Blogi, vauvan kunnossapito ja zen

Onkohan lehtiartikkeleilla ja blogikirjoituksilla loppujen lopuksi paljon eroja? Ainakin se, että tällainen blogi on paljon vapaampi, nopeampi ja kätevämpi formaatti. Kirjoittelin juuri ensi tiistain Alanurkka-kirjoitustani printtilehteen. Oli pakko tehdä se nyt, koska maanantaina en ehdi. En siis voinut kirjoittaa mistään ajankohtaisesta, koska modernissa tiedonvälityksessä nyt pinnalla olevat uutiset ovat tiistaina jo unohdettua esihistoriaa. Piti siis keksiä jotain ajattomampaa. Päässä pyörii tasan kaksi asiaa, politiikka ja vauva. Politiikasta en printtiversioon voi kirjoittaa, koska yhteiskunnallinen hygienia sitä vaatii.

Olen muuten nykyisin ihan helkkarinmoinen riippakivi työnantajalle. Salaliittoteoreetikot pohtivat koko ajan, kuinka vaikutan siihen, mistä ja miten kaupungin asioista kirjoitetaan. Se johtaa enemmänkin siihen, että julkisesti lehden on hankala ottaa kantaa asioihin, joista se sattuu olemaan samaa mieltä kanssani. Uskottavuuden säilyttääkseen, lehden olisi siis oltava eri mieltä asioista kanssani, vaikka se sattuisi olemaan samaakin mieltä. Perverssiä.

No, kesällä tilanne ehkä helpottaa. Ja täällä blogissa saan olla vapaa kuin taivaan lintu. Tämä foorumi on avoin kaikille, joten jopa minäkin saan kertoa mielipiteitäni. Se on minulle aika helvetin kova ja arvokas juttu. Välillä on tuntunut nimittäin siltä, että poliitikkona ja toimittajana sananvapauteni on erittäin paljon rajoitetumpi kuin kenen tahansa tallaajan. Kuinka nurinkurista ja perverssiä se oikein onkaan?

Tuollaisissa Alanurkka-kirjoituksissa on muuten ihan miljoonia kirjoittamattomia sääntöjä. Hämeen Sanomat on Hämeen Sanomat, joten ei saisi ärsyttää uskovaisia, lehden hallitusta, vanhuksia (anteeksi, seniorikansalaisia), Akateemista Karjala-Seuraa, lottia jne., jne ja jne. Tosin reaalitodellisuudessa asiat ovat paljon tietenkin muuttuneet ja enää suhteellisen harvat laskevat viivottimella eri asioille annettua palstatilaa tai kuvien kokoa ja määrää eri aatesuuntia edustavista ihmisistä. Pääasiassa ratkaisut tehdäänkin jo journalistisin perustein. Mutta kaikki eivät sitä usko, ja monenmoisia pohjavirtoja pitää ottaa huomioon.

Sellainen korpeaa. Lisäksi lehtikolumnin muodon ja sisällön lisäksi täytyy ottaa huomioon mitta. Meikäläinen tykkää kirjoittaa nopeasti ja tajunnanvirtaa. Saadakseen kolumnin tasan 2800 merkkiä pitkäksi, menee triplasti aikaa sen lyhentämiseen ja sanojen hinkkaamiseen. Se tekee kyllä varmaan hyvää teksteille lopun perin, mutta en tykkää nysväämisestä.

Mutta lähden tästä hoonaamaan alla olevaa tekstiä kolumniformaattiin joka ilmestynee siis ensi tiistaina (ellei joku taas jostain syystä hyllytä sitä), te voitte lukea sen raakaversion jo täältä heti! I like!

”Olen luvannut, että en kirjoita mitään rasittavia vauvajuttuja, vaikka sellainen perheeseen tulikin. Toimittajilla – etenkin nais-sellaisilla – kun on tapana vuodattaa edustamiinsa julkaisuihin tauotonta virtaa kestovaippailun uusista trendeistä, korvatulehduskierteestä ja ylipäätään kaikista hälyttävistä yhteiskunnallisista epäkohdista, jotka alkoivat vaania lapsiperheitä juuri silloin, kun toimittajaperhe koki iloisen perhetapahtuman.
Ei pitäisi lupailla, kun ei pysty pitämään. Tilanne on kuitenkin vaikea: tällä hetkellä elämään ei mahdu muuta työn lisäksi kuin vauva ja kunnallispolitiikka. Ja siinäkin on muuten ihan liikaa (ilmoittaudun täten kannattamaan Stefan Wallinin Islanti-mallia perhevapaiden suhteen).
Joka tapauksessa, politiikasta en voi hygieniasyistä tällä palstalla kirjoittaa, blogipalvelun teknisistä yksityiskohdista tuskin kukaan haluaa lukea, joten jäljelle jää tämä vauvahommeli. Anteeksi (kuten on nyt muotia pyytää).

