NUIJAMIES

… ja se en muuten ole minä, vaan suomalaisen viihteen uranuurtaja, musiikkineuvos Ilkka Lipsanen.

Tällaista, kenties aavistuksen jopa kyseenalaista, D-kunniaa kuitenkin haluttiin harteilleni asetella lauantaina raatihuoneella ensimmäistä kertaa järjestetyillä Kyläkäräjillä. Sunnuntain Hämeen Sanomien lehtiartikkelistä saattoi kuitenkin saada ehkä hieman yksipuolisen kuvan esitetyistä demokratiaa koskevista näkökulmista, joten ajattelin hieman vielä avata ja selventää omaani.

Kommentoin Kyläkäräjillä tutkija Ritva Pihlajan esittämää demokratianäkemystä, jonka mukaan syrjäkylät ovat kunnallisdemokratiassa ”Pikku D:eitä”, kun taas keskuskaupunki ja -hallinto on ”Iso D”, jolla on kaikki valta. Pihlajan näkemyksen mukaan Ison D:n pitäisi sitten kohtuullisuuden nimissä luovuttaa ylimääräistä valtaa - ja tietysti rahaa - Pikku D:eille. Kuulostaa kivalle. Yleisö - joka siis koostui kyläaktiiveista - oli luonnollisesti haltioissaan.

Ajatusrakennelmassa on vain yksi ongelma. Sillä on kovin vähän tekemistä demokratian kanssa.

(Tulipas markkupeltosmainen olo nuo lauseet kirjoitettuani ) 

Ja demokratiaan kaiketi noilla D-kirjaimilla kuitenkin viitattiin. Oman käsitykseni, ja ymmärtääkseni myös yleisen länsimaisen demokratiakäsityksen, mukaan ei ole olemassa mitään pieniä tai isoja D:eitä. Vaan kaikkien kansalaisten D tässä maassa on tismalleen saman kokoinen, täysin riippumatta asuinpaikasta.

Demokratian kannalta keskeinen on enemmistösääntö. Kysäisin Kyläkäräjien kahvitauolla vielä tarkemmin tutkijan perusteita demokratianäkemykselleen. Han vastasi, että ei oikeasti tarkoittanutkaan sitä, että kylien asukkailla pitäisi olla suhteellisesti enemmän valtaa ja verovaroja käytössään kuin keskusten asukkailla. Hän kuulemma halusi vain kärjistää. Vai olisiko niin, että hän kenties halusi miellyttää yleisöään?

Tai sitten Pihlaja saattoi viitata yllä olevassa linkissäkin mainittuun niin sanottuun enemmistön tyrannian teoriaan. Minä myös olen sitä mieltä, että tiettyjen, puolustuskyvyttömien vähemmistöjen oikeudet tulee turvata. Näitä vähemmistöjä ovat esimerkiksi lapset, vammaiset, uskonnolliset tai jopa kielivähemmistöt. Huomattava kuitenkin on, että nämäkin tiettyyn tasoon määritellyt oikeudet turvaava lainsäädäntö syntyy enemmistösäännön mukaan toimivan demokraattisen päätöksenteon kautta.

Ja sitäkin on painotettava, että minun mielestäni se ei todellakaan tee ketään vajaavaltaiseksi tai puolustuskyvyttömäksi, vaikka asuisi kuinka syrjäisellä kylällä.

Itse asiassa asia on usein päinvastoin. Kylillä asuvat ihmiset ovat usein varsin toimeliasta ja aktiivista väkeä, joiden äänestysprosentti kohoaa järjestään jopa kymmeniä prosentteja korkeammaksi kuin useiden kaupunkilähiöiden. Maaseudun ihmiset osaavat vaatia oikeuksiaan ja pitää puoliaan, mikä on tietysti vain kunniaksi heille. Erityissuojelulle ei siis sinänsä luulisi olevan kummempaa tarvetta tässäkään suhteessa.

Tämän vaatimisen ja aktiivisen vaikuttamisen johdosta Hämeenlinnassakin on päädytty järjestelyihin, jotka olisivat demokratian kannalta kyseenalaisia, ellei niistä olisi demokraattisesti sovittu ja päätetty. Eli ensinnäkin kiintiöihin.

Jokaisessa kaupungin kunnallisessa luotamuselimessä valtuustoa lukuun ottamatta on määritelty kiintiöt, jotka takaavat liitoskunnille kattavan edustuksen. Valtuustossa taas on parhaalla mahdollisella tavalla - eli äänestämällä - aikaan saatu suhteellinen yliedustus liitoskunnista. Äänestäminen kun lienee kuitenkin lähempänä ”aitoa” demokratiaa kuin kiintiöt.

