähalliremonteissa ja häneen kohdistuva luottamus on julkisuudessa kyseenalaistettu ja hänet on uutisoitu olleen poliisikuulusteluissa, liittyen talousrikostutkintaan, niin esitän valtuutettu Hannu Kärpäselle, että toisitte kaupunginvaltuustossa esille, onko tarpeen selvittää Hassisen kyvykkyyttä osallistua palloiluhallin hankkeeseen, ilman että kaupunkilaisten verorahojen asianmukainen käyttö vaarantuu. Huolena on, pysyykö hankkeen rahoitus annetuissa puitteissa ja ettei hankkeen budjettia ylitetä, ilman kaupunginvaltuuston hyväksyntää.

  30. avatar lauri kivimäki sanoo:

    Tämähän minuakin ihmetyttää. Olen entisenä Janakkalaisena seurannut Iisakin poliittista uraa alusta alkaen-äänestänyt HÄNTÄ Janakkalan valtuustoon. Pitäyt suorasukaisuudestaan. Kehunut silloin kaikille-uusi poliitinen tuuli JANAKKALAN ummehtuneeseen demaripolitiikkaan. Tuntuu kuin muutoksen tuuli olisi kääntynyt väärään suuntaan. Hän puolustaa Hellsteniä ja entistä demarivaikuttaja Hassista ja muuta kaupungin johtoa. Mikseivät ko toimijat astu esiin-vai eikö kyky riitä?

  31. avatar Esa Lehtinen sanoo:

    Tämä Innopark-keskustelu on avannut mielenkiintoisen näkymän pienehköstä kaupungista suurehkoksi kaupungiksi kasvaneen Hämeenlinnan kunnalliselämään. Itse toimin yritysmaailmassa yksityisellä sektorilla, tosin valmentaen myös julkisen puolen johtajia ja hallitustyöskentelyä. Tämänlainen ”pienten piirien verkostotoiminta” on tyypillistä myös muissakin vastaavankokoisissa kunnissa, mikä tietenkään ei tee sitä esimerkilliseksi. Hämeenlinnan ongelma on ehkä siinä, että kaupunki perustamalla lukuisia kaupungin omistamia yrityksiä, mikä sinällään ei ole huono asia, on samalla avannut tietynlaisen ”Pandoran lippaan”. Se on vain tosiasia, että ”pienten piirien verkosto” koostuu hyvin rajatusta määrästä kunnallishallinnon johdossa olevia virkamiehiä ja valtuutettuja, jotka eivät yksinkertaisesti ehdi ja jaksa paneutua kaikkien niiden yritysten toimintaan, joiden hallituksissa he toimivat. No tässä tietenkin herää se kysymys, että miksi he sitten suostuvat tähän…?

    Toinen fakta on se, että perustamalla yrityksiä, Hämeenlinnalla on ollut selvä johtajuusongelma: mistä löytää niitä alansa tuntevia PÄTEVIÄ

  32. avatar Esa Lehtinen sanoo:

    jatkan edellistä blogiani eteenpäin:
    … johtajia. Siihen ei riitä se, että henkilöillä on pitkä meriitti virkamiehenä tai on sopivien henkilöiden kaveri. Pitää löytää osaava, pätevä ja sopiva henkilö, joka on osoittanut johtajuutensa aikaisemmissa tehtävisään.

    Kaiken kaikkiaan Innopark-keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata. Toivon vain sitä, että se pysyisi asialinjalla ilman turhia henkilökohtaisuuksiin menemistä, mistä olen jo nähnyt joitakin merkkejä.

  33. avatar Juha Reinikainen sanoo:

    Oslon tapahtumien jälkeen haluan sanoa ihan ensimmäiseksi, että nuorehkon sosialidemokraattisen poliitikon esiintulo on yhteiskunnallisena tekona kunnioitettava.

    Sen jälkeen muistutan, että Lammin Soittokunnalta taidettiin taannoin kaupunginjohtajan esityksestä ottaa takaisin jo luvattu 150 euron tuki, tasapuolisuuden nimissä.