Vauvan syntyessä ihmisillä – etenkin nais-sellaisilla – on tapana kertoa tuoreille vanhemmille, kuinka mikään ei ole enää kuin ennen ja kaikki muuttuu. Se on tietysti aivan totta.
Tapana on kuitenkin myös toitottaa, kuinka maailmankuva avartuu niin hurjasti, että universumi halkoutuu aivosynapseissa aivan uudenmallisiksi viipaleiksi ja ymmärrät asiat niin mielettömän paljon syvemmin.
Olen pitänyt sitä ihan älyttömänä paskapuheena.
Mielestäni vauvanhoito vaatii periaatteessa vain loppumattomia hermoja, rahtusen arkijärkeä ja rakkautta, joka on prosessin lähes automaattinen kemiallinen sivutuote.

Jään kesällä hoitovapaalle ja olen aavistellut, että en tule varsinaisesti kohoamaan uudelle näkemisen ja tiedostamisen tasolle istuessani hiekkalaatikolla muiden kotiäitien kanssa ihmettelemässä, minkä koppakuoriaisen tai kotilon naapurin Samu-Petteri tällä kertaa onnistui nielaisemaan.
Ei minulla toisaalta ole mitään oletuksia siitäkään, että kyseessä olisi mikään vapaa, kuten se virheellisesti on nimetty. Lapsen hoito, sen vatsavaivojen ihmettely, uniongelmien kanssa painiminen ja kaikki asiaan kuuluva huolestuminen on huomattavan paljon rankempaa touhua kuin tällainen tyhjäntoimittaminen ja kokonaisvaltainen palavereissa istuskelu.
En itse asiassa pysty käsittämään, kuinka yksinhuoltajat voivat jaksaa.

Viime viikolla havahduin, että ehkä vauvavalaistumisella tarkoitetaankin sitä, että pystyy käsittelemään lehmänhermoisesti mitä vain. Vauvan kanssa kun ei saa mitään aikaiseksi, jos menettää malttinsa. Siitä seuraa vain vauvan pillastuminen ja ikuisuuden kestävä uusi rauhoitteluprojekti.
Funtsin, että tasan sama pätee myös politiikkaan ja koulukiusaajien käsittelyyn. Kohde, eli kansa tai mätämuna teinikiusaaja, pitää tuntea läpikotaisin.
Yksin järkiperusteilla ei tee yhtikäs mitään, vaikka asia olisi kuinka itsestään selvä, vaan kohdetta tarvitsee maanitella, mielistellä, hyssytellä, leperrellä, lässyttää ja antaa sille lämpöä ja ymmärrystä. Muuten seuraa hysteerinen itkupotkuraivari.
Rajat ja selkeä rytmi täytyy kuitenkin hiljalleen luoda ja asettaa. Tiukat rutiinit ja tutut toimintamallit luovat turvallisuutta, ennustettavuutta ja rauhaa.
Ymmärrystä omia toimiaan kohtaan tai armoa virheistään ei saa koskaan anoa tai olettaa saavansa. Ihmetyttää enää, että koska me vauvat sitten kasvamme aikuisiksi?”

7 kommenttia artikkeliin “Blogi, vauvan kunnossapito ja zen”
  1. avatar Reijo Martikainen sanoo:

    Juttusi loppuu upeasti. Mihin muihin ryhmiin noita vauvankäsittelyoppejasi voitaisiinkaan soveltaa!

    Reiska

  2. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Älä hyvä ihminen rupea lastasi maanittelemaan, hyssyttelemään,lepertelemään ja lässyttelemään.

    Mikäli lapsesi noiden puutteessa raivareita saa, anna raivota ja ota huumorin kannalta.

    Nykymaailman aikaan ilmeisesti on aika paljon sellaisia aikuisia, jotka ovat maanittelu-, hyssyttely-, lepertely-, lässyttelykasvatuksen saaneita.

    Ja niin on tullut kova maailma vastaan myöhäisiällä.

  3. Hyvä Antti,

    et ole tainnut viime aikoina hirveästi nelikuukautisia vauvoja käsitellä?

    Voin kertoa, että tiukka kurinpito, selkeät määräykset ja logiikka eivät toimi. Ei edes välinpitämättömyys ja huumori. Kokeiltu on. Lapselle tulee niistä hyvin, hyvin paha olo. Ja sitä myötä myös itselle.

