Mutta pari kommenttia noista mediamielipiteistä.
”Blogi on paljon vapaampi, nopeampi ja kätevämpi formaatti” kuin ”lehtiartikkeli”. Toki. Jos pikakirjoituksen päätarkoitus on purkaa omia ajatuksiaan, mielipiteitään, kuvata elämäntilannettaan, fiiliksiään yms. Vastakohtana on lehdentekemisen ikuinen ykkösmissio: tiedonvälitys.

Kolumneja ja pakinoita tuo ei ehkä niinkään koske kuin uutisia, mutta toki myös niitä. Tietoa ja uusia, argumentoituja tulkintoja todellisuudesta kirjoittajan persoonallisuuden kautta suodatettuina.
Tuttuja ovat Iisakin tuska ajankohtaisuuden päiväperhomaisesta luonteesta ja ajoittainen aiheiden/aihepiirien vähyys.

Eikä Iisakin politiikasta kirjoittamisen kielto ymmärtääkseni ehdoton ole. Kyse ei ole Hämeen Sanomissa ”yhteiskunnallisen hygienian” (Iisakin ilmaus) vaatimuksista, vaan päätoimittajan linjauksesta. Olisi kestämätöntä, jos lukija lukisi HäSa:ssa julkaistua tekstiä niin, että siinä valtuuston puheenjohtaja yrittää vaikuttaa lehden kautta asiaan, josta on itse päättämässä. Vaikka tietenkin joku lukee noin jos tahtoo, ja lukekoon. Mielipideosasto on alati auki ihan kaikille, myös valtuutetuille.

Tietenkin poliittisesti aktiivisen ihmisen kaikessa tekstissä välittyvät, suoraan tai epäsuorasti, myös hänen poliittiset mieltymyksensä. Mihin tiikeri pilkuistaan pääsisi? Pitäisikökään päästä? Ei lukijan hoksottimia parane aliarvioidakaan.

En usko, että poliitikot ovat sen jakomielisempiä olentoja kuin me muutkaan. Aina kun poliitikko sanoo ”henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että…”, puhuu myös poliitikko, ei vain yksityisajattelija. Politiikka on sanoja, sanat poliittisia tekoja.

Kun Iisakki silloin tällöin avustaa Hämeen Sanomien uutistoimitusta, en anna hänelle tehtäväksi Hämeenlinnan kaupunkia koskevia juttuaiheita. Miksi? Ei siksi, etten uskoisi jutuista tulevan hyviä, vaan koska lukija saattaisi kyseenalaistaa jutun ja - hui kamalaa - lehden uskottavuuden uutisten välittäjänä. Enkä tässä kyseenalaista poliitikko-toimittajan ammattietiikkaa. Kyse on asetelmasta. Ehkä sitten siitä ”yhteiskunnan hygieniasta”. Jääviyttä kun pitää tässäkin ajatella jyrkimmän mukaan, kuten virallisemmissa yhteyksissä: esimerkiksi päättäjä on jäävi (ja hänen on jäävättävä itsensä) jo silloin, kun on ilmeistä, että hän perustellusti edes näyttää jääviltä. Eikä tässä ole Iisakin kanssa ongelmaa ollutkaan.

Oli miten oli, tämä asia ei ole ihan simppeli eikä pikaisella pohdinnalla tyhjene.

Eikä I.Kiemunkin mikään riippakivi työnantajalleen ole, vaikka itse sitä epäileekin. Salaliittoteorioita estävää vastamyrkkyä ei ole keksitty eikä keksitä. (Ehkä niitä salaliittoteorioita ei aina ole edes olemassa. Jospa onkin vain salaliittoteorioita niiden olemassaolosta?)

Lehden sisältöön antaa valtuuston puheenjohtajana toimiva toimittaja Kiemunki pontimia kuin kuka tahansa Hämeenlinnassa poliittista valtaa käyttävä. Kuin kuka tai mikä tahansa ”sidosryhmä”. Uutisten tuottajana tietenkin kuppaisin hänestä mielelläni skuuppeja. Mutta helppohan minun on. Ei käy kateeksi dilemma: Hyvä toimittaja ei panttaa tietojaan, hyvä poliitikko joskus joutuu panttaamaankin.