    Suurta kunnioitusta ja ystävyyttä kaikille kommentoijille ja puheenaiheena oleville!

  34. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Iisakki!
    Innoparkasia on hyvässä hoidossa, ja tutkimusten jälkeen on aika hutkia, jos on aihetta.
    Tartun nyt erääseen kirjoitukseesi, jossa penäät kepulaisten kh:n jäsenten tietoisuutta asioista.
    Viime vuoden syyspuolella kh:n silloinen jäsen Jukka Viitaniemi toi kunnallisjärjestön kokoukseen viestin, että kepu on joutumassa hiekkalaatikon ulkopuolelle ellei Kärpäselle asenneta sordiinoa. Jukka ei kertonut, kenen kanssa hän oli keskustellut.
    Vallallakin voidaan kiristää. Jukalle viestin tuonti tiesi hallituspaikan menetystä.
    Kovasti sitä kotipesän likaisuuden julkituontia yritetään varjella.
    Tuloksia odotellessa nautitaan kesästä t. Hessu K.

  35. avatar Leo Leppänen sanoo:

    Konsultti Esa Lehtinen ehti ottaa esille tärkeitä asioita. Kerron omalta virkauralta esimerkin yhtiöiden ym. yhteisöjen toiminnan valvojana.

    Toimiessani Forssan kaupunginkanslian päällikkönä (kaupunginsihteerinä) tehtäviini kuului vuosina 1985-1992 noin 20 yhtiön toiminnan valvonta. Kaupungilla oli niissä määräävä tai vähäisempi asema. Lisäksi seurasin yhtä säätiötä, muutamaa yhdistystä ja kahta kuntainliittoa. Kaiken kukkuraksi olin vuodesta 1988 lähtien Forssan Liikuntakiinteistöt Oy:n sivutoiminen toimitusjohtaja.

    Tässä oli laiskalle miehelle tosi paska homma. En ehtinyt lukea kuin murto-osan siitä laajasta aineistosta, johon minun olisi pitänyt perehtyä. Monesti nimikirjoitukseni virallisiin papereihin raapusti sihteeri minun antamalla yleisluvalla, kun en ollut virkapaikalla. Siirryttäni kaupungin liikelaitoksen toimitusjohtajaksi kaupunginkansliassa vitsailtiin pitkän aikaa, että useat sihteerin laatimat nimikirjoitukset olivat aidompia kuin omani.

    Minulle kertyi aika pian erityisesti yhtiöiden osalta hyvä tuntuma, mihin valvonnassa kannattaa keskittyä. Tehtävää helpotti, että silloin osasin kohtalaisesti lukea tilinpäätöksiä ja hallitsin yhtiöjuridiikan.

    Huokasin syvään, kun uusi kaupunginjohtaja (myöhemmin potkut saanut Reijo Timperi) halusi ottaa vuonna 2002 kaikkien yhteisöjen valvonnan itselleen. Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt mihin ryhtyi.

  36. avatar iisakki sanoo:

    Hannu,

    En viitannut aikoihisi Hauhon valtuustossa. Väitit, että minä tiesin näistä kuvioista, no en tiennyt, eikä takuulla tienneet monet muutkaan. Et tiennyt sinäkään, vaikka tarkastuslautakunnassa sait saman infon kuin me kh:n pöydän ympärillä.

    Samoin Kari väittää, että merkintä Jalavan paperissa vuodelta 2007 tarkoittaa aukottomasti sitä, että silloiset päättäjät olivat tietoisia korkojohdannaisista. Kysyin vain, miksei sitten esimerkiksi Kirsi Ojansuu ollut?

    Joskus päättäjiltä vain menee asioita ohi, jos pumaskassa on satoja sivuja ja esittely on heikkoa. Välillä menee ohi, vaikka esittely olisi hyvääkin. Kuten viime syksynä Hannulta ja muilta ryhmyreiltä (paitsi Johannes koskiselta), kun päätettiin muutoksista hallintosääntöön.