  4. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Mielistelevä Iisakki

    Todellakin siitä on kulunut lähes 30 vuotta.

    siihen aikaan tosin ei 4 kuukautinen lapsi paljon kuria tarvinnut, ei tiukkaa eikä löyhää. Ei häntä myöskään maaniteltu, hyssytelty,eikä hänelle leperrelty tai lässytelty.
    Ei oltu välinpitämättömiäkään, lapsi haki kuitenkin jo tuolloin rajojaan ja niihin riitti lämpö ja ymmärrys.

    Luulisin ettei ole vaaraksi, vaikka lapsi 4 kuukauden iässä omiaan raivoaa. On todellakin terveellisempää lapsen kannalta oppia jo 4 kuukauden iässä ettei hänen raivoamisensa mitään auta. Mikäli tuo oppi tulee vasta 20 vuoden iässä saattaakin raivoaminen olla vaarallista.

    Aika on muuttunut ja kuten Iisakki sanoi, en ole tainnut hirveästi 4 kuukauden ikäisiä lapsia viime aikoina käsitellä.

  5. avatar Jaana sanoo:

    Antti-hyvä, nelikuukautinen vauva ei raivoa, vaikka ymmärtämättömät aikuiset vauvan itkua voivat raivoamiseksi joskus nimittääkin. Vauva itkee aina syystä: sillä on nälkä, sillä on kipua, sillä on paha olla – ja tuo paha olo voi olla ihan sitä, että väsyttää tai on ikävä sitä tuttua hoivaavaa ihmistä. Mikäli vauvan hätään ei vastata, sen perusturvallisuus järkkyy. Vauva voi lopulta hiljentyä, mutta kyse ei ole varsinaisesta rauhoittumisesta vaan siitä, että pieni ihminen huomaa, ettei sen kannata itkeä, koska ei kukaan välitä kuitenkaan.

    Pieniä vauvoja turhaan itkettämällä ei saada mitään hyvää aikaiseksi. Liikaa rakkautta ja läheisyyttä ei voi antaa.

  6. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Jaana

    Tämä oli Iisakin lause. ”Muuten seuraa hysteerinen itkupotkuraivari.”

    Samoin oli tämä. ”Hyvä Antti,

    et ole tainnut viime aikoina hirveästi nelikuukautisia vauvoja käsitellä?

    Ja niin on aika kulunut ja näyttää kovasti siltä, että 30 v sitten käytössä olleet menetelmät ovat tänä päivänä tuhoon tuomittuja.

    Lapsen onneksi kuitenkin silloin lapsen nälkään annettiin ruokaa, ei mielistelyä eikä maanittelua tms.

    Samoin lapsen onneksi väsymykseen annettiin tuolloin lapselle mahdollisuus omaan rauhaan ja lepoon.

    Nuo menetelmät muuten toimivat edelleen aikuisiälläkin. Omallakin kohdalla, vaikka peruskasvatuaikaväliin lisätään vielä 30v niin silti nälkään auttaa ruoka, vaimon on aivan turha ruveta minua mielistelemään, jos olen nälkäinen. Samoin jos olen väsyksissä, oma rauha on paras lääke väsymykseen, ei mielistely ei maanittelu, ei lepertely eikä varmasti lässyttely auta väsymykseen.

    Joka tapauksessa niin Iisakki kuin Jaanakin, toivon ettette ota tällaisia omituisia neuvoja lastenne hoidossa huomioon, vaan hoidatte kuten itse parhaaksi näette.

    Enempää en näitä omituisia neuvoja jakele.

  7. avatar Veli-Matti Virtanen sanoo:

    Muut kommentoijat näkyvät kiinnittäneen huomion Iisakin blogipakinan jälkeläishoidollisiin aspekteihin. Mikään ei ole niin tärkeää kuin vauvanhoito, sanoi jo muinaiskiinalainen puutarhuri.

    Mutta pari kommenttia noista mediamielipiteistä.
    ”Blogi on paljon vapaampi, nopeampi ja kätevämpi formaatti” kuin ”lehtiartikkeli”. Toki. Jos pikakirjoituksen päätarkoitus on purkaa omia ajatuksiaan, mielipiteitään, kuvata elämäntilannettaan, fiiliksiään yms. Vastakohtana on lehdentekemisen ikuinen ykkösmissio: tiedonvälitys.

    Kolumneja ja pakinoita tuo ei ehkä niinkään koske kuin uutisia, mutta toki myös niitä. Tietoa ja uusia, argumentoituja tulkintoja todellisuudesta kirjoittajan persoonallisuuden kautta suodatettuina.
    Tuttuja ovat Iisakin tuska ajankohtaisuuden päiväperhomaisesta luonteesta ja ajoittainen aiheiden/aihepiirien vähyys.

