NUIJAMIES

Kävin keskiviikkona istumassa päivän yläasteella, seurasin siis ysiluokkien opiskelua kuuden oppitunnin ajan. Ideana oli tietenkin tavallaan ehättää telkkarin edelle ja katsoa, mitä se meno on. Reppari aiheesta ilmestyy viikon päästä sunnuntaina paperilehdessä.

Sen verran täytyy kuitenkin ennakkoon sanoa, että herätti paljon ajatuksia, vaikka kyse tietenkin oli todella lyhyestä ajasta. Itseä epäilytti etukäteen myös se, kuinka autenttisen kuvan koulusta saan, kun toimittaja pölähtää luokkaan. Epäilykset kuitenkin hälvenivät ensimmäisen tunnin jälkeen - oppilaat reagoivat poikkeavasti oikeastaan vasta sitten, kun valokuvaaja tuli mukaan. Se on varsin tuttu ilmiö toimitustyöstä noin ylipäätään.

Saas nähdä, kuinka Ysiluokka-dokkarin tekijät pystyvät etäännyttämään kamerat oppilaiden mielestä sitten syksyllä. Jos siis ylipäätään kuvauksia päästään tekemään Lyseolle. Oppilaiden ja opettajien suhtautuminen joka tapauksessa on varsin myönteistä.

Myönteistä oli suhtautuminen myös meidän juttuideaamme. Opettajilla oli tarjota erittäin paljon näkemyksiä omasta roolistaan sekä ennakkoluuloista ja vallitsevista käsityksistä yläkouluja kohtaan. Yläkoulujahan pidetään suoranaisina kauhun tyyssijoina, joissa opettajat ja oppilaat kiusataan hengiltä - vain puolihullu on duunissa siellä.

Suurin piirtein vastaava kuva minulla oli voimassa omilta yläastevuosilta Nurmijärveltä. Lama oli silloin syvimmillään, ja elämä koulussa lähenteli puhdasta anarkiaa. Sanotaan, että koulua ei ole kehitetty sitten viime laman, ja määrärahat ovat jääneet sille tasolle. Voin kertoa, ettei tasan takuulla pidä paikkaansa. Asiat ovat muuttuneet. Eteenpäin on menty, kuten Antti Muurinen asian ilmaisisi. Koulut ja opettajat ovat mielestäni yllättävän hyvinkin ajassa kiinni, kun sai nähdä, mitä asioita tunneilla käsiteltiin.

Tuntuu, että nuoria demonisoidaan pääasiassa aivan turhaan. He ovat huikeasti fiksumpaa väkeä kuin vanhempansa samassa iässä. Tai jopa nykyään. Mutta nuoret ovat nuoria, oli tietopohja tai älykkyysosamäärä mikä hyvänsä.

Mutta lisää näkemyksiä ja kokemuksia vähän strukturoituneemmassa ja mietitymmässä muodossa reilun viikon päästä printissä.

Muutama sananen vielä keskiviikon lehden kolumnistani, joka on herättänyt pientä polemiikkia keskustelupalstalla ja yleisönosastossa. Mikä tietysti oli tarkoituskin. Eihän pakina tai kolumni ole minkään arvoinen, ellei joku polta sen ansiosta hihojaan.

Vaikka juttu oli kirjoitettu pakinatyyliin, pointti sen taustalla on pitävä. Joku analysoi foorumilla osuvasti, että Suomessa pitäisi siirtyä muodollisen pätevyyden palvonnasta osaamisen arvostamiseen. Olen tismalleen samaa mieltä.

Olen ollut mukana muutamassakin rekrytointiprosessissa, jossa tohtorintutkinnon itselleen lukeneet ovat munanneet itsensä totaalisesti haastattelussa ja osoittaneet, ettei heillä ole kokemuksen, luonteen, osaamisen tai muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien puolesta minkäänlaisia mahdollisuuksia hoitaa menestyksekkäästi hakemaansa tehtävää. Mutta se ei tietenkään estä valitusten tehtailemista ja suurta julkista katkeruutta, jos joku ilman tohtorintutkintoa tulee valituksi.