  37. avatar Jari Ranne sanoo:

    Hyvä, että keskustellaan ja väitelläänkin, vaikka kantaa ottavien määrä onkin kovin pieni. Tärkeää on pysyä keskustelussa asialinjalla.
    En tunne Ilkkalaa, mutta hänen asiakirjoihin perustuva esitystapansa vaikuttaa perusteelliselta ja tarkalta. Ja samalla aika hämmentävältä, koska hän on nostanut esille monta sellaista asiaa, jotka olisi itsestään selvästi esittelijöiden pitänyt tuoda avoimesti ja selkeästi esille silloin, kun kyseisiä asioita on eri instansseissa käsitelty. Miten esittelijät ovat voineet esitellä asioita, joissa he nyt väittävät olevansa kovin tietämättömiä? Ja tiettyjen yhtiöiden hallitustyöskentelystä ja kaupungin yhtiöidensä valvonta-, seuranta- ja ohjaustoiminnasta Ilkkalan esiin nostamat asiat antavat vielä huonomman kuvan kuin mikä itselleni muodostui silloin valtuutettuna.

    Ymmärrän toki myös Iisakin varovaisuutta, koska valtuuston pj:n on pidettävä aika neutraalia linjaa ennen kuin asiasta tehtävät selvitykset ovat valmistuneet. Luvattujen tarkastusten ja selvitysten kattavuuteen ja luotettavuuteen ei kylläkään nyt täysin uskota, ja johdon kannattaa miettiä, miksi ei. Kun ja toivottavasti perusteelliset ja puolueettomat selvitykset on tehty ja jos havaitaan toiminnassa korjattavia puutteita, toivoisin, että Iisakki siinä vaiheessa otat käyttöösi sen teräväsanaisen ja vahvan esitystyylisi, mikä oli tavaramerkkisi ainakin joskus menneinä vuosina. Eli pidät osaltasi huolta, että huono hallintotyyli varmasti myös korjaantuu ja korjaantuu kunnolla niillä henkilöillä ja tahoilla, joilla se on tietyissä asioissa ollut tapana. Ainakin kymmenen vuoden ajan siitä on puhuttu ja korjaamista vaadittu ja lupailtu, mutta yksikään virkamies- tai luottamushenkilöjohtoon kuulunut ei ole tähän mennessä pitänyt huolta, että niin myös tapahtuu.

  38. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Moron Iisakki!
    Huomisen Hämiksen jutun perusteella saat kivuta oksistossa tänne ylemmäs pari oksaa kumminkin. Ja suurkiitokset Kari Ilkkalalle Iisakin näkökulman avautumisesta. Likinäkö on ilmeinen kuitenkin. Onhan sitä näkökenttää tässä yritetty säätää pitkin matkaa, mutta tuo vaalien läheisyys parantaa ymmärrystä ja näkökykyä kummasti. Mainitsemasi tahallisuus tai sen puuttuminen ei sitten paljon erota lopputulosta. Veijarit ovat palkan eteen duunissa ja kokuspalkkiotkin kaiketi kuitanneet, joten se riittää siihen, että asiat pitää osata. Ainoa jos syyntakkettomaksi katsottais. Ja Iisakki. Vielä kun muisti paranee, niin hyvä tulee!
    T HK

  39. avatar Ismo Soukola sanoo:

    Iisakin kommentin (27.) johdosta on todettava, että tarkastuslautakunnan kokouksessa 13.10.2010 kuultavana ollut Pekka Jalava ei sanallakaan tuonut esiin korkojohdannaisia eikä myöskään mitään hälyttäviä tietoja Innoparkin taloudellisesta tilanteesta tai tulevaisuudesta. Tätä viimeksi mainittua H.Kärpänen erityisesti Jalavalta kysyi.

    Lautakunta oli yksimielisesti päättänyt kutsua Jalavan kuultavaksi, koska syksyn 2010 aikana oli saatu tietoon epäilyksiä Innopark Oy:n tilanteesta.