Äänestäminen takasi senkin, että lautakuntiin tuli huomattavasti enemmän edustusta liitoskunnista kuin kiintiöpaikat. Jotka näin siis menettivät merkityksensä. Ja sitten on vielä liitoskuntien alueelle kohdennettua budjettivaltaa käyttävät aluetoimikunnat, joiden rooliin otin myös kantaa. Tosin en puhunut vain omasta näkemyksestäni, vaan siitä, miten toimikunnat on laajemminkin otettu vastaan.

Aluelautakunnat myöntävät itsekin suoraan, että ensimmäinen vuosi on ollut vielä roolin hakemista. Lienee siis oikeutettua sanoa, ettei sitä ole vielä löytynyt. Aluetoimikuntien piti suunnitelmissa toimia alueiden äänitorvena ja linkkinä kaupungin päätöksentekoon. Käytännössä viesti on kuitenkin kulkenut kaikille tasoille lukuisten lautakuntien ja hallituksen jäsenten sekä valtuutettujen kautta - ja toki myös medialle kuuluu ansiota nopeasta tiedottamisesta.

En keksi yhtään asiaa, mikä tähän mennessä olisi noussut päätöksentekojärjestelmän tietoisuuteen aluetoimikuntien kautta. Jos niistä on jotain kuulunut, niin asia on tullut viikkoja tai kuukausia sen jälkeen, kun se on ollut jo muiden tahojen toimesta esillä tai pahimmassa tapauksessa jopa päätetty ennen kuin aluetoimikunta on kokoontunut. Hyöty on siis jäänyt toistaiseksi kovin ohueksi.

Ei aluetoimikuntia kuitenkaan turhiksi vielä näin nopeasti auta tuomita. Mutta oikeanlainen rooli lienee järkevää löytää, niin ”normaalien” päätöksentekoelinten kuin aluetoimikuntien jäsentenkin kannalta.

Alueellisen demokratian kannalta en olekaan huolissani. Kylien kehittämisen suhteen tilanne on toinen, se on näillä realiteeteilla hyvin pitkälle kyläläisten oman aktiivisuuden, EU:n kehittämisohjelmien ja virkamiesten työpanoksen ja aineettoman tuen varassa. Vaikka tämä ei Kyläkäräjien yleisöä luonnollisestikaan miellyttänyt, oli pakko todeta, että kaupungilla ei ole tulevina vuosina todennäköisesti hirveästi ylimääräisiä paukkuja jakaa aineellista hyvää ko. tarkoitukseen.

Kaupungin strategia lähtee siitä, että palvelut keskitetään kuntakeskuksiin. Eli pitäjiin tai kirkonkylille, miten niitä halutaankaan nimittää. Ja niistä palveluista ja infrasta sitten on tarkoitus pitää hyvää huolta ja käyttöasteet mahdollisimman korkeina. Palveluita tuetaan kaavoittamalla asumista niiden yhteyteen. Kaupunki ei kaavoita siis enempää haja-asutusalueita sinne tänne, eikä kaupunki myöskään kaavoita yksityisten maita kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa.

Palveluiden ja yhdyskuntarakenteen hajauttaminen entisestään on yksinkertaisesti vain taloudellisesti ja ekologisesti kestämätöntä pidemmällä tähtäyksellä.

Mutta edellä mainittukaan ei tarkoita, etteikö syrjäkylillä saisi tulevaisuudessakaan asua tai ettei niihin voisi poikkeamisluvalla rakentaa. Silloin pitää vain hyväksyä, että kunnalliset palvelut, kuten esimerkiksi vesi ja julkiset tiet eivät välttämättä tule kotiovelle. Siinäkin on kuitenkin paljon, että esimerkiksi koulukuljetukset, kotipalvelu yms. on joka tapauksessa pakko hoitaa varsin kalliilla hinnalla.

Taloja ei kannata hetkessä jättää tyhjilleen, mutta fakta vain on se, että kiihtyvä virta on jo pidempään vienyt ihmisiä parempien palvelujen ääreen keskuksiin. Se on realiteetti, joka ei ole minusta tai kenestäkään muusta yksittäisestä poliitikosta tai puolueesta kiinni. Jopa keskustapuolueen johto ymmärtääkseni on jo sisäistänyt sen, että ihan koko Suomea ei ole enää tulevaisuudessa mahdollista tai järkevää pitää väkisin asuttuna. Olemassaolevat väylät ja yhteydet ovat ratkaisevia.

Ymmärrän kyllä, ettei kaikkien kyläläisten pirtaan tämä käy. En kuitenkaan viitsinyt puhua paskaa ja hurskastella pelkästään sillä motiivilla, että yleisö olisi ratkennut haltioituneisiin aplodeihin ja rytmikkäisiin hurraa-huutoihin. Eiköhän siihen touhuun poliitikkoja riitä muutenkin.