Tohtorius voi pätevöittää professoriksi tai tutkijaksi, mutta ei esimerkiksi johtajaksi. Yhtä vähän minä kirjoitan juttuja lehtiin maisterin tutkinnollani. Joku jo epäili, että olen sen takia katkera yliopistoa kohtaan, etten pärjännyt opinnoissani - päinvastoin, minua hävettää, että pärjäsin niin hyvin niin olemattomalla panoksella. Eikä se johdu siitä, että olisin jotenkin ylivertaisen älykäs tai lahjakas, vaan siitä, että vaatimustaso oli lähes olematon.

Enkä sitä paitsi ole lainkaan katkera yliopistolle. Siellä oli erittäin hienoa. Vaikka luennoilta tai tenttikirjoista en paljon oppinutkaan, akateeminen vapaus sopi minulle hyvin. Väitän, että imin omalla ajallani ihan riittävästi yleissivistystä maailmankirjallisuudesta ja paljon osaamista omista kiinnostuksenkohteistani, jopa siitä viinanjuomisesta. (Ja jos se tekee minut sopimattomaksi vastaanottamaan partiolaisparaatia, niin partiolaiset varmaan ilmoittelevat itse :) )

Ei yleissivistyksen kartuttamiseen työelämässä juuri aikaa ole. Mutta jos puhutaan ammatillisten asioiden oppimisesta, osaamisesta ja sen sellaisesta, työelämä on ylivoimaisesti paras opettaja.

Sen takia ei voi mahtua tajuntaan, että jotkut marisevat esimerkiksi Lauri Ihalaisen (tiedän, on demari, ja minä en saisi sanoa tästä siis mitään) nimittämisestä valtakunnan sovittelijaksi. Kukaan ei edes kiistä, etteikö hän olisi suurin piirtein osaavin kuviteltavissa oleva elävä ihminen tuolle postille, mutta kun hänellä ei ole sitä yliopistotutkintoa. Voi voi.

Ihalainen olisi varmaan ihan huikeasti pätevämpi valtakunnansovittelijaksi, jos mies olisi opiskellut aikanaan seitsemän vuotta etnomusikologiaa ja tietäisii kaiken bongorumpujen mystisestä dialektiikasta suhteessa Nandi-heimon metsästysriittien muotoutumiseen paleotsooisen kauden jälkeen.

Vai onko sittenkin meidän kaikkien kannalta parempi, että aika on kulunut työmarkkinapolitiikkaan tutustumiseen?

Hattulaa on totuttu pitämään Kanta-Hämeen vahvan talouden kuntana. Nyörit on pidetty tiukalla, veroprosentti alhaalla, eikä velanottoon ole suistuttu.

Tämän on mahdollistanut hyvin pitkälle se, että monet tarvittavat palvelut, etupäässä liikunta- ja kulttuurisellaiset ovat olleet tarjolla naapurissa. Joku voisi kutsua sitä vaikka loisimiseksi, joku toinen varmaan suureksi viisaudeksi. Asuinpaikasta ja näkökulmasta riippuen.

Mutta pää on tullut vetävän käteen Hattulassakin, kun katsoo viime vuoden tilinpäätöstietoja. Kuntatalouden parhaana mittarina pidetty vuosikate hulahti Hattulassa karmeasti 1,7 miljoonaa euroa miinukselle. Vuosikate kertoo sen, kuinka paljon rahoitus kattaa juoksevista päivittäisistä menoista. Eli Hattula käytännössä otti syömävelkaa tuon vajaan pari miljoonaa viime vuonna.

Muissa Hämeenlinnan seudun kunnissa tilanne ja viime vuosi on ja oli niin ikään surkea, mutta vuosikatekriteerillä sentään huomattavasti positiivisempi. Kalvola ja Lammi menivät vuosikatteessa 0,8 ja 0,7 miljoonaa miinukselle, mutta Tuuloksen 1,1 miljoonan tulos ja muiden nollavuosikatteet tasoittivat tilannetta.