    KTWebissa on nähtävänä Jalavan toimittamat vastaukset lautakunnan ennalta esittämiin kysymyksiin. Lautakunnan oli siis luotettava saamaansa selvitykseen, koska lautakunnan tarkastusoikeus ei yllä alakonsernin tytäryhtiöihin asti.

    Pidän melko omituisena, ellei korkojohdannaisten kanssa pelaaminen olisi ollut Innoparki Oy:n hallituksen jäsenten tiedossa, viimeistään 2010. Tuolloin hallituksen jäseninä on ollut Heikki Hietanen, Harri Lintumäki, Pertti Puusaari, Risto Salminen, Tuuli Tiirikkala, Pasi Vesala ja Tarja Vikman.

    Kun selaa pientä opusta nimeltä Hämeenlinnan osakkuudet ja osuudet eri yhtiöissä, yhteisöissä ja kuntayhtymissä, voi todeta, että melko pienen piirin kesken näiden elimien hallitus- ym paikkoja on jaettu. Suurin osa em. painotuotteessa esiintyvistä ihmisistä toimii tehtävissään oman toimensa ohella. On inhimillisesti mahdotonta pystyä keskittymään jokaiseen tehtävään täysillä, ja se valitettavasti näkyy myös tässä Innopark-asiassa.

    Kaupungin hallintoa kehitettäessä tulisi tarkoin miettiä kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden karsimista. Ja jos tähän ei jostain syystä pystytä, tulee harkittavaksi hallituspaikkojen jaon ulottamista myös hiekkalaatikon ulkopuolelle.

  40. avatar iisakki sanoo:

    Ismo,

    siinäpä se. Sinun mielestäsi tarkastuslautakunnalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin luottaa selvityksiin, mutta samojen Jalavan puheiden ja papereiden perusteella (ainakin Kärpäsen ja Ilkkalan mielestä) kaupunginhallituksen olisi pitänyt olla selvillä väärinkäytöksistä ym.

    Eikös tässä ole pieni ristiriita?

    Ja Ismo, voit olla varma, että sellaista ei tilannetta ei tule, että kaupungin yhtiöiden hallituksissa ei toimittaisi oman toimen ohella. Muisteles nyt vähän, minkälaisia kokouspalkkioita niissä maksetaan. Kenellekään ei riitä päätoimeksi 9-10 kokousta vuodeksi niillä liksoilla.

    Siinä taitaa olla myös yksi syy siihen, miksi ulkopuolisia, riippumattomia asiantuntijajäseniä on saatu ahkerasta yrittämisestä huolimatta niin naftisti hallituksiin.

    Innoparkin hallituksen puheenjohtajuus juuri muuten annettiin ”hiekkalaatikon” ulkopuolelle, mistä Hannu Kärpänen kuuleman mukaan menetti hermonsa totaalisesti.

  41. avatar Ismo Soukola sanoo:

    Niinpä niin, Iisakki,

    otonahan näitä luottamustoimia hoidetaan, mutta kun niitä alkaa olla liian kanssa, jossain kohtaa tulee pakostakin oikaistua.

    Edellä olevan sekä kaupungin strategiaan kuuluvan avoimuuden ja läpinäkyvyyden perusteella on syytä vakavasti harkita yhtiöiden määrän rajua karsimista.

    Onko myös Innopark Oy:n hallitus ollut samojen Jalavan antamien tietojen varassa kuin esimerkiksi kh tai tala? Sillehän ei mitään enää voi, jos tieto on ollut harhaanjohtavaa tai sitä ei ole ollutkaan.

    Kysymys onkin, kuinka tätä asiaa nykypäivänä ja tämänhetkisen tietämyksen valossa käsitellään: peitellen vaiko avoimesti vastuuta kantaen?

  42. avatar Hannu Kärpänen sanoo:

    Moron Iisakki!

