Voiko vanhusten myynnillä rikastua?
Vanhuspalvelujen rakennemuutos on asia, josta on revitty paljon mehevää retoriikkaa. Kaupunkihan myy nyt vanhuksiansa kansainvälisille pääomasijoittajille ja pörssiyrityksille. Kaupunki on siis tyhmä, ilkeä ja samaan aikaan täydellisen tunteeton. Taas.
En valitettavasti päässyt keskiviikkona kohtuullisen ärhäkän noroviruksen takia Idänpään Torpalle demarien aiheesta järjestämään keskustelutilaisuuteen, mutta yritetään maksimoida yleinen suosion menetys puolustelemalla tässä muutamalla pointilla kaupungin, Jukka ”Dynamiitti” Lindbergin ja ikäihmisten lautakunnan tekemiä ratkaisuja.
Ensinnä tekee mieli painottaa - silläkin uhalla, että kuulostaa selittelyltä - ilmiön valtakunnallisuutta. Muutkin kunnat kuin Hämeenlinna vähentävät perinteisiä vanhainkotipaikkoja eli raskaan laitoshoidon paikkoja. Miksi näin, vaikka ikääntyneiden määrä lisääntyy huimaa vauhtia koko ajan?
Koska minua viisaammat vanhustenhoidon asiantuntijat erilaisissa tutkimuslaitoksissa ja ministeriössä ovat havainneet, ettei ole tarkoituksenmukaista laittaa vanhusta laitokseen ennen kuin se on ehdottoman välttämätöntä. Toinen syy piilee siinä, että johtuen kansamme ikärakenteesta, se ei ole taloudellisestikaan mahdollista enää kovin kauan. Kolmas vähintään yhtä väkevä argumentti on, että aniharva vanhus haluaa laitokseen, vaikka monet omaiset sinne heitä tuppaavat kovin innokkaasti patistelemaan pois jaloistaan häiritsemästä.
Kaikki edellämainitut syyt tuntuvat minusta oikein mainioilta perusteilta noudattaa nykyistä vanhustenhoidon laatusuositusta, joka edellyttää palvelurakenteen painottamista kotihoitoon ja kodinomaisiin asumispalveluihin, olivat ne sitten tehostettuja tai eivät.
Miksi tämä linjaus ei sitten käy useille vankoille ja kiihkomielisille vanhustenhuollon puolestapuhujille, jotka viljelevät nyt keskustelupalstoilla tunteisiin vetoavia fraaseja? Tosin muilta osin samaiset laatusuositukset kelpaavat hyvin perusteeksi, kun puhutaan esimerkiksi hoitajien suhdeluvuista hoidettavin potilaisiin jne. Go figure.
Miksi siis vastustaa vanhusten hoitoa nykyaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa tai dementiakodissa, jos vaihtoehtona on lääketokkurainen vuoteeseen sitominen terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhentuneessa hoitoympäristössä 1950-luvulla rakennetussa vanhainkodissa? En tiedä, enkä ymmärrä, mutta yritetään veikata.
Ehkä vanhasta systeemistä ei vain osata luopua. Saavutetuista eduista? Ei kai sentään niihin seiniin ole kiinnytty? Kelpaisiko se, että tulisi paljon lisää dementiahoivaa yms., kunhan vanhat vanhainkodit pysyisivät toiminnassa? Valitettavasti vain ajat ovat sellaiset, että aivan kaikkeen ei ole varaa. Eikä ihan kaikki olisi kyllä kovin järkevääkään.
Melkoista puppua kuitenkin, että nyt oltaisiin kilvan myymässä vanhuksia sijoittajille. Eikö siinä tapauksessa pitäisi saada voittoa, että olisi jokin motiivi myydä? Paljonko kaupunki siis tienaa mummojen ja pappojen myynnillä?
Todellisuudessa ei tietenkään mitään, vaan me maksamme siitä, että saamme ihmisille nykyaikaisia palveluja. Kaupunki säästää kuluissa siinä tapauksessa, että vanhuksen katsotaan SAS-arvioinnin ja lääketieteellisen diagnoosin perusteella sopivan paremmin vaikkapa dementiakotiin kuin perinteiseen laitoshoitoon. Niiden painoarvo on kuitenkin edelleen ”hieman” suurempi kuin kaupunginhallituksen tai valtuuston säästötavoitteilla.
On väitetty, ettei hintaeroja eri hoivamuotojen ja palveluntarjoajien välillä edes tiedetä. Tähän kuoroon yhtyi myös eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (sd.). Vaikka kaikkia kaupungin palveluja ei ole vielä tuotteistettu, nämä hinnat ovat olleet ikäihmisten lautakunnan tiedossa. Ja ne ovat olleet myös valtuutettujen, myös Koskisen saatavissa, kun asioista on valtuustotasolla päätetty. Muistaakseni asiaa myös kysyttiin erikseen valtuuston infossa. Hoitopäivä laitoshoidossa maksaa keskimäärin 112 euroa. Tehostetun palveluasumisen hinta on 90 per vuorokausi. Eroa siis 22 euroa.