    Eikä Iisakin politiikasta kirjoittamisen kielto ymmärtääkseni ehdoton ole. Kyse ei ole Hämeen Sanomissa ”yhteiskunnallisen hygienian” (Iisakin ilmaus) vaatimuksista, vaan päätoimittajan linjauksesta. Olisi kestämätöntä, jos lukija lukisi HäSa:ssa julkaistua tekstiä niin, että siinä valtuuston puheenjohtaja yrittää vaikuttaa lehden kautta asiaan, josta on itse päättämässä. Vaikka tietenkin joku lukee noin jos tahtoo, ja lukekoon. Mielipideosasto on alati auki ihan kaikille, myös valtuutetuille.

    Tietenkin poliittisesti aktiivisen ihmisen kaikessa tekstissä välittyvät, suoraan tai epäsuorasti, myös hänen poliittiset mieltymyksensä. Mihin tiikeri pilkuistaan pääsisi? Pitäisikökään päästä? Ei lukijan hoksottimia parane aliarvioidakaan.

    En usko, että poliitikot ovat sen jakomielisempiä olentoja kuin me muutkaan. Aina kun poliitikko sanoo ”henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että…”, puhuu myös poliitikko, ei vain yksityisajattelija. Politiikka on sanoja, sanat poliittisia tekoja.

    Kun Iisakki silloin tällöin avustaa Hämeen Sanomien uutistoimitusta, en anna hänelle tehtäväksi Hämeenlinnan kaupunkia koskevia juttuaiheita. Miksi? Ei siksi, etten uskoisi jutuista tulevan hyviä, vaan koska lukija saattaisi kyseenalaistaa jutun ja – hui kamalaa – lehden uskottavuuden uutisten välittäjänä. Enkä tässä kyseenalaista poliitikko-toimittajan ammattietiikkaa. Kyse on asetelmasta. Ehkä sitten siitä ”yhteiskunnan hygieniasta”. Jääviyttä kun pitää tässäkin ajatella jyrkimmän mukaan, kuten virallisemmissa yhteyksissä: esimerkiksi päättäjä on jäävi (ja hänen on jäävättävä itsensä) jo silloin, kun on ilmeistä, että hän perustellusti edes näyttää jääviltä. Eikä tässä ole Iisakin kanssa ongelmaa ollutkaan.

    Oli miten oli, tämä asia ei ole ihan simppeli eikä pikaisella pohdinnalla tyhjene.

    Eikä I.Kiemunkin mikään riippakivi työnantajalleen ole, vaikka itse sitä epäileekin. Salaliittoteorioita estävää vastamyrkkyä ei ole keksitty eikä keksitä. (Ehkä niitä salaliittoteorioita ei aina ole edes olemassa. Jospa onkin vain salaliittoteorioita niiden olemassaolosta?)

    Lehden sisältöön antaa valtuuston puheenjohtajana toimiva toimittaja Kiemunki pontimia kuin kuka tahansa Hämeenlinnassa poliittista valtaa käyttävä. Kuin kuka tai mikä tahansa ”sidosryhmä”. Uutisten tuottajana tietenkin kuppaisin hänestä mielelläni skuuppeja. Mutta helppohan minun on. Ei käy kateeksi dilemma: Hyvä toimittaja ei panttaa tietojaan, hyvä poliitikko joskus joutuu panttaamaankin.

    Kiitos Iisakille havainnosta, että HäSa:ssa saa nykyään ärsyttää mitä tahansa intressiryhmää. Näin on. Mutta ei se ärsyttäminen koskaan voi olla itsetarkoitus. Silloin ollaan äkkiä falskiuden puolella. Sitäpaitsi ärsyttäminen on pirun helppoa. Riittää, kun kirjoittaa totta.

    Itseäni paperilehtiuskovaisena ärsytti, että Iisakki blogissaan tuli panneeksi jakeluun kirjoituksen, joka oli siis tilattu vasta tiiistain 17.2. lehteen. Eikä tässäkään ole takana mitään salaliittoteorian väärtiä. Yksinkertaisesti moinen menettely on huonoa bisnestä. Että annetaan jotain ensin ilmaiseksi, ja kääritään sitten sama maksulliseen pakettiin, tässä tapauksessa printti-HäSan tämän vuoden numeroon 47. No, asia on jo Iisakin kanssa puitu, eikä hän enää moiseen syyllisty – tai saa nilkkaansa helkkarinmoisen riippakiven.

Jätä kommentti

css.php