    Ei riitä näemmä , että näet omiasi ja vain mitä haluat. Nyt jopa kuulet mitä sattuu. Soita Raution Sarille, esmes, ja kysy minun kommenttini , kun hän ensimmäisenä tiedusteli mielipidettäni Innoparkin pj:n suhteen. Annan siihen omalta puoleltani luvan.
    Ja sitten pariin vakavampaan asiaan: Jos Innoparkin hallituksen jäsen käsittelee tilinpäätöstä, kymmenien miljoonien korkojohdannaisia tileissä ja laittaa nimensä alle, niin se on kuule ihan faktaa, että tiennyt on asiasta. Jos nimenhuudossa on kyennyt nimensä sanomaan, niin sen jälkeen saa vaikka nukkua, niin vastuussa on. Ei muuksi muutu!
    Toisekseen, kauunginhallitukselle on delegoitu valtuustolta talouden hoito budjettivaltaa ja tilinpäätöksen hyväksymistä lukuunottamatta. Ja kh:lla on konserniohjausvelvoite. Vastuussa on koko kööri, vaikka nukkuneet olisivat. Joku tolkku sentään kaikessa! Ja selittelyt ja lässytykset sikseen!
    Kolmanneksi sinun rinnastuksesi esim jostain tarlan kokouksesta hallitusten jäsenten ja kaupunginjohtajien velvollisuuteen on ihan omaa luokkaansa. Ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Oletko itse vai pidätkö meitä tyhminä? Vai yritätkö viedä asian ihan sivuraiteille? Hei haloo, putosit juuri useamman oksan alaspäin!
    Mutta muutoin olet oikealla kehityksen tiellä. Johannes Koskisen painoarvo näkyy ja se on ollut hyväksi koko kaupungille.
    Hiostavaa päivänjatkoa…..
    T HK

  43. avatar Jur.kand. sanoo:

    Vastaavissa kunnissa konsernijärjestelyjä osakeyhtiöineen on perusteltu kaupunginjohdon palkkojen ja eläkkeiden kohentamistarpeella runsaita kokouspalkkioita maksatettaessa. Kokouspalkkioista maksetaan näet eläkevakuutusmaksut. Toki tärkeiden päätösten piilottelu kuntayhtiöiden suojiin on antanut aikaa pelata ”kulisseissa” ohi luottamusrahavaan, joka ei näköjään hallitse edes korkojohdannaisten problematiikkaa. Eikö luottamusmiesten koteihin tulekaan enää mm. erinomaisten taloussivujen ja laadukkaiden kolumnien Helsingin Sanomia, Kauppalehteä..? Kyllä meidän kaupunkirahvaan on yhä pakko pinnistellä pysymistä ajan hermolla tätäkin kautta. Valtakunnan mahtilehti ja Hämeen Sanomat tulevat jo puoli kahden aikaan aamuyöstä, jolloin voi viettää vuorokauden parhaat hetket tuoretta painomustetta nuuhkien. Tosi luksusta!

    Toista oli vielä jokin aika takaperin, kun kaupunginhallituksesta löytyi pari Helsingistöä äyrinsä hakevaa, hyvin yleissivistynyttä ja huumorintajuista sotakorkeaupseeria, yksityissektorin ja liike-elämän karaisemia varatuomareita, viimemainitut vuosikymmenten kunnallishallintokokemuksella. Ehkäpä kaupunginjohtajat ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja ovat Brysseliin paenneen Turun liikemiesten lellipojan Ville Itälän tapaan päässeet asemiinsa liian helpolla kummisetien/ suvun miesten tuuppaamina?

Paluuviitteet
Katso mitä muut sanovat...
  1. […] asiayhteydestään ja vääristelee puolitoista vuotta sitten blogissani käytyä keskustelua. Kirjoitin tuolloin hallitusammattilaisten parissa lanseeratusta käsitteestä […]

  2. […] asiayhteydestään ja vääristelee puolitoista vuotta sitten blogissani käytyä keskustelua. Kirjoitin tuolloin hallitusammattilaisten parissa lanseeratusta käsitteestä […]



Jätä kommentti

css.php