Kiitos Iisakille havainnosta, että HäSa:ssa saa nykyään ärsyttää mitä tahansa intressiryhmää. Näin on. Mutta ei se ärsyttäminen koskaan voi olla itsetarkoitus. Silloin ollaan äkkiä falskiuden puolella. Sitäpaitsi ärsyttäminen on pirun helppoa. Riittää, kun kirjoittaa totta.

Itseäni paperilehtiuskovaisena ärsytti, että Iisakki blogissaan tuli panneeksi jakeluun kirjoituksen, joka oli siis tilattu vasta tiiistain 17.2. lehteen. Eikä tässäkään ole takana mitään salaliittoteorian väärtiä. Yksinkertaisesti moinen menettely on huonoa bisnestä. Että annetaan jotain ensin ilmaiseksi, ja kääritään sitten sama maksulliseen pakettiin, tässä tapauksessa printti-HäSan tämän vuoden numeroon 47. No, asia on jo Iisakin kanssa puitu, eikä hän enää moiseen syyllisty - tai saa nilkkaansa helkkarinmoisen riippakiven.

Tämä oli Iisakin lause. ”Muuten seuraa hysteerinen itkupotkuraivari.”

Samoin oli tämä. ”Hyvä Antti,

et ole tainnut viime aikoina hirveästi nelikuukautisia vauvoja käsitellä?

Ja niin on aika kulunut ja näyttää kovasti siltä, että 30 v sitten käytössä olleet menetelmät ovat tänä päivänä tuhoon tuomittuja.

Lapsen onneksi kuitenkin silloin lapsen nälkään annettiin ruokaa, ei mielistelyä eikä maanittelua tms.

Samoin lapsen onneksi väsymykseen annettiin tuolloin lapselle mahdollisuus omaan rauhaan ja lepoon.

Nuo menetelmät muuten toimivat edelleen aikuisiälläkin. Omallakin kohdalla, vaikka peruskasvatuaikaväliin lisätään vielä 30v niin silti nälkään auttaa ruoka, vaimon on aivan turha ruveta minua mielistelemään, jos olen nälkäinen. Samoin jos olen väsyksissä, oma rauha on paras lääke väsymykseen, ei mielistely ei maanittelu, ei lepertely eikä varmasti lässyttely auta väsymykseen.

Joka tapauksessa niin Iisakki kuin Jaanakin, toivon ettette ota tällaisia omituisia neuvoja lastenne hoidossa huomioon, vaan hoidatte kuten itse parhaaksi näette.

Enempää en näitä omituisia neuvoja jakele.

Pieniä vauvoja turhaan itkettämällä ei saada mitään hyvää aikaiseksi. Liikaa rakkautta ja läheisyyttä ei voi antaa.

Todellakin siitä on kulunut lähes 30 vuotta.

siihen aikaan tosin ei 4 kuukautinen lapsi paljon kuria tarvinnut, ei tiukkaa eikä löyhää. Ei häntä myöskään maaniteltu, hyssytelty,eikä hänelle leperrelty tai lässytelty.
Ei oltu välinpitämättömiäkään, lapsi haki kuitenkin jo tuolloin rajojaan ja niihin riitti lämpö ja ymmärrys.

Luulisin ettei ole vaaraksi, vaikka lapsi 4 kuukauden iässä omiaan raivoaa. On todellakin terveellisempää lapsen kannalta oppia jo 4 kuukauden iässä ettei hänen raivoamisensa mitään auta. Mikäli tuo oppi tulee vasta 20 vuoden iässä saattaakin raivoaminen olla vaarallista.

Aika on muuttunut ja kuten Iisakki sanoi, en ole tainnut hirveästi 4 kuukauden ikäisiä lapsia viime aikoina käsitellä.

et ole tainnut viime aikoina hirveästi nelikuukautisia vauvoja käsitellä?

Voin kertoa, että tiukka kurinpito, selkeät määräykset ja logiikka eivät toimi. Ei edes välinpitämättömyys ja huumori. Kokeiltu on. Lapselle tulee niistä hyvin, hyvin paha olo. Ja sitä myötä myös itselle.

Mikäli lapsesi noiden puutteessa raivareita saa, anna raivota ja ota huumorin kannalta.

Nykymaailman aikaan ilmeisesti on aika paljon sellaisia aikuisia, jotka ovat maanittelu-, hyssyttely-, lepertely-, lässyttelykasvatuksen saaneita.

Ja niin on tullut kova maailma vastaan myöhäisiällä.

Reiska