Hattulalla toki on muita pienempi veroprosentti, mutta ainoastaan 0,25 äyriä. Sen korottaminen 18:aan ei vielä tuo kassaan kuin ropoja, joilla ei tuota vuosikatteen alijäämää kurota umpeen kuin murto-osa. Lisäksi Hattula on vuosien varrella pitänyt palvelunsa niin ”ohkaisena”, että niistäkään tuskin on varaa juuri niistää. Mitään ”ylimääräistä” ei ole tehty tai tarjottu, ja nähtäväksi jää, mitä terveydenhuollon kustannuksille tapahtuu Hattulan ja Janakkalan pienellä yhteistoiminta-alueella. Vaihtoehdoiksi Hattulalle jääkin lähinnä veroprosentin nosto ja lainanotto, niissä kun on vielä varaa seudun ja maan keskiarvoon nähden.

Miksikään kriisikunnaksi Hattulaa ei voikaan tituleerata. Sille ei sentään vielä ole käymässä niin kuin olisi käynyt Lammille ja Kalvolalle. Kriisikunnan kriteereiksi on veroprosentin ja lainamäärän lisäksi nostettu kattamattomien alijäämien määrä taseessa. Kunta ei voi mennä konkurssiin, mutta ajautuu ministeriön holhoukseen, jos alijäämää kertyy kahtena vuotena peräkkäin - ensimmäisenä yli 500 euroa per asukas ja toisena 1000 euroa.

Hämeen Sanomien juttu tänään ei kertonut, kuinka paljon Hattulalla on vanhoja ylijäämiä puskurina, joten sillä on turha spekuloida. Todennäköisesti niitä on kuitenkin kertynyt hyvin.

Oli miten oli, Hattulassa on edessä vähintään yhtä kovat talkoot kuin Hämeenlinnassakin. Kysymys kuuluu, kuinka pitkään Hattula pystyy jatkamaan miinusmerkkisten vuosikatteiden merkeissä ja pitämään veroprosenttia keinotekoisesti alhaalla. Onko omaisuutta myytäväksi enää (lämpöyhtiö meni viime vuonna, eikä siitä saadut rahat riittäneet kattamaan kuin puolet tehdyistä investoinneista)? Olivatko Onnisen elinkeinoinvestoinnit sittenkin liian iso kakku haukattavaksi pienen kunnan voimavaroille?

Näitä kysymyksiä varmaan joutuvat pähkäilemään - ja vielä paljon perinpohjaisemmin - Hattulan päättäjät kuin me ”kateelliset” naapurikuntalaiset.

Seudun talouskuntokilpailun ylivoimaiseksi voittajaksi näyttääkin päätyvän ex-kotikuntani Janakkkala. Onko Janakkala sittenkin ihanteellisen kokoinen kunta palvelujen tuottamiseksi, kuten useat sikäläiset ovat hehkuttaneet? Jää nähtäväksi. Viime vuoden tulos oli hieno, vaikka jätetään pois omaisuuden myynnit. Tälle vuodelle tehtiin kuitenkin muuttovoiton vaatima todella kova virkapaketti, veroprosentti on jo valmiiksi ylhäällä ja velkaantuminen etenee kovaa vauhtia…

Kuinka kauan Janakkalassa (tai muuallakaan Suomessa) halutaan esimerkiksi maksaa vielä opiskeluihin liittyviä harjoitteluja tekeville lääkäreille 6000 euron kuukausipalkkaa? Saako lääkäreitä kohta enää millään hinnalla pieniin terveyskeskuksiin? Kaupungin- ja kunnanjohtajien palkkoja kritisoidaan, mutta kuinka kauan ihmisten oikeustajuun mahtuu se, että perustyötä terveyskeskuksissa tekeville kandeille ja eurolääkäreille maksetaan ensimmäisestä työstään yhtä paljon liksaa kuin koko organisaatiota johtavalle kunnanjohtajalle.

No, johtajien arvostus ei ole tässä maassa ollut koskaan kovin korkealla… Siksi hyviä sellaisia onkin varmaan niin vaikea löytää.

Tulihan nyt puhistua, vaikka sivuraiteille menikin.