Saako valtuutettu vedellä korville koulukiusaajaa?

Tietyistä syistä johtuen en osaa suhtautua kovin neutraalisti tai viileän asiallisesti koulukiusaajiin. Inhoan näitä tyyppejä, ylivoimalla pienempiensä kimppuun hyökkääviä paskahousuja, aivan järkyttävän paljon. Jopa enemmän kuin keskustelupalstoilla vihaa kuolaavia aivokääpiörasisteja.

Jos minulla olisi jokin ylempi valta, voima ja ennen kaikkea oikeus, kävelisin Ahveniston koululle ja löisin seinästä läpi koko Lantun Sätkä Kerhon. LSK. Ahveniston gangstat. Voi helvetinhelvetti sentään…

Voiko mitään surkeampaa edes kuvitella? Ajattelin, että ei voi, mutta sitten kävin tsekkaamassa näiden tyyppien kuvia irc-galleriasta. (Tähän väliin huomautus, että en todellakaan väitä, että kyseinen kaveri olisi syyllistynyt yhtään mihinkään, mutta hän on liittynyt LSK-yhteisöön, jonka ”jäsenien” on kerrottu olleen pääosin häiriöiden takana. Muut LSK-fanclubin jäsenet löytyy irc-gallerian yhteisöhaulla, kun laittaa hakusanaksi LSK. Ehkä näiden lasten vanhempien olisi myös syytä käydä katsomassa kuvat.)

Vähänkö on väitetyt koukiusaaja-väkivalta-gangsteri-kiristäjä-ilmanvaihtokäytäviin ulostaja-huumekauppiaat muuttuneet sitten omien Nurmijärven ghetossa vietettyjen yläastepäivieni? Silloin Paavolan Pantterit tuli Hyvinkäältä rengasrautojen ja pesismailojen kanssa Sääksin rannoille, ja jälki oli aikasen rumaa. Tai muinaiset legendaariset Klaukkala-Nurmijärvi-kylätappelut? Niitä varten ilmeisesti treenattiin joka välitunti potkimalla munille jokaista vähänkin massasta erottuvaa yksinäistä sielua. Massasta erottumiseen riitti yleensä se, ettei päällä ollut pilotti- tai Y-takkia.

Näille LSK:n jätkille taas on hyvin vaikea kuvitella edes sätkää suuhun. Ennemmin siellä pitäisi olla vielä tutti. Eihän noita voisi edes lyödä, halata pitäisi. Ja pitkään.

Miten koko kulmakunta voi olla paniikissa näiden mopopoikien kanssa? Mitä hittoa kouluissa tapahtuu nykyään, ettei näitä lippa vinossa talsivia lököhousuja saada olemaan edes etäisesti ihmisiksi? 

Asia alkoi kiinnostaa kaiken lehtikirjoittelun ja kohun jälkeen sen verran, että kävin Ahveniston koululla järjestetyssä vanhempainillassa, jossa paikalla oli myös nuorisotyöntekijä Peter Petro ja Ankkuri-hankkeen nimikkopoliisi. He eivät vaikuttaneet kovin hysteeriseltä tilanteen suhteen. Itse asiassa tilastojen mukaan – ja muutenkin – Ahvenisto on aivan samanlainen yläkoulu väkivallan ja epäjärjestyksen suhteen kuin kaikki muutkin yläkoulumme.

Jokainen kiusaustapaus on kuitenkin liikaa. Valtuustoryhmien välillä onkin jo puhuttu kaupungin mahdollisista keinoista puuttua koulukiusaamiseen. On puhuttu nollatoleranssilinjasta, joka tarkoittaisi kai jotain sellaista, että ensimmäisestäkin viitteestä lapsi siirrettäisiin toiseen kouluun tai otettaisiin huostaan tai jotain. Poliisi ei ollut kovin innostunut nollatoleranssista. Totesi, että ainoa nollatoleranssi, jonka hän tietää toimineen, on ollut Kemin julistautuminen ydinaseettomaksi alueeksi…

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos näiden LSK-sällien ulkonäkö tosiaan pettää, ja he ovat hyvää vauhtia matkalla nuorisovankilaan? En minä voi sinne koululle mennä riehumaan nyrkit pystyssä, vaikka mieli tekisikin. Tai aika nopeasti se touhu ainakin loppuisi yhteiskunnan toimesta.