Jos ja kun toivottavasti säästöä tulee, se ei kuitenkaan ole vanhuksilta pois. Ikäihmisten lautakunnan toimintamenot kasvavat ensi vuonna n. 1,2 miljoonaa euroa, 51,4 miljoonaan, kun monella muulla momentilla mennään miinuksen puolelle. Mahdolliset ”laitossäästöt” käytetään kotihoidon vahvistamiseen. Maksutuottojakin joudutaan kasvattamaan, mutta vähävaraisia sekään ei sinänsä koske, sillä tavalla tai toisella yhteiskunta takaa aina tietyn hoito- ja tulotason. Totta on, ettei asiakkaan maksukattoja ole toistaiseksi palveluasumisessa määritelty lailla kuten laitoshoidossa, mutta käytännössä kaupunki tulee vastaan samalla periaatteella, jos vanhuksen tulot eivät riitä. Niin on tehty tähänkin asti. Kaupungin puolesta ei siis ole köyhien ja rikkaiden hoivakoteja, oli paikat hankittu ostopalveluna tai tuotettu itse.
Summa summarum, aivan kuten vihattu Lindberg Hämeen Sanomissa sanoi, vanhuksen kannalta on sama, tarjoaako palvelun kaupunki suoraan vai kaupunki yksityisen kautta. Monelta on ehkä unohtunut, että kaupunki on ostanut jo pitkään asumispalveluja lukuisilta yksityisiltä hoivakodeilta, kuten Nuutintuvalta, Ilonpisaralta, Päivärinteeltä jne. Ja nämä yksityiset saavat lääninhallituksen arvioissa säännöllisesti parempia tuloksia kuin kuntien palvelutarjonta. Tuossa taannoin tuli alueuutisissa pätkä, jossa kerrottiin omaisten kapinasta Imatralla, kun kaupunki oli siirtämässä vanhuksia yksityisestä palvelutalosta kunnan omaan vanhanaikaiseen laitokseen, kun siellä oli tilaa. Ongelmansa kullakin.
Uudet yksityiset palveluntarjoajat Esperi Care, Medone ja Invalidisäätiö ovat tervetulleita Hämeenlinnaan useammastakin syystä. Ensinnäkin siksi, että taloustilanteesta johtuen kaupungilla ei ole irrottaa investointivaroja suositusten mukaisten uusien palvelutalojen rakentamiseen. Toiseksi myös henkilöstön rekrytointi voisi olla kova pala purtavaksi. Trendi kun näyttää kaikesta huolimatta olevan se, että yksityinen työnantaja kiinnostaa jostain syystä hoitohenkilöstöäkin enemmän kuin kuntatyönantaja - vaikka esimerkiksi lääkärit ovatkin liikkuneet laman myötä taas julkiselle puolelle. Kolmanneksi sen takia, että jatkossa meillä on ehkä ensimmäistä kertaa toimivat markkinat vanhuspalveluissa. Toimivat markkinat eivät millään muotoa ole negatiivinen, vaan tavoiteltava asia - etenkin kun harjoitellaan tilaamista ja tuottamista.
Ja meille jää edelleen erittäin vahva selkäranka omista palveluista, mutta on pieniä yrityksiä, on vähän isompia yrityksiä, on säätiötä, on pörssiyritystä. Nyt on mahdollista aidosti vertailla, kilpailuttaa ja valita parhaat tavat ja paikat. Emme ole yhdestäkään toimijasta riippuvaisia, vaan on joustavuutta.
Minua ovat eräätkin anonyymit nettikeskustelijat pilkanneet, kun kuvailin paisuntasäiliöksi yksityisen reservin tuomaa joustoa sairaan kotiutusjonojen purkamiseen tai omaishoitajien intervallipaikkoihin. Saa pilkata jatkossakin, sillä en vain ole keksinyt näitä jeesustelijoita enemmän miellyttävää termiä tälle joustolle. Silloin kun yksityinen toimii tällä tavalla paisuntasäiliönä, tukee ja täydentää julkista palveluntuotantoa, niin ei se nähdäkseni kenenkään hoidokin ihmisarvosta ole pois. Päinvastoin, lienee aika paljon parempi, että on laadukas hoivapaikka kuin tarkoitukseen sopimaton vuodeosasto sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Eikä vain ole mitään järkeä kunnan rakentaa niin paljon omaa kapasiteettia, että kausivaihteluiden takia osa siitä olisi vajaakäytöllä. Toivoisin, että pinttyneinkin demari (tai persu, kepu tai mikä hyvänsä - ei tämä näytä olevan niin puoluekysymys tämäkään) asian ymmärtäisi. Uskoisin, että monet jo ovatkin. Onneksi.
Asioita pitäisikin ajatella enemmän käytännön ja järjen kautta enemmän kuin puhdasoppisten ideologioiden ja menneisyyden.