Ahveniston rehtorin mukaan ongelma ratkeaa yksinkertaisesti. Tarvitaan vain lisää rahaa koululle. Kun on pienemmät luokkakoot, kukaan ei sitten kiusaa enää.

Miten tuo ei ainakaan minusta kuulosta kovin uskottavalta?

Rahaahan me toki annettaisiin mielellään, eihän siitä haittaakaan ole, mutta kun lähitulevaisuudessa ei vain varmasti ole, mistä antaa. Itse yritän linjata valtuustoa siihen suuntaan, että strategiseksi painopisteeksi lamatalkoissakin otettaisiin perusopetus ja sen tukipalvelut. Parhaimmillaankin se saattaa tarkoittaa sitä, että nykytasosta ei tingitä, kuten kaikkialta muualta.

Jotain muutakin tarttis siis keksiä koulukiusaamisen lääkkeeksi. Niitä keinoja aletaan nyt pohtia. Sillä välillä en kai voi antaa kiusauksen uhreille kuin huonoja neuvoja, jotka kuitenkin tehosivat jollakin lailla yhden maalta pääkaupunkiseudulle muuttaneen 15-vuotiaan pojan tapauksessa.

Kun kiusaaja valitsee sinut uhrikseen, lyö sitä välittömästi nyrkillä turpaan. Puolustaudu nurkkaan ahdistetun eläimen raivolla, vaikka saisitkin selkääsi porukalta. Se herättää vihollisissasi ainakin kunnioitusta, ja samalla säilytät oman itsekunnioituksesi. Jos he kiristävät sinua, älä suostu mihinkään. Älä anna paholaiselle edes pikkurillin kynnen päätä. Sitten hakeudu oman henkiseesi porukkaan ja liittoudu vanhempien ja vahvempien kanssa. Sopikaa, että puolustatte kaikkia muitakin. Olkaa aina heikomman puolella vahvempaa vastaan.

Sellaisessa rohkeudessa on todellista munaa, jota nämä onnettomat kiusaajaraukat kavahtavat.

4 kommenttia artikkeliin “Saako valtuutettu vedellä korville koulukiusaajaa?”
  1. avatar JP Koskinen sanoo:

    Vaikka noin periaatteessa arvostan verbaalia kanssakäymistä viittomakieltä enemmän, olet oikeassa. Siinä vaiheessa kun huomaa olevansa joukkona yksilöä vastaan, peilistä kurkkaa aamuisin luuseri. Näin se vaan on vaikka kuinka ajaisi mopolla ja kittaisi välikaljaa.

  2. avatar Ilkka Iivari sanoo:

    Hyviä keinoja, mutta valitettavasti täyttävät rikosten tunnusmerkistöä.
    Nyt kansanedustajat töihin ja opettajille valta takaisin. Niin ja kiusaajien vanhemmat jälki-istuntoon. Aika usein se pääsyyllinen löytyy sieltä. Tämäkin taitaa olla kuin huumerikollisuus, että varsinaiset päätekijät jää vaille rangaistusta.
    Edelleen olen sitä mieltä, että kiusaaminen on aivan väärin valittu sana. Oikeat sanat löytyvät rikoslaista. Niitä ovat: pahoinpitely, kiristiys, laiton uhkaus, vapaudenriisto jne. Rikoksen kun voi tehdä lapsikin, mutta vain yli 15-vuotiaat joutuu tuomiolle.
    Poliisista päivää blogissani on juttua koulurikollisuudesta otsikolla ”Kiusatun satu”
    http://www.poliisilehti.fi/poliisistapaivaa

  3. avatar Joonas Jalopelto sanoo:

    Sattuiskohan tää Iisakki Kiemunki olemaan sama mies jolta aikoinaan varastettiin pitsat hämeenlinnassa don sergiossa jos oikein muistan ei tainnu mies sillon paljoa vastaan laittaan ja nyt kulkee täällä uhoomassa kannattaa kattoo ettei vaan lsk veis sunkin pitsoja taas.. kannattaa tästä lähtien laittaa vähän vastaan vai mitä??

  4. Täh?

    Jaa että pitsat… Enpä muista, että moinen tragedia olisi kohdannut.

    Mutta jään kauhulla odottamaan lsk:n iskuja vapaata pitsoja syövää maailmaa kohtaan.

Jätä kommentti

css.php